Kaksi tärkeää asiaa....
Kun ihminen tulee uskoon, hän saa kaikki syntinsä anteeksi. Hänen mielensä maailma
muuttuu uudestisyntymässä ja Kristuksen rakkaus vaikuttaa elämänvalintojen suuntautumista
Jumalan Sanan ohjauksessa.
Rakastunut pyrkii olemaan rakkaalleen mieliksi ja varoo pahoittamasta tämän mieltä.
Uskoontulo ei poista meidän tunteitamme. Puseromme sisällä jylläävät edelleen niin
rakkauden kuin vihankin tunteet. On asioita, jotka pahoittavat mieltämme ja asioita, jotka
meitä ilahduttavat.
Matka, jossa me vaellamme elämämme loppuun, sisältää monet murheet ja ilonkin hetket. Niin
ahdistuksien ajat kuin avarat ja armolliset näköalat ovat polkumme varrella.
Kaksi tärkeää asiaa, jotka auttavat meitä silloin, kun elämän laineet lyövät päin, ja
vastoinkäymisten kuormat puristavat kyyneleet silmiimme.
Kaksi tärkeää asiaa, jotka meidän tulisi päivittäin pitää kirkkaana totuutena mielessämme.
Toinen on se, että elämme katoavaisuudessa, ja että jokainen päivämme voi olla elomme
viimeinen. Kun meitä satutetaan, ja kun kuormat ja elämänpaineet tuntuvat kohtuuttoman
suurilta, jopa niin, ettemme saata hillitä tunteitamme, on hyvä tietää kaikella olevalla olevan
rajat.
Elämässä saatamme kokea vihan tunteen hyvinkin voimakkaana, jopa niin, että menetämme
malttimme. Uskon, että jokainen, jota riittävästi on kuormitettu, on mahdollisuudessa
menettää itsensä hillintä.
Jos joku sanoo, etten minä koskaan kuohahda, minä olen pyhä ja vanhurskas, niin tällaista
ihmistä ei ole kuormitettu vastoinkäymisillä yli hänen kestokykynsä.
Uskossaan terveesti kasvanut, levännyt ihminen kestää näennäisen tyynenä suuriakin
vastoinkäymisiä, niin että ihmiset ihastelevat mielen malttia, joka saa ihmisen hymyilemään
koetuksen hetkessä.
Jos Herran omalla on nämä kaksi tärkeää asiaa kirkkaina mielessään, niin molemmat yhdessä
ja erikseen kantavat silloin, kun vaikeudet ovat ylivoimaisia.
Toinen on elämän katoavaisuus ja henkilökohtainen lähtövuoro, ja
toinen on Jumalan armo Kristuksessa Jeesuksessa.
On nimittäin niin, että suurin osa koetuksistamme on sidottuna tähän aikaan ja niihin
aarteisiin, joita emme saa mukaan rajan tuolle puolen.
Tiedostamalla tämän osaamme antaa asioille oikeat mittasuhteet ja kehykset.
Mielen maltin menettämisen kynnys alentuu ratkaisevasti jos olemme fyysiseti väsyneitä.
Siksi on hyvä muistaa antaa itselleen lepohetkiä. Vapahtaja, joka sanoi: "Menkää ja
julistakaa", sanoi myös: "Tulkaa ja levähtäkää."
Herra tahtoo antaa terveellisen tasapainon.
Jos mielenmaailma on pitkään ollut kuormitettu erilaisilla vastoinkäymisillä, niin itsehillinnän
pettämiseen saattaa riittää hyvinkin pieni ja vähäpätöinen asia.
Raamattu ei kiellä meitä vihastumasta. "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö. Älkää antako
auringon laskea vihanne yli, älkääkä antako perkeleelle sijaa" (Ef. 4:26-27)
Raamattu opettaa meitä hallitsemaan vihamme tunnetta. (1. Moos. 4:6-7)
Jumalan armo Kristuksessa on kiusatun turvapaikka. Ikuinen ja sammumaton lohtu
ahdistuksen alla.
Kun Herra meitä pelasti ja vastakin pelastaa, niin Hän näki ja näkee edeltä meidän
mahdottomuutemme. Varmasti tietoisena heikkouksistamme Hän tuli syntistä ja rikottua
pelastamaan.
Jos malttimme menee ja tunteemme kuohahtaa, ei Herra pois ota nimeämme kirjastaan. Me
voimme ja me saamme turvata Jeesuksen kalliiseen uhrivereen, ja veren kautta uskoa
tunteittemme padot sovitetuiksi. Meidän mielemme lujuus on salatusti sidottuna siihen
pyhitykseen, jota Herra meissä Henkensä kautta tekee.
Armosta te olette pelastetut.
Jos sinun elämässäsi käy myrsky, eivätkä edes tähdet luo valoa taipaleellesi, niin suo
itsellesi lepohetki Kristuksessa. Etsiydy Jumalan lasten yhteyteen, kulje ehtoollispöytään ja
omista osaksesi Vapahtajan Sanat: "Tulkaa Minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut,
niin Minä annan teille levon." (Matt. 11:28)
Omista osaksesi Kristuksen ruumis ja veri. Sinun tähtesi murrettu ja vuodatettu.
Vaivassa ja valtakunnassa, sinua siunaten: Heikki
Oli toukokuun perjantai. Kävelimme postittamaan äänitettyä kasettia.
Ihmisiä tuli ja meni, olihan viikonloppu. Paikallisen tavaratalon kulmalla
oli kaatunut mies. Verta oli vuotanut tukan alta.
Hätääntynyt nainen hänen vieressään katseli vuoroin puhelinta, vuoroin kivetyksellä
makaavaa miestä. Soitin hätäkeskukseen. Puhelu yhdistyi odottamisen jälkeen. Kerroin
lyhyesti tilanteen pyörällä kaatuneesta miehestä kivetyksellä.
Hätäkeskuksen mies kehotti minua tutkimaan loukkaantuneen vammoja pystyäkseen
määrittämään lähetettävän avun.
Mies oli humalassa, mutta hänen hiljainen äänensä ei sammaltanut. Hän ymmärsi
loukanneensa päänsä eikä uskaltanut yrittää ylös. Hän oli kokeillut kädellään ruhjetta. Käsi oli
verinen.
Nainen, joka oli hätääntynyt ja huolissaan, oli nähnyt kaatumisen ja rientänyt paikalle. Ihmisiä
kulki ohitse. Ohitse on helppo kulkea.
"Auttakoon joku toinen, minulla on kiire."
Kumarruin miehen puoleen. Hän helpottui, kun kuuli, että ambulanssi on tilattu.
"Jeesus rakastaa sinua", sain sanotuksi ja asetin käteni hänen rintansa päälle. "Minä siunaan
sinua", sanoin ja jälleen kerran huomasin miten voimallinen on Jeesuksen nimi.
Ambulanssi tuli, loukkaantunutta tutkittiin ja pian hän oli matkalla sairaalaan.
Kuka on minun lähimmäiseni? huomaan ajattelevani. Onko se siisti ja onnistunut ihminen,
kenties tuttavani tai ystävä?
Vai onko hän elämän matkalla särkynyt ja sivuun jäänyt?
Kuka määrittää ihmisen arvon? Kuka sanoo kenellä on oikeus saada hoitoa, ja kenellä on lupa
elää?
Jeesus tuli syntistä pelastamaan. Hän kulki pitkin varjoisia kujia ja etsi yhtä, joka rampana ja
elämän särkemänä itki ihmisen ikävää ihmisyyteen.
Jeesus kulki pitalisairaiden luo, ulkopuolelle leirin. Oli valmis koskettamaan sitä, joka
kosketusta kaipasi. Sirpaleiksi hajonneet sielut saivat Vapahtajan sylin ja rakkauden, joka
kumpusi ikuisuudesta.
Sokea sai näön, kuuro sai kuulon ja köyhille julistettiin sanomaa Isästä, joka odottaa lastansa
kotiin. Rikkaat ja omaan viisauteensa luottavat saivat kuulla sanoja, jotka tunkeutuivat heidän
sisimpäänsä. Osa muuttui ja osa suuttui.
Jeesus etsi yhtä syntistä ja elämän rikkomaa, ja Hän löysi minut. Unelmien ja toiveiden
raunioilta. Hän tuli lähelleni täynnä armoa ja totuutta.
Vaikka olin rikkonut pyhät käskyt, turmellut ainutkertaista elämääni ja tuottanut kärsimystä
lähimmäisilleni, ei Hän minua tuominnut.
Hänellä oli paljon anteeksiantoa. Jeesus antoi minulle ihmisyyden. Hän antoi tulevaisuuden ja
toivon.
Siksi on helppo kumartua särkyneen viereen kolmen sanan kanssa:
"Jeesus rakastaa sinua."
Hänen syliinsä saa painautua. Hänelle saa tuoda elämän tuskan.
Hän antaa toivon, joka kantaa koko tien. Perille asti.
Heikki
Voideltu palvelemaan
Oli lauantaipäivä. Nasaretin synagooga oli täyttynyt Jumalan Sanan kuulijoista. Jeesus
Nasaretilainen oli myös paikalla tapansa mukaan. Hän oli käynyt säännällisesti kuulemassa
raamatunlukua, mutta tässä päivässä oli jotakin erikoista. Rabbi pyysi häntä lukemaan hänelle
ojennettua profeetta Jesajan kirjaa. Raamattu sanoo Jeesuksen avanneen kirjan ja löytäneen
paikan, joka oli tarkoitettu juuri tuohon hetkeen. (Luuk. 4:15-21)
"Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille;
hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista,
päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta." (Luuk.4:18-19)
Jumala oli voidellut Kristuksen palvelutehtäväänsä. Kauan sitten profeetan kautta tullut
ennustus toteutui ja pyhät kirjoitukset astuivat voimaan Nasaretin synagoogassa.
"Tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvainne kuullen." (jae 21)
Jumalan läheisyys, armo ja kirkkaus, jolla tuota voitelua voitaisiin kuvailla, oli Jeesuksen
palvelutehtävän yllä koko hänen vaelluksensa ajan.
Hänen tiensä kulki vaivattujen ja kärsivien keskelle, ja Hänellä oli Sanoja, joita Isä oli Häneen
rakentanut.
Jeesus nousi usein rukoilemaan vuorille Jumalan läsnäoloon. Hänen elämänsä tärkein asia
oli kulkea Isän suunnittelema tie, aina ristinkuolemaan saakka.
Voitelun seurauksena sairaat parantuivat ja sidotut vapautuivat. Jeesuksen opetukset
koskettivat sydämiä ja Hänestä sanottiin: "Hän opetti niinkuin se, jolla valta on."
Totisesti Hänellä oli valta, joka ylsi yli kuoleman virran. Hän saattoi herättää Jairuksen
tyttären kuoleman syvyydestä ja Hänellä oli valta huutaa Lasaruksen hautaan: "Lasarus, tule
ulos!"
Vaikka Jeesus oli voideltu palvelemaan, ei se kuitenkaan vapauttanut häntä kärsimyksistä.
Hän vaelsi vapaaehtoisesti ihmisen tien, johon kuului kärsimys, kiusattuna oleminen,
yksinäisyyden kokeminen ja ystävien hylkäämäksi joutuminen.
"Hän ei katsonut hyväkseen olla Jumalan kaltainen, vaan Hän tyhjensi itsensä ja oli
kuuliainen aina ristinkuolemaansa asti."
Me jotka tänään olemme uskomassa Jeesukseen Herranamme ja olemme
uudestisyntymisessä saaneet Pyhän Hengen, yhdessä henkemme kanssa todistamaan
Jumalan lapseudesta, olemme osalliset Kristuksen voitelusta.
