Taistele vapautesi puolesta!
Vapauteen Kristus vapautti meidät, jotka olimme synnin orjia. Jumalan Pojan pyhä veri
katkaisi kahleet ja mursi siteet. Sydämessä virisi vapauden laulu.
Uskoontullut vapautettu orja on kuin sokea, jonka silmät ovat avautuneet, tai niin kuin kauan
sairasvuoteeseen sidottu, kun hän vapaana vaivastaan kulkee porteista
auringonpaisteiseen keväiseen puutarhaan.
Vapauden laulun hinta on käsittämättömän kallis. Jumala tuli ihmiseksi, kulki ihmisen tien ja
otti päälleen syntimme ja sairautemme. Jumalan veri vuoti alas ristiltä. Runneltu
Vapahtaja kuoli ihmisen vapauden tähden. Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.