Tuo voitelu on meissä tunteistamme riippumatta. Silloinkin, kun tunnemme muukalaisuutta, ja
kun kipu koskettaa kehoamme. Voitelu meissä on salatun Jumalan läsnäoloa ja Hänen
myötävaikutustaan siihen, että elämämme kulkee myrskyissäkin kohden taivaskotia.
Usein me tämän ajan vaeltajat kuvittelemme saavamme voitelun, joka nostaisi meidät
ikuiseen onneen ja terveyteen, mutta nämä kuvitelmat osoittautuvat ihmisen omiksi toiveiksi.
Paavali, jota Jumala käytti hyvin voimakkaasti, joutui elämässään myös kärsimyksen, kivun ja
yksinäisyyden saleihin, joista ei ollut ulospääsyä muutoin kun Jumalan ajalla.
Voitelu palvelutehtävässämme annetaan usein vasta "viime hetkellä", niin että Jumalan
uskomiin ja vaikuttamiin asioihin ja tekoihin joudumme lähtemään olemattomin tuntein ja
pienin eväin. Usein vielä joudumme mielemme maailmaan kohdistuvien kielteisten
näköalojen ja syytöksien myllerrykseen.
Oma mielemme ja sielunvihollinen tekevät kaikkensa, ettemme kulkisi voitelussamme
eteenpäin nähdäksemme eteen valmistettujen tekojen siunausta.
Koska voitelu ei tunnu, niin moni Jumalan suunnittelema teko saattaa jäädä kulkematta.
Voitelu Paavalin elämässä on todennettavissa hänen kirjeessään Timoteukselle, jossa hän
sanoo: "Minun lähtöni aika on jo tullut. Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut ja uskon
säilyttänyt."
Vaikka täällä matkan päällä puetaan ja riisutaan,
vaikka joskus murhe musta, joskus vaiva kohdataan,
kuitenkin on matkan päässä lepo Herran varmana.
Siellä vapaana saan aina kiittää sekä iloita.
Vaikka joskus muukalainen yksin laaksonpohjaa käy,
taivaskin on peitettynä, eikä valo eestä näy.
Silloinkin käy Vapahtaja vierellänsä vaieten.
Rakkautensa tähden kulkee askeleita siunaten.
Kerran taivaan kultamailla levon varman sielu saa,
joka täällä ajan yössä Herran puoleen uskaltaa.
Ristinpuulta pyhä veri synnit vaivat huuhtoi pois,
että kerran kahlehdittu ikuisesti vapaa ois!
Voiteluun sinua siunaten, Heikki
Lupaus toteutuu
Kevät on juhlan aikaa. Luonto on puettu kauneimpaansa. Linnut laulavat ja ilma tuoksuu
tuomenkukkasille ja sireeneille. Metsän tuoksu, lehtipuiden hiljainen havina ja veden
hiljaiset laineet ovat kesään kuuluvaa kauneutta.
Ihminen, joka on nuori ja elinvoimainen, saattaa kiitää ohitse kaiken kauneuden, ja häneltä
saattaa jäädä huomaamatta ja kuulematta saarna hehkeyteensä puhjennen luonnon keskeltä.
Jumala puhuu luonnossa, ja se kuulee, joka tahtoo sydämensä avata Hänen puheelleen.
Kun ihminen ikääntyy ja vuodet kiitävät nopeasti, tulee elämään hidasteita ja rajoituksia.
Sinäkin, ystäväni, saatat tuntea raihnautta ja uupumista vaivojen alla ja voit ehkä vain
muistojen avulla muistaa omaa elämäsi kevättä ja kesää.
Elämä kiitää nopeasti.
Ellei meillä olisi Jumalan Sanaa eikä Jumalaa, olisimme toivottomassa tilanteessa. Meiltä
puuttuisi tulevaisuus ja toivo siinä merkityksessä kuin se Raamatussa ilmoitetaan.
Sana rististä on meidän toivomme, ja Jeesuksen ylösnousemuksessa Jumala osoitti
vanhurskautensa, ja Hän sanoo lukevansa syyttömäksi (vanhurskauttavansa) sen, jolla on
usko Jeesukseen.
Uskon lahja tarjotaan jokaiselle Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen kautta.
Jeesus lupasi jo ennen ristille naulitsemista lähettää Pyhän Hengen toteennäyttämään
synnin, vanhurskauden ja tuomion.
Jeesus lupasi Pyhän Hengen tulevan voimaksi niille, jotka uskovat.
Helluntaipäivä tuli ja lupaus Pyhästä Hengestä toteutui. Yläsaliin kokoontuneet Herran omat
saivat kokea taivastuulen ja tulen, ja he täyttyivät Jumalan Hengellä. Pelokkaista, lukittujen
ovien takana olleista, tuli rohkeita, rakkauden valloittamia ylösnousemuksen todistajia.
"Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle, pelastukseksi..."
(Room.1:16)
Tänäänkin Herra on voimallinen ohjaamaan meitä Henkensä kautta rakastamaan ja tuomaan
evankeliumin Kristuksesta ja Hänen Herraudestaan kaiken sen keskelle, jossa tänään
elämme.
Herra on heikoissa väkevä. Hänen Henkensä luo uutta ja tuo elämää. Hänen Hengessään on
meidän voimamme ja ainoa mahdollisuutemme kulkea Jumalan tahtoon ja
edeltävalmistettuihin tekoihin.
"Älkää juopuko viinistä, vaan täyttykää Hengellä", opettaa Raamattu ja jatkaa, ettei meille ole
annettu pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja raittiuden Henki.
Herra on voimallinen tekemään eläviksi kuolevaiset ruumiimme Pyhän Henkensä kautta.
Ajattelen sen tarkoittavan ylösnousemuksen hetkeä, jolloin nousemme täydellisyyteen, mutta
ajattelen sen tarkoittavan myös sitä, että täällä sairauksien keskelläkin Hän on voimallinen
nostamaan Henkensä kautta meidät sisäisen ihmisemme puolesta taivaalliseen. Se on iloa ja
riemua Pyhässä Hengessä. Se on vaivatun sielun sydämen temppelissä tapahtuvaa ylistystä
kuoleman voittajalle, Jeesukselle Kristukselle.
Vaikka elämä olisi kuinka rajoitettua ja sairauksien taakoittamaa, voi Pyhä Henki tehdä
eläväksi kuolevaista ruumistamme. Hän voi kattaa armosta rikkaan ruokapöydän
vihollistemme silmien eteen ja Hän voi voidella päämme öljyllä.
"Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa
päivieni loppuun asti." (Psalmi 23:6)
Herra antaa Henkensä heikoille, syntinsä tunnustaville ja hylkääville.
Jos myönnämme syntisyytemme ja olemuksemme turmeltuneisuuden ja olemme Jumalan
suuntaan asemassa, jossa turvaamme Sovittajaamme, joka vei vajautemme ristinpuulle ja
omalla hengellään maksoi meidän syntimme, niin siinä on meidän asemamme. Armosta
pelastetun asema, jossa lahjana saadun uskon kautta kiitetään ja uskon kautta omistetaan.
Tällainen sielu tulee aina kulkemaan ravittuna ja siunattuna.
Tällainen sielu kiitollisena omistaa helluntain Hengen, jonka voimassa ja voimalla voi
rakastaa, antaa anteeksi ja siunata kaikkiin suuntiin.
Tänään tahdon siunata sinua, ystäväni, näiden rivien äärelle. Saakoon Herra täyttää sinua
rakkaudellaan.
Jumalan kirjassa on onnellinen loppu ja Jumalan ihmisille käy hyvin.
Heikki
Mikä on sinun valintasi?
Elämä on täynnä valintoja. Isoja ja pieniä. On asioita, jotka tulevat elämäämme toisten
ihmisten valintojen seurauksena.
Syntymäämme, vanhempiamme, emmekä sukupuoltamme emme ole voineet valita.
Elämän pienet valinnat teemme usein sen enempää pohtimatta valintojemme seurauksia.
Miten pukeudumme ja montako perunaa lautaselle otamme. Kaksi vaiko kolme palaa sokeria
laitamme kahvin, vaiko teen sekaan?
Mihin kauppaan menemme, millä, mitä reittiä ja mihin aikaan?
Raamattu opettaa meitä ostamaan viisautta. Uskon sen tarkoittavan Jumalan puoleen
kääntymistä ja Hänen johdatuksensa pyytämistä.
Kun alamme päivämme rukouksella, niin Hyvä Jumala ohjaa meitä turvallisiin ja terveellisiin
valintoihin.
Koko elämää koskettavat valinnat tulevat meidän jokaisen eteen ajallaan. Opiskelupaikat ja
ammatinvalinnat koskettavat koko elämämme työhistoriaa ja sen lisäksi rakkaitamme ja
läheisiämme.
Joskus uuden valinnan lähestyessä näyttää eri vaihtoehtoja olevan useampia ja niistä oikean
löytäminen saattaa olla hyvinkin hankalaa. Mitä lähemmäs ratkaisun tekeminen tulee, sitä
harvemmiksi jäljelle jäävät vaihtoehdot jäävät.
Usein käy niin, että valinnan hetkessä kahdesta toinen nousee paremmeksi ja toinen jää
ikäänkuin taka-alalle.
Elämään ja sen moniin valintoihin on suuri merkitys sillä, mikä on suhteemme Luojaamme.
Hän on elävä ja todellinen. Hän tahtoo auttaa ja johdattaa, jos me Häneen turvaamme.
Usein Jumalan edessä hiljentyminen ja rukouksessa oman sisimmän tutkiminen eri
vaihtoehtojen välillä johtaa meitä selkeästi hengelliseen päätökseen.
Monet valintamme ovat "peilattavissa" Jumalan Sanaan turvaten.
Autuas on se, joka turvaa Herraan, Jumalaansa.
Niissä elämän vaikeissa hetkissä, kun on valittavissa vain huonojen vaihtoehtojen välillä,
saatamme tuskastua ja hätääntyä. Suurta armoa on, jos niissä hetkissä voi etsiä Jumalan
tahtoa ja johdatusta. Hän näkee elämämme myrskyt ja hän tietää ne karikot, jotka elomme
merellä uhkaavat purttamme.
Erityisen vaikeita ovat ne tilanteet, joissa joku lähimmäinen on omilla valinnoillaan
aiheuttanut tuskaa ja kärsimystä. Tieliikenneonnettomuudet, rikollisuus ja sääntöjen
rikkomiset koskettavat, haavoittavat ja särkevät.
Alkoholi, huumeet ja yleinen moraalittomuus koskettavat koko yhteiskuntaa, mutta eniten ne
haavoittavat niitä lähimmäisiä, jotka joutuvat kantamaan väärien valintojen seurauksia
syyttöminä.
Vielä niissäkin hetkissä voi olla osaltaan valitsemassa vihan ja rakkauden välillä. Koston ja
anteeksiannon välillä. Katkeruuden ja hyväksymisen, siunauksen ja kirouksen välillä.
Lue Raamatustasi 5. Moos. 30:19-20.
Jos valitsemme siunauksen, anteeksiantamuksen ja rakkauden, niin samalla vapautamme
omaa sisimpäämme kuoleman sylistä elämään.
Ääni elämän puolesta kannattaa aina antaa. Rakkaus voittaa vihan. Siunaus on kirousta
suurempi. Anteeksiantaja on raunioidenkin päällä todellinen voittaja.
Suurin valinta, mitä ajatella saattaa, löytyy Hebrealaiskirjeestä, jossa Jeesuksesta sanotaan:
"Hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä." (Heb. 12:2) Jeesus valitsi
ristin, koska Hän tahtoi tehdä Jumalan tahdon. Jumalan rakkaus sinua ja minua kohtaan vei
Jeesuksen ristille, että Jumala saattaisi sanoa meille: "Syytön ja armahdettu, Kristuksen
tähden."
Jeesus valitsi ristin. Täydellisen rakkauden ja anteeksiannon.
Hän valitsi meidät ruumiinsa uhrin kautta sovitetuiksi Jumalan edessä.
"Ettei yksikään hukkuisi."
Jos me tämän hyväksymme ja sovitetuiksi suostumme, niin siinä on ihmiselämän tärkein,
ikuisuuteen yltävä päätös tehty.
Tänäkin hetkenä näiden rivien äärellä voimme sanoa yhdessä:
Herra Jeesus, tänä päivänä minä tahdon olla uskomassa sinun sovitukseesi minun syntieni
tähden. Anna tähän päivään kaikki minun virheeni, syntini ja väärät valintani anteeksi ja
johdata minua sinun tahtosi tiellä. Aamen!
Elämää puoltaviin valintoihin siunua siunaten! Heikki
"Ja Herra ilmestyi hänelle Mamren tammistossa, jossa hän istui telttamajansa ovella päivän
ollessa palavimmillaan." (1. Moos. 18:1)
Vanha mies istui majansa ovella. Päivä paahtoi kuumana. Mamren tammistosta oli löytynyt
asuinpaikka muukalaisen keskeltä. Mies oli vajonnut ajatuksiinsa. Muistojen virta kulki halki
vuosien, kauas Kaldean Uuriin saakka. Siellä Jumala puhutteli häntä ja kutsui lähtemään
maastaan ja kodistaan ja mies totteli.
Päivän ollessa paahtavimmillaan mies nosti katseensa ja näki kolmen hahmon lähestyvän.
Raamattu kertoo miehen ottaneen vieraat avosylin vastaan ja myöhemmin ilmenee, että
enkelit olivat vierailleet Herran kanssa palvelijansa luona.
Sinä päivänä Abram saa lupauksen. "Ensi vuonna tähän aikaan sinulla on poika."
Toisaalla Raamattu todistaa: "Abraham uskoi Jumalaa ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi."
Tuo pieni hetki, kauan sitten, on mielessäni tänään.
Varmaan Abram oli usein tähynnyt Makeplan vainioille ja taustalla kohoavan vuoren huipuille.
Jumalaa on odotettu ennenkin.
"Minä nostan silmäni vuoria kohti. Mistä tulee minulle apu?"
Meidän kehomme on tuo maja, jonka ovella me huokaamme raskautettuina. Meidän majamme
ikääntyy, tulee raihnautta ja rajoitteita.
Iankaikkisuussielu hauraassa majassa odottaa Jumalaa. Elävää Jumalaa.
Onko sinun elämässäsi tänään tuo paahtava päivä, jossa erämaan kuumuus ja olosuhteiden
helle painaa mieltä alas tomuun?
Ja kuitenkin, jossakin sydämen sisimmässä on heikkona toivo ja ajatus, ettei elämä ole vielä
tuonut sitä, jota henkemme halasi. Ei tässä vielä ole kaikki.
Hartaasti minä odotin Herraa... ja Hän kumartui minun puoleeni....
Majan ovella odottanut sai ihmiselämään suurimman mahdollisen siunauksen. Pyhä lähestyi ja
avasi toivon ja tulevaisuuden.
Sitä suon sinun elämääsi, ystäväni. Lähestyköön Pyhä Jumala sinun majaasi.
Antakoon Hän sinulle, mitä sydämesi halajaa. Hän täyttäköön rauhallaan, ilollaan ja
rakkaudellaan.
Kun sinä olet saanut avun ja vahvan toivon Herrassa, niin tee sinä samoin. Sinun lähelläsi on
majoissaan odottavia lähimmäisiä, kärsiviä ja yksinäisiä. Sinä voit itsessäsi viedä heidän
paahtavaan keskipäiväänsä palan taivasta ja kuka tietää, vaikka lähimmäisesi kauttasi saisi
nähdä Hänet, jota ihmissilmin ei voi nähdä.
Mamren tammistossa on yksinäisten odottajien majat. Toivoa ja rakkautta kaipaavat sielut.
Alaspainetut ja ahdistetut. Siellä erämaan laitamilla kulkee kipujen mies ja sairauksien
tuttava. "Ja alemma vieläkin tulla, Hän tahtois jos siellä ois, joku tunnolla haavoitetulla, jotta
korjata kurjan vois."
Sinun majaasi rauhaa toivottaen, Heikki
Siunaus on ristin muotoinen
Hartauskuvana on ilmakuva Valkealassa järjestetyistä Suviseuroista. Kokouspaikkana toimi
Selänpään lentokenttä, jonne kokoontui yli 60 000 sanankuulijaa. Kun katselin tuota
lehtikuvaa, huomasin ristin muotoon järjestäytyneen juhlakansan. Jumala näki taivaasta ristin
ja siunasi lapsiaan Sanalla ja suotuisilla ilmoilla.
Siunaus oli ristin muotoinen.
"Mutta Israel ojensi oikean kätensä ja laski sen Efraimin pään päälle, vaikka tämä oli nuorempi, ja
vasemman kätensä Manassen pään päälle; hän pani siis kätensä ristikkäin, sillä Manasse oli
esikoinen." (1. Moos 48:14)
Isä tuo lapsensa siunattavaksi isänsä sairasvuoteen ääreen.
Tämän kauniin ja voimallisen jakeen ääreen pysähdyn kanssasi.
Jae kertoo Joosefista, orjaksi myydystä ja faaraon armoon päässestä, jo aikuiseksi
varttuneesta miehestä. Runsaan vuosikymmenen jälkeen Joosef näkee isänsä, ja isä näkee
kuolleeksi luulemansa pojan sekä hänen poikansa.
Voimme arvata isoisän äänessä rakkauden värinän, kun Efraim ja Manasse isänsä kanssa
saapuvat Israelin eteen.
Vaikka Joosef oli kulkenut kovan tien vankeudessa, muukalaisuudessa ja omiensa
hylkäämänä, ei hänen sydämensä ollut kovettunut. Hän rakasti Herraa, Jumalaansa.
Rakkaus Jumalaan antoi voiman antaa anteeksi veljilleen, jotka säälittä olivat myyneet hänet
orjuuteen. Rakkaus oli ja on ristin muotoinen.
Kun Israel laskee kätensä lastenlapsien ylle heitä siunatakseen, hän menettelee Joosefin
mielestä oudosti asettaessaan oikean kätensä Efraimin ylle, joka seisoi hänen vasemmalla
puolellaan, ja vasemman kätensä hän laski oikealla puolellaan seisovan Manassen ylle.
Kädet muodostivat ristin. Ristin alla siunattiin Efraim sekä Manasse.
Ristin tähden ja kautta tänäänkin vaivatut sielut saavat rauhan ja levon.
Oikea käsi on Raamatun kuvakielessä käsi, joka antaa ja siunaa. Siksi esikoiselle oli varattuna
oikean käden siunaus. Nyt kuitenkin Israel antoi tuon siunauksensa nuoremmalle, ja olen
näkemässä esikuvallisesti armon valintaa tuossa pyhässä hetkessä.
Siunauksen ja armon saa se, joka sitä ei voi itse ansaita.
Ajattelen tuhlaajapoikaa, sitä nuorempaa veljeä, joka tuhosi elämänsä, mutta sai armon. Isä
antoi siunauksensa.
Ajattelen kahta ryöväriä ristillä, toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella Hänestä, jolla oli
valta armahtaa ja siunata. Risti avasi tien ja teki arvottomasta arvollisen kulkemaan niihin
saleihin, jonne pääsevät vain ne, jotka ovat saaneet syntinsä anteeksi.
Ajattelen myös evankeliumin miestä, josta Raamattu kertoo, että hänen oikea kätensä oli
kuivettunut.
Jos Joosef olisi katkerana veljilleen käyttänyt valtaansa ja antanut vihalleen vallan, olisi
hänen kätensä ollut kykenemätön siunaamaan.
Kädet, jotka Jumala on tarkoittanut siunaamaan, eivät saa kuivua katkeran sydämen
kovuuteen.
Miten on sinun kätesi? Ojentuuko se siunaamaan kaltaisiasi, Jumalan luomia?
Siunaus, jolla Jumala siunaa, on aina pohjimmiltaan ristin muotoinen. Hän siunaa meitä
Kristuksen tähden ja kautta, ja kun Raamattu sanoo, että Hän tukee meitä vanhurskautensa
oikealla kädellä, niin Hänen kätensä on todellisen siunauksen käsi.
Tie ei ole helppo. Monet ahdistukset ja koetukset ovat osamme, mutta kaikessa Jumalan käsi
on yllämme ja siunaus on ristin muotoinen.
Siunauksen alle sinua saatellen, Heikki
Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Uusi aamu ja uudet mahdollisuudet.
Mitä tämä päivä kantaakaan itsessään ja mitä se tuo tullessaan?
Eilen iltana aurinko laski kauniina puiden latvojen taa. Niitä säteitä ei nähnyt enää erään
ystävämme veli, joka kauniissa kesäpäivässä äkisti ja arvaamatta lähti ovista, joiden takaa ei
enää palata. Sairauskohtaus toi surun ja kaipauksen värit kirkkaaseen heinäkuun päivään.
Tänään kuljemme päivänmatkaa jälkeenjääneiden joukkona kohti samoja ovia, jotka meille
jokaiselle vuorollaan avautuvat.
Kun Jumala sanoo jotakin, on Hänen Sanansa aina täydessä merkityksessään vahva ja
ehdoton. Kun Herra Jumala sanoo "Ei", niin se on silloin "Ei" kaikella varmuudella, eikä
Jumalan tarvitse "jossitella" eikä muuttaa Sanaansa olosuhteiden tai tunteittemme mukaan.
Jumalan Sanassa on meidän toivomme. Ainoa toivomme.
Kirjoitan sinulle itseäni puhuttelevan Raamatun jakeen, joka pitää sisällään Jumalan
tinkimättömän totuuden, ja joka jättää meidät kaikki alleen. Rikkaat ja köyhät, isot ja pienet,
orjat ja vapaat, sorretut ja sortajat. Kaikki.
Kirjoitan Raamatun jakeen ja rukoilen, että nuo sanat piirtyisivät sinun sydämesi tauluun
jäljellä oleviin päiviin ja vaikuttaisivat sinussa toivoa, joka yltää kuoleman tuolle puolen.
"Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa
Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room. 6:23)
Synti tai laittomuus on pohjimmiltaan aina tottelemattomuutta Jumalaa kohtaan ja erossa
olemista, poispäin kulkemista Hänen luotaan.
Yhteyden katkeaminen tuottaa ihmiselle aina häviötä, kärsimystä ja tuskaa. Poispäin
kulkeminen johtaa jatkuvasti vääriin valintoihin, joiden kautta synnin tuoma hedelmä kasvaa
aina enemmän turmellen elämäämme ja rakkaittemme elämää.
Poispäin Jumalasta kulkeminen johtaa kuolemaan. Vaikka näyttäisi aika ajoin elämä sujuvan
hyvinkin, ja vaikka tuottaisimme lähimmäisillemme hyvää ja olisimme kaikin tavoin kunnollisia,
mutta elämämme etenisi siinä synnin perustilassa, ettemme ole päässeet Jumalan armoon,
olisi lopputulos surullinen.
Jumala oli Jeesuksessa Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa, eikä lukenut heille
syyksi heidän rikkomuksiaan, opettaa Raamattu.
Jumala tarjoaa lahjaa. Synnin voi tunnustaa ja hyljätä. Yhteys Jumalaan voi muodostua.
Jumala kutsuu lahjansa ääreen, ei rangaistakseen vaan armahtaakseen. Hän tekee sen
Kristuksen kalliin sijaiskuoleman tähden.
Jeesus kuoli ristillä minun puolestani. Hän kuoli minun kuolemani, ettei minun tarvitse kuolla
iankaikkiseen eroon Jumalasta. Uskon kautta, jonka Jumala minussa vaikuttaa, saan olla
omistamassa Jumalan armolahjaa, iankaikkista elämää.
Lyhyt rukous, joka muuttaa elämäsi.
Jumala, minä olen syntinen ihminen ja olen kulkenut kauas pois luotasi. Anna minun tulla
takaisin ja anna minun syntini anteeksi Jeesuksen tähden. Anna minun tulla sinun lapseksesi
ja anna minulle iankaikkisen elämän toivo.
Jos sydämestäsi rukoilit tuon rukouksen, niin Jumalan palvelijana julistan sinulle: Sinun
syntisi on sinulle anteeksi annettu Jeesuksen Kristuksen nimessä ja maahan vuodatetussa
veressä. Isän, Pojan ja Pyhän hengen nimeen.
Tämä päivä olkoon kaunis sinun elämässäsi. Herran pyhät enkelit suojatkoon askeleesi.
Kulkekoon polkusi Jumalan lasten joukkoon vahvistumaan uskossasi!
Herra kanssasi!
Päivä, jolloin unelmien linna sortui
Uskon, että meillä jokaisella on muisto kokemastamme päivästä, joka muutti kaiken.
Sanotaan, että elämä tuo ja elämä vie ja että elämä jatkuu, mutta tilanteessa, joka tulee rajun
myrskyn lailla ja murentaa alleen kaiken, ovat nuo sanonnat keveitä kuin höyhenet.
Raamatussa on useita tilanteita, joissa Jumalan ihmiset ovat kokeneet tuon myrskyn. Herran
edessä nuhteettomasti vaeltanut Jobkin sai kokea elämänsä rakenteiden sortumisen.
Läheskään aina kysymys ei ole ihmisen vääristä valinnoista, jotka johtavat avarasta
ahtauteen. Tosin selvää on, että Raamatun ohjeiden ohittaminen tuo aina, ennemmin tai
myöhemmin, ongelmia eteemme.
Mielessäni on eräs tragedia. Saakoon Jumala hiljentää meitä Sanansa ääreen.
"Niin he ottivat Joosefin ihokkaan, teurastivat vuohipukin ja kastoivat ihokkaan vereen. Sitten
he lähettivät tuon pitkäliepeisen, hihallisen ihokkaan kotiin isälleen ja sanoivat: "Tämän me
löysimme; tarkasta onko se poikasi ihokas vai eikö."
Ja tarkastettuaan sen hän sanoi: "Tämä on minun poikani ihokas. Villipeto on hänet syönyt;
totisesti, Joosef on raadeltu kuoliaaksi." (1. Moos. 37:31-33)
Joosef oli isälleen rakas. Jaakob oli menettänyt aiemmin Raakelin, vaimonsa, paluumatkalla
Mesopotamiasta. Raamattu kertoo Jaakobin haudanneen hänet tien varteen, lähelle
Betlehemiä.
Raakel oli Jaakobille rakas, ja nyt kun Raakel oli otettu pois, Jaakobin rakkaus Joosefiin oli
suurempi kuin hänen toisiin lapsiinsa. Olihan Joosef hänen rakkaan Raakelinsa esikoispoika.
Raamattua lukiessani en välty ajatukselta, että Jaakob, jo ikääntyneenä, odotti Joosefin
kohdalta jotakin suurta. Hänellä oli unelma, että Joosefissa toteutuisivat Jumalan lupaukset.
Olihan Jumala näyttänyt Joosefille näkyjen kautta kuvia, jotka tulkittiin niin, että Joosef
nousisi ohi ja yli veljiensä. Se aiheutti kateutta, ja kateus kasvoi vihaksi. Miten nuori Joosef
voisi nousta heitä hallitsemaan? Ei ikinä.
Veljien kateus kasvoi vihaksi, ja eräänä päivänä kaukana kodista veljet valmistivat petoksen.
Joosef myytiin orjaksi ja todisteeksi Joosefin kuolemasta isälle vietiin eläimen verellä tahrittu
paita.
Ja unelmien linna murtui.
Jaakob muisti Joosefin kuuliaisuuden, kun isä lähetti hänet veljiensä luo.
Me voimme vain kuvitella sen pimeyden ja syytökset, jotka laskeutuivat Isän ylle.
Kuinka hauraita ovatkaan myrskyssä lupaukset ja näyt.
Oma luonto ja sielunvihollinen syyttää, ja joku saattaa sanoa: "Noin Jumala rankaisee."
Lähimmäiset tekevät arviointeja, laskevat ja mittaavat ja luulevat tietävänsä vastaukset. Ja
syitä löytyy, sillä me kaikki olemme vajavaisia.
Uskon, ettei kukaan ymmärtänyt sitä, mikä oli tapahtunut. Kaikuna soivat vuosikymmenen ajan
veljien sielunkammioissa Joosefin tuskaiset huudot, kun hän anoi armoa veljiltään. Veljet
kantoivat kammottavaa salaisuutta surevan harmaapäisen isänsä edessä. Unissa, niin uskon,
sydämen syyllisyys murtautui painajaisina. Huono omatunto ei anna rauhaa.
Jaakob ajatteli, että tässä oli kaikki. Pimeää pimeämpi pohja oli saavutettu, tyhjyyden ja
tarkoituksettomuuden ranta löydetty ja sen rannalla toivottomuuden musta venhe, vailla
airoja. Eihän enää ole mitään mihin suuntaa ottaa...
Rukoilen, että joku pettynyt ja särkynyt löytäisi näiden vajaudessa kirjoitettujen rivien ääreltä
ikuisen Jumalan tuomaa valoa.
Ihmisen arviointi on aina vajaata. Tulevaisuutta voi todennäköisyysperiaatteella ennustaa, ja
usein ennuste saattaa toteutuakin, mutta parhaimmillaankin ennusteemme on rajallinen. Me
emme tiedä sitä, minkä Jumala tietää.
Jaakobkin kyselee ahdistuneena omassa myrskyssään: "Miksi näin piti käydä? Miksi minua
näin rangaistiin? Miksi lupaukset eivät toteutuneetkaan?"
Jumala taivaassa valvoo Sanaansa ja näkee kaiken.
Jumala tietää Jaakobin huomisen ja Hän tietää meidän huomisemme.
Jumala tiesi, että vaikka tänään isä itkee ja puristaa poikansa vereen kastettua paitaa
rintaansa vasten vaskisen taivaan alla, niin päivä tulee ja on tarkasti suuniteltu, kun isä saa
jälleen nähdä poikansa ja tämän pojat.
Veljet, jotka kantoivat syyllisyyden raskaan kuorman, oli Jumala johdattava Joosefille annetun
näyn täyttymykseen. Päivä oli tuleva, jolloin veljet saivat kokea, kuinka syyllisyys otettiin pois
ja menneisyyden yli luettiin synnit anteeksi.
Silmä ei näe Jumalan tietä, mutta luottakaamme pimeimmässäkin yössä Jumalan valmistamaan
huomiseen. Itku on vaihtuva iloksi. Jumala on pyyhkivä kyyneleemme, ja kerran, kerran on
kaikki oleva kirkasta ja selkeää.
"Alla kyynelten, Jeesus, pyytelen, etten turhaan valittaisi, enkä tieltäs poikkeaisi. Koetusten tie,
luokses, Herra, vie.
Murheen alhossa, ole turvana, että armos vahvistaisi, kestävyyteen totuttaisi, nosta mieleni
määränpäähäni." (Hlk. 340:2,3)
Siunaten, Heikki
"Te tulette tuntemaan totuuden ja totuus on tekevä teidät vapaiksi!"
Nuo Vapahtajamme lausumat sanat ovat mielessäni tänään auringon lämmittäessä
pilvettömältä taivaalta.
Ajattelen ihmisen mieltä, joka luontevasti pyrkii ja hakee väylää poispäin Jumalasta ja
totuudesta.
Kaikki ihmiset ovat syntiä tehneitä ja näin ollen vailla Jumalan kirkkautta.
Vain totuus voi tehdä ihmisen vapaaksi. Jeesus on Totuus, Tie, sekä Elämä.
Totuuden myöntäminen itsestä on hyvin kiusallista. Ennen kuin ihminen sanoo sydämestään
salatulle Jumalalle: "Minä olen syntinen ihminen ja tarvitsen armoasi", on usein kuljettu
omien ponnistelujen ja valheiden tie loppuun asti.
Ihmisellä on taipumus, jo turmeltuneen luontonsa perusteella, etsiä syyllinen itsensä
ulkopuolelta.
Jo Raamatun alkulehdillä Aadam siirsi vastuun kielletyn hedelmän syömisestä vaimolleen, ja
vaimo taas syytti käärmettä, joka langetti hänet.
Vain harvoin urheilija myöntää, että toinen oli kilpailussa parempi. Usein on selitykset ja
selityksien selitykset, miksi keihäs ei lentänyt ja miksi kävi niin kuin kävi. Milloin on liikaa
tuulta ja milloin selässä vaiva ja milloin väärä ajoitus.
Poliitikko, vielä kaiken ahtauden ja kiistattomien todisteiden edessä, kiistää osallisuutensa.
Todellisuudessa hän pakenee vastuuta ja piiloutuu valhekulissien taakse.
Syyllinen löytyy aina. Uunipaisti oli liian suolaista, jauhot liian karkeita tai kauppa liian kaukana
ja anoppikin soitti.
Samalla ihminen, usein tietämättään, rakentaa itsestään todellisuutta parempaa kuvaa. Minä
olisin onnistunut muuten, mutta kun tuo....
Näistä pienistä sanoista rakentuu valheen linnake ja siellä linnakkeessa valoa kaihtava
ihminen suojautuu ja luulee: "Ei minua kukaan näe."
Näyttää siltä, että pako totuudesta ajaa ihmistä aina syvemmälle valheisiin.
Pienistä epätosista kasvaa valheita, joita joudutaan peittämään uusin valhein.
Se on ihmeellinen päivä, kun Jumalan valo valaisee ihmisen. Minä olen syntinen ihminen.
Herra armahda minua.
Kun ihminen tulee uskoon, tahtoo Herra lapsensa puhuvan totta kaikissa tilanteissa. Vain
totuus tekee vapaaksi.
Jos tietää totuuden ja Sanan ohjauksen, mutta sulkee suunsa varoittamisen sijaan, likaa
sieluansa samalla tavoin kuin jos olisi valehdellut.
Jumalan Henki murehtii, mutta Herra antaa armossaan uuden tilaisuuden.
Uskova ihminen jotuu jatkuvasti mitä kummallisempiin koetuksiin näillä alueilla.
On siis aika puhua totta ja aika olla vaiti totuudessa.
"Puhukaa totta toinen toistenne kanssa, olettehan toistenne jäseniä", opettaa Raamattu.
Usein totuuden sanominen paljastaa heikkoutemme ja lähimmäisemme näkee naamarimme
takaa vajavaisen ihmisen, mutta samalla Jumala näkee totuuteen pyrkivän lapsensa ja Hän
siunaa totuuden ja antaa vapauden, joka kestää Jumalan ja ihmisten edessä.
Totuuden siunaus voi olla sitäkin, että vajavaisuutensa näyttämällä voi rohkaista
lähimmäistään, joka taistelee samaa taistelua, tulemaan totuuden valoon.
Ihminen, joka kantaa vastuun teoistaan ja suostuu kulkemaan paljastetuin kasvoin Jumalan ja
ihmisten edessä, tulee aina olemaan Jumalan astia, valittu ja kallis.
Uskovalle totuus korostuu, sillä ollakseen käyttökelpoinen ja puhdas, on suostuttava
Jumalan edessä prosessiin, jossa Herra saa johtaa kaikessa totuuteen, aina salatuimpaan
saakka.
Jeesus on totuus, ja niin paljon kuin Kristus asuu meissä ja on saanut meitä vallata, niin
totuudellisia me olemme.
Kaikkien meille sallittujen koetuksien edessä kiivetkäämme totuuden kalliolle oman
sielumme rauhan ja iankaikkisen elämän tähden.
Olemmehan toistemme jäseniä.
Siunaten, Heikki
Aurinko paistoi lämpimästi, kun ajoin autoni sairaalan pysäköintialueelle. Otin kitaran
takaistuimelta ja suuntasin kohti sisäänkäyntiä. Jotkut katsoivat pitkään kitaraa ja Raamattua
kantavaa vierailijaa.
"Te tulette olemaan minun todistajiani."
Todistajan tehtävä on luottamustehtävä Jumalalta. Milloin Herra minnekin ohjaa ja johdattaa.
Nyt olin pyynnöstä matkalla katsomaan ihmistä, joka oli yllättäen saanut vakavan
sairauskohtauksen.
Hänen fyysiset aistinsa eivät reagoineet tajuttomuuden tähden, mutta tiesin Jumalan olevan
voimallinen rakentamaan yhteyden.
Pienessä kahden hengen huoneessa seisoin tuon ihmisen vuoteen vierellä kitarani kanssa.
Mitä laulaisin ihmiselle, joka elämänsä polkua oli tullut tälle paikalle? Hänen puolisonsa istui
syvästi murheellisena rakkaansa vierellä. Pitkä yhteinen taival oli yllättäen saanut vakavan
käänteen.
Viereisen vuoteen potilas oli myös saanut vierailijoita, ja näppäilin kitarastani ensimmäisiä
säveliä.
"Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, hänt ihana enkeli kotihin vie."
Laulu väreili huoneessa ja kulkeutui käytävään.
Niin, maan korvessa kulkee meidän polkumme. Vuoroin aurinkorinnettä, vuoroin louhikkoa ja
vuoroin pimeätä laaksonpohjaa. Toisilla näyttäisi louhikkoa olevan enemmän ja toisilla taas
sitä aurinkorinnettä, mutta Herramme on meille jokaiselle polkumme piirtänyt ja päiviemme
määrä on Hänellä tiedossaan.
Tuossa huoneessa Jumalan evankeliumi toi toivon säteitä tummaksi muuttuneelle polulle.
Rukoilin tuon ystävän puolesta ja kiitin Vapahtajaa, joka oli Hänenkin syntikuormansa
kantanut pitkin Via Dolorosaa Golgatalle.
Herran käteen häntä siunasin ja syvästi ymmärsin Herran voivan hänet vielä nostaa
tajuisuuteen ja jatkoajalle.
Ajattelin, että saatan itse olla jonakin päivänä elämäni polulla laskettu sairaalan vuoteelle
kuolemaa odottamaan.
Jumalaa ei voi vaatia, eikä komentaa. Ihmisen osa on anoa, etsiä ja kolkuttaa.
Siunasin puolisoa, joka murheellisena istui katsellen rakkaansa kasvoja ja kuunnellen hänen
hengityksensä ääntä.
Armoa on kulkea käsi kädessä rakkaansa kanssa halki hauraan elämän.
Armoa on rakastaa ja antaa anteeksi ja vuodattaa toivoa kaipaaviin sydämiin.
Laulu enkelistä, jonka käteen saa lapsi tarttua elämän koleikoissa kosketti viereisen potilaan
ja hänen vieraansa sisintä.
Rukoilin heillekin Jumalan hyvää, Kristuksessa.
Aurinko paistoi edelleen, kun kuljin sairaalan laatoituksella kohden autoani.
Jumalan armosta olin saanut kulkea edeltävalmistettuun tekoon, lähimmäisteni vierelle.
Mikä on sinun polkusi kohta, ystäväni? Kuljetko viheriäistä niittyä vaiko pimeää
laaksonpohjaa? Katso ympärillesi. Sinun lähelläsi on ihmisiä, joilla ei ole toivoa. Anna sinä
sitä heille. Joillakin ei ole rakkautta, joiltain puuttuu turva, joiltakin ruoka on loppunut. Auta
sinä. Ole Jumalan työtoveri, aito ihminen, jossa kanssamatkaaja näkee heijastuksen Jumalan
maasta.
Sinua siunaten.
Sumuisena aamuna kävelin metsäistä polkua. Auringon valo siivilöityi paksun sumun lävitse.
Sumu oli laskeutunut kastepisaroina puiden lehdille ja ruohonkorsiin. Kuinka paljon olikaan
verkkoja viritettynä pienille siivekkäille. Hämähäkin verkkoja kaikkialla. Pensaissa,
ruohikossa ja puissa.
Pienellä hyönteisellä on monta ansaa ja verkkoa viritettynä. Makeantahmeat verkot tarttuvat
siipiin ja jalkoihin, ja mitä enemmin se pyristelee, niin sitä lujemmin tahmea verkko sen sitoo.
Verkonkutoja tarkkailee kauempaa saaliinsa pyristelyä, ja kun sen voimat ovat ehtyneet, tulee
hämähäkki saaliinsa luo....
Psalmi 142, ahdistetun rukous, on minun mielessäni tässä hartaushetkessäni.
Ajattelen Daavidia, luolaan kätkeytynyttä Herran voideltua, ja siellä rukoiltua rukousta.
"Minä korotan ääneni ja huudan Herraa..."
Aloittaa Daavid, ja ajattelen hänen äänensä kulkevan kumeana kaikuna luolastossa.
Hänen turvansa ahdingon alla oli Herra, mutta silti koetukset olivat syviä, ja ahdistetusta
sydämestä nousi rukous, että Herra hänet armahtaisi.
"Minä kerron hänelle ahdistukseni."
Daavid kertoo, kuinka ahdistus näännyttää hänen henkeänsä, ja kuinka hänen polulleen on
viritetty ansoja.
"Katso minun oikealle puolelle ja näe: ei kukaan minua tunne. Ei ole minulla pakopaikkaa, ei
kukaan minun sielustani välitä." (jae 5)
Elämämme polulle saattaa tulla tilanteita, joissa koemme samankaltaista ahdistusta. Olemme
muukalaisia ja meitä ei kukaan tunne.
Sielujemme vihollinen on heittänyt polullemme verkot, jotka ovat yhtä todellisia kuin
hämähäkin verkot ovat hyönteisille.
Jumala yksin voi johdattaa meitä. Hän näkee eteemme viritetyt ansat ja Hän voi avata
silmiämme, huomataksemme ne ajoissa.
Niin kuin hämähäkin pyydystä on vaikea havaita ilman suotuisia olosuhteita, niin myös
eteemme viritettyjä verkkoja on mahdoton havaita ilman Herran apua.
Lopulta meillekin jää tuo sama rukous: "Herra, armahda minua."
"Tarkkaa minun huutoani, sillä minä olen sangen viheliäinen, pelasta minut vainoojistani, sillä
he ovat minua väkevämmät." (jae 7)
Daavidin todistus hänen toivostaan on jakeessa kuusi, jossa hän sanoo:
"Sinä olet minun turvani, minun osani elävien maassa."
Jumalalla oli suunnitelma Daavidia varten. Hän luolassa ahdistuksessaan ei nähnyt sitä,
minkä Jumala näki. Päivä oli lähellä, jolloin Hänen palvelijansa asettuisi Israelin kunikaaksi.
Jumalalla on suunnitelma sinua varten. Taivaasta valvottu, puhdas ja hyvä.
Kaikkinäkevä ja kaiken voiva Jumala näkee sinunkin luolaasi, ja Hänellä on varattuna pääsy
ahtaasta avaralle. Hänen kanssaan ja Hänessä ei tarvitse peljätä linnustajan paulaa, ei ruttoa,
ei yön kauhuja, eikä päivällä lentävää nuolta. (Psalmi 91)
"Sillä hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi."
Aika on ahdistusen, mutta aika on myös lohdutuksen. Pimeä ja kymä luola on vaihtuva
vihreäksi niityksi ja Jumalan läsnäolon runsaudeksi.
Herra on armollinen.
Sinua siunaten, Heikki
Raamatun teksti liittyy Jeesuksen puheeseen. Jeesus lähestyy kaupunkia, ja kun hän sitä
katselee, Raamattu kertoo: "Itki hän sitä."
Vapahtaja näkee tulevaan. Hän näkee hävityksen ja ahdistuksen. Vihollisen joukot tulevat ja
tuhon määrä avaa kyynelten padot.
"Sentähden, ettet etsikkoaikaasi tuntenut."
Kansojen kohtalot ovat Jumalan kädessä. Herra oli armossaan lähettänyt Sanansa saarnaajia,
pappeja ja profeettoja varoittamaan ihmisiä.
"Hei, te kuljette väärää tietä. Kääntykää takaisin Jumalan puoleen! Älkää rikkoko Jumalan Sanaa
vastaan, älkääkä tallatko pyhyyden lakeja jalkojenne alle!"
Jotkut uskoivat, jotkut pilkkasivat, jotkut kulkivat välinpitämättöminä ohi kovettunein
sydämin. Varoittajia vangittiin, pahoinpideltiin ja surmattiin, mutta rakkaudessaan Jumala
lähetti uusia varoittajia, ja lopulta Hän lähetti oman Poikansa. Kun Jeesus katsoo
Jerusalemia, hän katsoo myös omaa kuolemaansa. Hänetkin surmataan tuon kaupungin
keskellä. Rauhankaupungista tuli Rauhanruhtinaan surmapaikka.
Rauhanruhtinas naulittiin ristille ja kuolemallaan Hän avasi tien turvaan, ikuiseen iloon ja
kestävään rauhaan.
Kolme venhettä lipui satamassa, kaupungin lahdella. Aurinko oli juuri laskenut ja lyhdyt
syttyneet. Valot heijastuivat veden kalvolta. Kolme venhettä toi viestiä ajallisesta rauhasta.
Ihmiset katselivat illan hämärtyessä ilotulitteiden valaisemaa taivasta.
Mitä sinun rauhaasi sopii?
Ihmiset eivät näe, eivätkä haluakaan nähdä. He kiertävät pois ja tukkivat korvansa. On
tulossa vaikeat ajat. Luonnonvoimat murtavat ja tuhoavat. Kansojen väliset konfliktit tulevat
koskettamaan maatamme ja kaupunkejamme.
Varoittajat kulkevat kirkoissa ja kaduilla.
"Kääntykää pois väärältä tieltä, tulkaa takaisin, tuhlaajapojat ja -tyttäret."
Jotkut kuulevat ja uskovat sielujensa autuudeksi, mutta monet, liian monet kulkevat
ristiinnaulitun ohi, tarttumatta pelastavaan armoon.
Uskon Jumalan murheeseen tämän kaupungin eksyneiden sielujen tähden.
Uskon Jumalan murheeseen yhden eksyneen tähden.
Uskon Jumalan murheeseen silloinkin, kun Hän rakkaudessaan sallii aaltojen tulla ja
tuultensa puhaltaa.
Uskon Jumalan murheeseen vihollisjoukkojen tullessa rajan yli maahan, joka Jumalan
armosta sai nostaa puhtaan ristinlipun hulmuamaan Jumalan tuuleen.
Uskon Jumalan rakastavaan käteen silloinkin, kun siinä on tuomioiden vitsa.
Itkeekö Jeesus tänään?
Raamattu opettaa niin, että Pyhä Henki murehtii. Murehtiiko Hän minun sydämeni kovuuden
tähden? Murehtiiko Hän sinun tähtesi?
Herra, armahda meitä. Siunaa kansaasi Sanalla, joka palauttaa Sinun tuntemuksesi kansan
sydämiin. Siunaa Sanalla, joka johtaa Sinun totuuteesi ja sille tielle, jossa Sinä olet!
Olin kokousmatkalla. Taivas oli tummien pilvien saartama, ja pian suuret pisarat iskeytyivät
tuulilasiin. Pyyhkijänsulat kulkivat tuulilasilla ja pitivät näköalaa avoimena märkään asfalttiin.
Kitara, Raamattu ja laulukansio takapenkillä, puhelin keskikonsolin päällä, lukulasien
vieressä, matkasin satojen kilometrien taivalta.
Kuinka heikko ja avuton ihminen onkaan. Ihmiskohtalot kulkivat kuin loppumattomana
nauhana. Syöpäsairaat, hyljätyt ja petetyt ihmiset, heidän lohduton kaipauksensa ja
sammumaton janonsa Jumalan syliin, turvaan, koskettaa aina syvältä.
Herra armahda näitä pieniä, heikkoja elämänmeren matkaajia.
Onko minulla vielä toivoa? Voiko Jumala minut vielä armahtaa? Parantaako Hän ja
johdattaako Hän ja Kuuleeko Hän? Näiden kysymyksien edessä hätääntyneiden ihmislasten
elämän kivut vaativat vastausta.
Missä on turva ja turvapaikka?
Mikä on saarnamiehen lohtu?
Mitä voi ihminen toivona toiselle antaa?
On vain Jumalan varjo, ristinmuotoinen, jonka tähden ja kautta Jumala siunaa.
Kaikkivaltiaan varjo suojan antaa, ja toivo Herran se tänään kantaa.
Särkyneen ikuinen turvapaikka on Jumalan syli, olkoon se sinun lohtusi tänään.
Kokousväki laulaa virttä. Laulun jälkeen on vuoroni nousta puhumaan. Katselen ihmisten
kasvoja heidän laulaessaan. Jumalan jano ja Jumalan nälkä on käsin kosketeltavaa. Laulu
etenee, ja koen sanojen polun katoavan ja kyselen pienten eväitteni kanssa: "Mitä ne ovat
näin monelle?"
Koen henkeeni kuiskattavan: "Puhu rististä, puhu kalliista verestä, joka on vuodatettu
Golgatalla."
Taivas antaa Sanan saarnaajan tyhjään suuhun ja sydämeen. Sana rististä on Jumalan voima,
itse kullekin pelatukseksi.
Kun Jumala antaa Sanoja, jää puhujakin kuulijan paikalle. Usein lause, joka uskossa
aloitetaan, rakentuu julistuksen aikana.
Usein olen hämmästellyt sanojen ja lauseiden rakentumista ja kokenut, kuinka Jumala vastaa
seuraväen rukouksiin, tarpeisiin ja sydämen hätään.
Taivasten valtakunta on lähellä. Isä on kattanut lapsilleen armon pöydän ja niin alas, että
jokainen voi siihen yltää. Pienet muruset siunaantuvat rukiiseksi leiväksi.
Taivaasta vastataan nälkään ja janoon.
Sinulle, ystäväni, tahdon ojentaa Sanan. Ota se vastaan ja anna sen kasvaa sinussa.
"Kuinka suuri on sinun hyvyytesi, jonka talletat pelkääväisillesi ja jota osoitat sinuun turvaaville
ihmislasten edessä!
Sinä peität heidät kasvojesi suojaan ihmisten salavehkeiltä; sinä kätket heidät turvaan kielten
riidalta." (Psalmi 31:20-21)
Ajattele ystäväni, mitä merkitsee, että saa olla Jumalan kasvojen suojassa, Hänen silmiensä
alla. Todellisesti turvassa ja täydellisesti suojassa.
Raamatussa on yli kolmekymmentä eri merkitystä ja vivahdetta sanalle turva. Tässä jakeessa
sillä on merkitys, jota muualla Raamatussa ei ole. Tässä yhteydessä turva merkitsee Jumalan
tekemää paikkaa, joka on Hänen kasvojensa suoja, ikäänkuin lehtimaja, joka suojaa
paahtavalta helteeltä.
Jumalan lehti- tai lehvämajassa on turva niille, jotka Jumalan syliä janoavat.
Suojapaikka ihmisten pahuudelta ja pilkalta.
Jumalan rakkauden kasvot ovat kääntyneet lastensa puoleen, ja totisesti, Jumalan majassa
on autuasta olla.
Aurinko on painunut mailleen. Kitara löytää takapenkiltä paikkansa. Asfaltilla kiiltävät
kaupungin valot.
Kiitos, Herra, sain olla sinun todistajasi, armosi mukaan.
Hyvä Jumala, anna näille sinun rakkaillesi turva ja perusta Sinussa.
Heikki
Herra on hyvä ja Hänen armonsa kestää iankaikkisesti!
Syksyn tuulet puhaltavat, ilma viilenee ja aurinko painuu mailleen, mutta Jumalan lapset
saavat iloitsemalla iloita ja riemuitsemalla riemuita ikuisesta kesästä ja taivaan toivosta.
Kansamme kulkee vaikeita aikoja kohti. Yleinen kovuus, raakuus ja rakkaudettomuus
tuottavat hedelmän ja sadon, jonka maku on karvas.
Kuriton kansa tulee kokemaan kurituksen vitsaa, ja sekin on armoa, koska vitsa koituu
kansamme parhaaksi. On aina hyvä tietää vitsan olevan ihmistä rakastavan Jumalan kädessä.
Sairaalasurmat, vanhusten heitteillejättö ja lasten pahoinpitelyt kertovat kiistatta
yhteiskuntamme moraalisten arvojen rappiosta. Jumala kutsuu tänään, ehkä enemmän kuin
koskaan, kansaamme parannukseen, mutta Jumalan kutsu kaikuu tyhjentyneissä kirkoissa ja
rukoushuoneissa lähes tyhjille seinille.
Uskon herätykseen yksilötasolla. Jumala tulee jokaisen kaipaavan lähelle.
Kansana olemme torjuneet Jumalan kutsun. Olen joskus kokenut Pyhän Hengen murheen
itsessäni, kun ajatuksia itseni ulkopuolelta on virrannut ymmärrykseeni.
Tänään tunnen jälleen tuon murheen. Herralla olisi ollut kansallemme parempi tie. Idästä päin
puhaltavat pian kylmät tuulet ja Jumalan käsi painaa kansamme jälleen alas etsimään
muinaisia polkuja.
Tämän vuodatukseni jäkeen totean uudelleen, että Herra on hyvä. Kaikessa Hän johtaa,
kaiken Hän voi ja kaiken Hän hallitsee.
Kansojen historiasta, Raamatussa, voimme nähdä samankaltaisuutta omaan aikaamme.
Ajatellaanpa vaikka kuningas Hiskiaa, hänen poikaansa Manassea ja taas tämän pojanpoikaa
Joosiaa.
Kukin heistä edusti omaa aikaansa ja sukupolveaan.
Kuningas Hiskiasta Raamattu sanoo:
"Hän turvasi Herraan", "Hän riippui Herrassa kiinni", "Niin Herra oli hänen kanssansa, hän
menestyi kaikessa, mihin ryhtyi." (Kun. 18:5,6,7)
Olemme sodan jälkeen eläneet Jumalan siunauksen alla "Hiskian aikakautta", jolloin
moraaliset arvot mitattiin Jumalan Sanalla. Uskon Jumalan antaneen kansallemme myös
jatkoaikaa kansan keskeltä nousseiden rukouksien tähden.
Kansamme vaurastui vaurastumistaan aina maailman johtavien hyvinvointivaltioiden
joukkoon. Se oli Jumalan ihme.
"Hiskian kausi" päättyi, kun valta luovutettiin EU:lle. Estonia upposi kuin merkkinä siitä, mikä
kansaamme kohtaa.
Päivälehti kirjoitti: "Suomi kulkee keulavisiirit auki Euroopan Unioniin."
Kuningas Manassesta Raamattu sanoo: "Hän teki sitä, mikä on pahaa Herran silmissä." (2. Kun.
21:2) Siitä seurasi Jumalan tuomio: "Minä annan onnettomuuden kohdata." (2. Kun. 21:12)
Alkoi "Manassen kausi", jossa nopeasti, pala palalta murrettiin auki Raamattuun perustuvat,
elämää kunnioittavat, pyhät arvot. Sen seurauksena, samassa suhteessa, Jumalan siunaus
väistyi ja tilan saivat ne arvot, jotka tänään ovat kansamme keskellä. Se mitä ennen hävettiin,
on nostettu ihailtavaksi ja kiitetyksi. Se mitä ennen pidettiin pyhänä, on tänään vedetty
lokaan. Jumalan kansa huusi Kristuksen tilalle Barabbaan.
Manassen kausi on yksi Raamatun synkimmistä jaksoista. Ja tämä on tänään totta meillä täällä
rakkaassa synnyinmaassamme.
Epäjumalia palvotaan, viatonta verta vuodatetaan, lapsia surmataan jo ennen heidän
syntymäänsä, ja vanhukset nääntyvät hoivan puutteeseen.
Manassen ajan kurjuus nosti itkun ja huudon Jumalan puoleen. Sorrettu kansa kaipasi
takaisin armoon. Jumala kuuli kuritetun kansan rukoukset ja Hänen vastauksensa oli
sydämeltään Herralle ehyesti antautunut Joosia.
"Hän teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä ja vaelsi kaikessa isänsä Daavidin tietä." (2. Kun.
22:2) "Ei ollut ennen häntä ollut hänen vertaistansa kuningasta, joka niin kaikesta
sydämestänsä, kaikesta sielustansa, kaikesta voimastansa olisi kääntynyt Herran puoleen." (2.
Kun. 23:25)
"Joosian kausi" on edessäpäin, mutta tie sinne on raskas. Kukaan meistä ei sitä tietä olisi
halunnut, mikä eteemme mitataan.
Joosia palautti aikanansa arvopohjan, jossa Pyhä Jumala asetettiin kunniaan.
Kansa teki parannuksen.
Uskon herätykseen, joka tulee tämänkaltaisen ahdistuksen kautta.
Se ei ole vieraan tulen lieskotusta, ei hyppimistä eikä huutamista, vaan sydämen katumuksen
ja parannuksen teon kautta tulvivaa Jumalan hyvyyttä.
Tahdon jokaiselle lukijalle sanoa: Se mitä teet, tee sydämestäsi. Rakasta Herraa, sinun
Jumalaasi, ja pidä sydämesi puhtaana, niin silloin toteutuu Psalmi 91 elämässäsi ja sinä olet
turvassa, tapahtuipa tulevina päivinä mitä tahansa.
Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen
osallisuus olkoon kanssasi!
Heikki
"Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina." Matt. 24:20
Syksyn tuulet puhaltavat, sää on kostea ja kellastuneet lehdet kieppuvat yli ajoradan. Musta
ja märkä asfaltti kiiltää ja näkyvyys on huono. Kello lähenee iltakymmentä. Olen kotimatkalla.
"Pyhä matka", niin kuin näitä kokousmatkoja nimitän, alkaa olla taas takana. Jänis juoksee
auton valokeilaan ja ehtii ajoissa yli. Lieköhän se pakomatkalla? Oliko sillä saalistaja perässä?
Yllä oleva Raamatun jae pitää sisällään rukouspyynnön. Jae sisältyy lopunaikoihin liittyvään
Jeesuksen opetukseen.
Mennä pakoon, piiloutua ja etsiä suojaa, on kaikkina aikoina ollut ihmisen osana, hänen
etsiessään turvallisuutta itselleen ja rakkailleen.
Sotien ja ahdistusten aikana tuhannet ja tuhannet ovat joutuneet jättämään kotinsa ja kaiken
toimeentulonsa. Pakolaisen elämä ei ole helppo. Koko ajan on takaa-ajajan uhka ja huomisen
epävarmuus. Mitä minä lapsilleni annan ravinnoksi? Löytyykö yllemme suoja? Kuuleeko ja
auttaako Jumala?
Ensimmäinen pakolaispari Aadam ja Eeva karkoitettiin paratiisin täydellisyydestä maata
viljelemään orjantappuroiden, ohdakkeiden ja kuolemanvarjojen maahan.
Samoin Kain karkoitettiin rangaistukseksi veljensä surmasta.
Muistamme Elian pakomatkan, muistamme Daavidia, kuinka hän pakeni, ensin Saulia ja sitten
omaa poikaansa erämaan suojiin.
Joona pakeni Tarsiin laivaan väistääkseen hänelle uskotun parannuksen saarnaamisen.
Heistä jokaisesta voisi kirjoittaa, mutta mielessäni on pakeneminen Kristuksen Jeesuksen
omana, katkeroitumisen kautta poispäin totuudesta.
Ihminen voi sokaistua oikeassa olemisessaan niin, ettei hän halua nähdä eikä käsittää
totuutta. Oikeassa oleminen ja sen puolustaminen saattavat johtaa pakomatkan niin kauas,
että sydämen puutarhassa on lopulta vain vähän Jumalan antamaa rakkautta.
Oikeassa oleva ihminen ei näe tarpeelliseksi lähestyä sitä, kenet oikeaoppisuus on särkenyt
ja jota on haavoitettu. Heitetyt kivet ovat osuneet kohteeseen, ja ajatellaan: "Siitäs sai. Se oli
sille oikein!"
Raamattu kuitenkin toteuttaa ite itseään ja Hengen lait ajavat pakolaista takaa. Mitä
kauemmas pakolainen sydämessään ehtii, sitä vaikeampaa on myöntää omat virheensä, ja
näyttää olevan niin, että kerran heitetyt kivet ajan myötä muuttuvat vaikeammin kerättäviksi.
Hengen laki vaikuttaa niin, ettei syyllisyys pakolaisen sisimmästä väisty, vaikka hän tekisi
toisaalla hyvinkin jaloja tekoja. Eihän sydämen rauhaa voi hyvillä teoilla vapaaksi ostaa?
Vaikka pakolainen matkaisi maan ääriin ja vaikka hän muuttaisi nimensä, kiinnittäisi naamion
kasvoilleen ja pukeutuisi tuntemattomaksi, niin sydän olisi ristiriidassa Totuuden kanssa.
Herra tahtoo totuutta salatuimpaan saakka. Henkilöön katsomatta.
Yksi on varmaa. Herra rakastaa jokaista pakomatkaa suunnittelevaa ja pakomatkalla olevaa.
Hän rakastaa ja kysyy hiljaa sydämen porteilla: "Lapseni, tule valooni, tule puhtauteeni. Korjaa
se, mikä korjattavissa on, kerää se mikä kerättävissä on, niin Minä autan sinua ja rauhani
palaa sydämeesi."
Kateus, katkeruus ja kostamisen halu ovat orjantappuraa ja ohdaketta sydämen puutarhassa.
Niiden ylle Jumala ei siunaustaan laske, mutta pyynnöstä Hän auttaa sydämen puutarhan
puhdistamisessa, ja puhtaaseen sydämeen vuotaa aito ja puhdas ilo.
Pakolainen voi pysähtyä ja katsoa peittämättömin kasvoin Jumalan kirkkautta Kristuksessa,
vailla häpeää ja rangaistuksen pelkoa, ja taivas laulaa.
Autuaita ovat puhdassydämiset, autuaita ovat ne, jotka ovat valkaisseet vaatteensa ja
pesseet ne Karitsan veressä.
Sinua siunaten, Heikki
Raamatussa, Luukkaan evankeliumissa, sen seitsemännessä luvussa on jae, jossa sanotaan:
"Kun hän nyt lähestyi kaupungin porttia, katso, silloin kannettiin ulos kuollutta, äitinsä
ainokaista poikaa. Ja äiti oli leski, ja hänen kanssaan kulki paljon kaupungin kansaa." (Luuk.7:12)
Mitä tuntoja kokeekaan äiti kulkiessaan poikansa paarien jäljessä ulos kaupungista. Voimme
vain aavistella sielun kuorman painon ja elämäntoivon murskaantumisen tuoman
lohduttomuuden.
Elämän unelmat sirpaleina kuoleman varjojen maassa.
Raamattu ei kerro kuinka paljon aikaa on siitä, kun hän samalla lailla, surusaatossa kulki
puolisonsa paarien jäljessä. Ehkä hän kantoi poikaansa sylissään, ehkä poika kulki siinä
vierellä, kuoleman saatossa, kysellen pienen pojan kysymyksiä, katsoen surun murtamaa
äitiään.
Heistä kukaan ei aavistanut, miten matka päättyisi.
Jeesus tuli vastaan.
Herra Jumala sanoo itsestään palvelijansa kautta: "Hän on orpojen isä ja leskien puolustaja,
Jumala pyhässä asunnossansa!" (Psalmi 68:6)
Jeesus tuli vastaan, näki ja armahti. Hän kaikkivaltiudessaan kosketti paareja ja kantajat
pysähtyivät. Hän sanoi Sanan ja kuollut heräsi.
Suru vaihtui iloon ja epätoivo väistyi. Herra antoi tulevaisuuden ja toivon.
Vuosituhanten aikana tämän leskiäidin vierellä ovat kulkeneet tuhannen tuhannet saattajat.
Se lohtu, jonka Jeesus voi antaa surunpolkuja kulkevalle, on herättänyt toivoa.
On hyvä tietää, että surusaatossa kulkee ristinmies. Sydänten tuntija ja vaivaisen armahtaja.
Hän tulee avatun haudan ääreen kerääntyneiden keskelle haavoitetuin käsin. Kipujen mies ja
sairauksien tuttava. Orpojen Isä ja leskien puolustaja.
Hän näkee aina surun murtaman sydämen,
Hän huomaa jokaisen kyyneleen.
Ei kuolema ole loppu, vaan
portti uuteen, parempaan.
Elämä voi tuoda eteemme myrskyt, jotka riisuvat unelmamme, näkymme ja toivomme. Jää vain
ahdistettu sielu, joka saattelee ulos kaupungista, kuin kuoleman saatossa, omaa unelmaansa.
Lupauksien hautausmaalle ja toiveiden muistolehtoon.
Voimme olla ikään kuin leskiä ja menneisyytemme haavoittamia, ja meillä on kokemus, että
aiemminkin olen kulkenut tämän tien alas toivottomuuden laaksoon.
Saatamme kokea itsemme Jumalan hylkäämiksi ja petetyiksi. Saatamme huutaa harmaan
taivaan puoleen: "Jumala, missä sinä olet ja missä on sinun lupauksesi? Minä kuljen surun
saattamana hiljaa ulos kaupungista. Minä itkien kannan näkyä ja toivetta, joka kerran eli
minussa ja joka täytti sisimpäni. Kuljen petettynä ja loppuun asti surutietä. Herra, armahda
kuitenkin."
Sinä et ole yksin. Kukaan ei kulje salassa. Herra Kaikkivaltias näkee polkumme, ja
saattaessasi näkyäsi kuin kuollutta, äitinsä ainokaista poikaa, tulee sinua vastaan Hän, jolla
on valta sanoa elämän Sana henkeesi.
Tämän sai kokea Pietari, jolle Herra Jeesus sanoi: "Kun palajat – niin vahvista veljiäsi."
Herra ottaa suruviitan ja antaa ilon ja toivon kirkkaasta huomenesta.
Siihen sinua siunaten!
Heikki
Syksyn keskeltä toivotan sinulle, ystäväni, kirkkautta ja puhtaan sydämen iloa, rauhaa ja
vapautta Kristuksen Jeesuksen, meidän Herramme kautta.
Kirjoitan sinulle kolme jaetta Jumalan Sanaa Matteuksen evankeliumin luvusta 12, jakeet 10,
11 ja 12.
"Ja katso, siellä oli mies, jonka käsi oli kuivettunut. Niin he kysyivät häneltä sanoen: "Onko
luvallista sapattina parantaa?" voidaksensa nostaa syytteen häntä vastaan.
Niin hän sanoi heille: "Kuka teistä on se mies, joka ei, jos hänen ainoa lampaansa putoaa
sapattina kuoppaan, tartu siihen ja nosta sitä ylös? Kuinka paljon suurempiarvoinen onkaan
ihminen kuin lammas! Sentähden on lupa tehdä sapattina hyvää."
Sitten hän sanoi miehelle: "Ojenna kätesi!" Ja hän ojensi; ja se tuli entiselleen, terveeksi
niinkuin toinenkin."
Yllä oleva raamatun kertomus on tallennettu myös Markuksen ja Luukkaan evankeliumiin.
Luukas tarkentaa tuota tilannetta kertomalla miehen oikean käden olleen kuivettunut. (Luuk.
6:6)
Varmaan tuolle ystävälle käden toimintakyvyn heikkeneminen ja lopulta lihasten
surkastuminen oli raskas asia. Vähä vähältä voimat kädestä ehtyivät, kunnes käden lihakset
eivät enää toimineet.
Miltä tuntuu ihmisestä, joka kohtaa rajallisuuden? Kun tietoisuuteen vahvistuu ajatus: "Minä
en voi koskaan..." Ja mieleen nousee kaikki se, mistä nyt joutuu luopumaan.
Voi olla niinkin, Raamattu ei sitä kerro, että käsi olisi tapaturmaisesti vahingoittunut, mutta ei
sillä lopputulokseen ollut merkitystä.
Vielä vaikeammaksi asian teki se, jos hänen ammattinsa oli riippuvainen kahdesta terveestä
kädestä. Myös ihmisen itsetunto on kovilla, kun ihmiset heittävät sääliviä katseita ja kuiskivat
keskenään, että mikä synti tuon ihmisen tunnolla on, että Jumala häntä noin kovin on
rangaissut.
Synagoogassa tuo mies kuitenkin oli. Ehkä hänen sisällään oli toivo paremmasta. Ehkä hän
kantoi unelmaa, lupausta, että vielä kerran minä nostan käteni kohden Jumalan taivasta.
Oikeaoppiset tunsivat tuon miehen. He tunsivat kirjoitukset.
"Jos jossakin sinun jälkeläisistäsi, tulevissa sukupolvissa, on joku vamma, älköön hän lähestykö
uhraamaan Jumalansa leipää.
Älköön lähestykö kukaan, jossa on joku vamma, älköön kukaa sokea tai ontuva, kukaan
kasvoiltaan tahi jäseniltään muodoton, jalkansa tai kätensä taittanut, kyttyräselkäinen tai
surkastunut, silmävikainen tai ihotautinen tai rupinen tai kuohittu." (3. Moos: 21:17-20)
Kristus Jeesus, meidän Herramme, tuli kaltaisuuteemme ja ruumiinsa uhrin kautta hän täytti
lain, joka oli meitä vastaan. Jeesus teki uuden liiton, ja verensä kautta avautui uusi
testamentti, jossa jokainen rampa, silmäpuoli ja ontuva saa tulla ja lähestyä pyhää Jumalaa.
Synagoogassa Herra antoi ikäänkuin maistiaisia siitä, mitä uusi liitto merkitsee.
Jeesus valitsi raajarikkoisen miehen, halveksitun ja ylenkatsotun. Hänellä oli valta nimittää
vertauksen kautta tuota ihmisten hylkimää "ainoaksi lampaakseen" ja sanoa sanat: "Ojenna
kätesi."
Kiitos Jumalalle. Hänen armostaan Kristuksessa.
Herra Jeesus kantoi meidän vammamme ja ruhjeemme, kipumme ja syntimme omassa
ruumiissaan ristille, ja kuolemansa kautta avautui silta raajarikon kansan vaeltaa kohden
täydellisyyttä.
Jokainen vammautunut ja haavoitettu saa kokea omaan elämäänsä, Jeesuksen uhrityön
kautta, alennustilassa ja katoavaisuudessa olevan ruumiinsa kirkastumisen kirkkaudessa,
Kristuksessa Jeesuksessa.
Tänään vielä raajarikko kansa vaeltaa hämärtynein silmin, etsien paikkaa kirkkosaleista,
mielessään arka kysymys:
"Saako tällainen heikko ihminen tulla, Jeesus, yhteyteesi?
Saa, kun itse tällaisen sä lunastit, veres kalliin tähteni kun vuodatit!
Jeesus rakkahin, saan siis vihdoinkin täältä päästä autuuteesi." (Hlk 589:2)
Mies ojensi kätensä ja Herran voimasta käsi parani.
Ojennetaan mekin kätemme ja sydämemme Hänen puoleensa ja kiitetään siitä eheydestä, joka
ristintyön kautta hyväksemme luetaan.
Sinua siunaten, Heikki
"Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä
vastaan?" (Room. 8:31)
Vuosien saatossa olen usein, eri yhteyksissä, kuullut tai lukenut Paavalin kirjeen jakeen.
Usein sitä on mahtipontisesti toistettu, kun uutta työmuotoa on aloiteltu ja ensimmäisiä
vastoinkäymisiä on noussut tielle.
Usein sanoja on ollut vakuuttunut siitä, että juuri hän on oikeassa ja juuri hänen puolellensa
Jumala on asettautunut.
Monet oppikiistat ovat saaneet lisämausteensa näistä Paavalin sanoista.
Juuri meidän kirkossa on se ainoa ja oikea oppi. Meillä on terve Jumalan sana ja meillä on
täysi evankeliumi. Vain meillä on Herran täyteys ja oikeus olla oikeassa. Jumala on meidän
puolellamme, ei kukaan voi asettua tiellemme poikkiteloin.
Kumman puolelle Jumala jää silloin, kun veljet tai sisaret riitaantuvat?
Kumman puolelle ja ketä vastaan?
Kun Joosua saapui Jerikon porteille, ilmestyi hänelle Herran sotajoukkojen päämies.
Joosuan kysyessä kumman puolella tämä on, onko taivaan lähettiläs "meikäläisiä vai
vihollisia", hän saa vastauksen. Vastauksesta käy ilmi, ettei lähettiläs asetu puolueelliseksi,
vaan hän tuo Sanan Joosualle. (Joos. 5:13-15)
Kun lapset leikkivät pirtin lattialla maallisen isänsä silmien alla, niin tokihan isä näkee, ettei
lapsien leikki aina etene sulassa sovussa. Kuitenkaan normaali isä ei ole puolueellinen, vaan
rakkaudellisesti hän ohjaa lapsiaan rauhantilaan, joskus vitsaakin käyttäen.
Se lapsista, joka saa kuria osakseen, saattaa kokea, että häntä ei kohdella oikein. Juuri
sisarukselle olisi pitänyt piiskaa antaa, ja kunnolla.
Pidemmällä ajalla lapset huomaavat, ettei isä asetu puolueelliseksi, ja juuri tämä herättää
lapsissa kunnioitusta ja rakkautta isäänsä kohtaan.
Jopa niin, että elämänkaaren kulkiessa loppuaan kohden lapset tulevat, halaavat isäänsä ja
sanovat: "Sinä olet ollut meille hyvä isä!"
Taivaan Isä, joka on vanhurskas ja pyhä kaikessa, hoitaa meitä ehdottoman
oikeudenmukaisesti. Syyn ja seurauksen lait kiertyvät eteemme, mutta Jumala ei asetu
puolellemme sisartamme tai veljeämme vastaan.
Armollisesti, joskus olosuhteiden kurituksien kautta, Hän ohjaa meitä rauhan tilaan.
Helpommalla pääsee aina se, joka pyrkii rauhaan oma-aloitteisesti, ja se, joka
elämänvalinnoissa etsii tilaa olla Jumalalle mieliksi.
Sen, joka pyrkii elämään Jumalan Sanan pyhyyden lakien mukaan, saa kokea vastustusta,
mutta myös Isän siunausta. Raamattu puhuu kuuliaisuuden tien kulkemisesta ja sillä tiellä
olevista siunauksista.
Saatamme joskus katsoa uskosta osattomia, kuinka heidän elämänsä näyttää menevän ja
voivan hyvin. Ajallista hyvyyttä, terveyttä ja menestystä, ja samaan aikaan saatamme itse
kokea melkoisia ahdistuksen hetkiä.
Näissä maisemissa saatamme kysellä, että kumman puolella Jumala on.
Onko Jumala minua vastaan ja onko Jumala minut peräti hyljännyt?
Jumala ei milloinkaan hylkää meitä ahdistuksiemme taakkojen alle. Hän toteuttaa omaa
suunnitelmaansa ja joskus Herra pitää meitä edessään juuri ahdistusten kautta, opettaakseen
meille rukousta ja antaakseen meille kärsivällisyyttä valmistaessaan meitä hetkeen, jossa
saamme jälleen iloita.
Jumalan aikajana on erilainen kuin ihmisen avun odotus, mutta koskaan se ei merkitse
hylkäämistä Jumalan puolelta.
Jumalan aikajana kantaa ikuisuuteen. Viimeistään siellä kirkkaudessa voimme täysin rinnoin
ylistää Häntä ja todeta tämänkin Sanan pitäneen kirjaimellisesti paikkansa. Kuolemakaan ei
voi meitä vastaan nousta, sillä Kristus kuolemallaan voitti kuoleman.
Jumala rakastaa myös niitä ihmisiä, jotka ovat selin Häneen ja kulkevat poispäin. Jumalan aika
kulkee, ja surullinen on sen ihmisen osa, joka kapean ajanrahtusen täällä nauttii loistossaan,
mutta silloin kun aika on astua kuoleman virtaan, ei olekaan Välimiestä saattamassa sielua
armosta autuaiden joukkoon, pyhien luo taivaaseen.
Jos sinä ystäväni et vielä ole osallinen Jeesuksen ristin tuomasta sovituksesta, niin huuda
Häntä avuksesi, oman sielusi autuuden tähden.
Sinua siunaten, Heikki
"Astiat vain, kallis Herra, tule, täytä itse niin, että elämäsi meissä muitakin veis taivaisiin." (HLK
132)
Raamattu puhuu astioista kuvatessaan ihmistä suhteessa Luojaan ja vierellämme kulkeviin
lähimmäisiimme.
Samalla tavalla kun toisessa Raamatun kuvassa me olemme oksina kiinnitetty Kristus-
runkoon, niin samalla tavalla astiat ovat riippuvaisia yhteydestään Luojaansa.
Astiat ovat erilaisia, mutta jokaisella astialla on oma tehtävänsä. Astian voi toki korvata
toisella, mutta meille uskotut, henkilökohtaiseen vaellukseemme liittyvät ja eteemme
valmistetut teot ovat niin tarkalla henkilökohtaisella mitoituksella tehdyt, ettei toinen voi
niistä samalla tavalla suoriutua.
Raamatussa Jumala oli valinnut Joonan saarnaamaan Niiniveä vastaan. Joona itsessään ei
ollut halukas, vaan hän pakeni Jumalan selvää kutsua. Tuo pakomatka oli kohtalokas
Joonalle, sillä hän joutui myrskyyn, laivasta hyljättynä heitetyksi kalojen ruuaksi ja kala hänet
nielikin, mutta Joonan voimakkaan katumisen ja Jumalan avuksihuutamisen seurauksena hän
päätyi oksennettuna rannalle.
"Mene Niiniveen ja saarnaa!"
Jumala oli astiansa valinnut ja syväkoulu kalan vatsassa oli muovannut astiaa.
Joona meni ja saarnasi. Kulki päivänmatkan ja saarnasi. Joonan saarna ei ollut kaunis eikä
runsasvärinen, toivoa herättävä, vaan pikemminkin karu ja vähäeleinen toteamus: "Vielä
neljäkymmentä päivää, ja Niinive hävitetään."
Ajattele: Kalanhajuinen nuhruinen saarnamies kulkee pitkin pölyistä katua. Kärpäset
surisevat hänen ympärillään hänen huutaessaan sanomaansa.
Muutama sana nuhruisen saarnaajan suusta saa aikaan ennen näkemättömän herätyksen.
Jumalan voitelu valitsemassaan astiassa johti ihmiset tuntemaan oman syntisyytensä.
Kun Niiniven kuninkaalle tuli tieto kadulla kulkevasta Joonasta, Raamattu kertoo kuninkaan
nousseen valtaistuimeltaan, riisuneen kuninkaallisen vaatetuksensa, pukeneen ylleen
säkkikankaan ja istuutuneen tuhkaan.
Sieltä tuhkakasasta syvästi Jumalan Sanan koskettama kuningas antaa voimakkaan
kehoituksen kansalleen ryhtyä välittömästi paastoon, pukeutumaan säkkikankaisiin ja
huutamaan Herraa Jumalaa, että Hän armahtaisi ja kääntyisi pois vihansa hehkusta.
Astia Jumalan käytössä sai olla suurena siunauksena. Jumala armahti tuota silloista
miljoonakaupunkia.
Sinulla on oma paikkasi olla Jumalan astiana, siunauksena siellä, jossa sinä olet ja minne Hän
sinua lähettää.
Raamatussa on myös maininta vihan astioista. Tällöin tarkoitetaan niitä ihmisiä, jotka
tietoisesti vastustavat Jumalan rakkauden kutsua ja vaeltavat vieraina elävälle Jumalalle.
Jumalaan uskovallekin voi käydä näin, ellei hän valvo omaa sydämensä puhtautta. Ihminen
joka kerran on ollut Jumalan astiana, onkin tänään vihan ja katkeruuden vankina syvässä
luopumuksessa.
Kun ajattelemme Joonaa, niin uskallan kirjoittaa, että:
"On parempi olla oksennuksena rannalla, kuin ikuisena pakolaisena Jumalan kasvojen
rakastavasta säteilystä!"
Astiat puhdistaa Herra omalla verellään. Syntinsä tunnustava ja hylkäävä saa armon. Likainen
puhdistuu ja täytetään käyttöä varten Jumalan hyvällä, siunaukseksi.
Joona ei osannut iloita yhdessä totuuden kanssa. Raskain mielin hän lähti kaupungista.
Ajattelen hänen kulkuaan sielunvihollisen syytöksien alla. "Valheprofeetta, valheprofeetta!"
syyttäjä ilkkui Joonan vierellä, niin kauan, että tämä oli valmis masennettuna huudahtamaan:
"Parempi on minulle kuolema kuin elämä!"
Joonan kirjan 4. luku ja yhdeksäs jae alkaa Jumalan mahdollisuudella mahdottomuuden ja
pimeyden syytösten alla vaeltavalle Jumalan astialle.
"Mutta Jumala sanoi..."
Jumala puhuu kaikkein pimeimpäänkin hetkeen. Hän lohduttaa ja rohkaisee.
Uskon Herran tahtovan sanoa meille tämän ajan astioille: "Nouse ylös, sinä minun kyyhkyseni
(hepreankielinen nimi "Joona" tarkoittaa kyyhkystä), minun astiani. Minä puhdistan sinut ja
asetan jaloon käyttööni, ja sinä saat olla siunauksen astiana Minun astioitteni joukossa."
Heikki
Takaisin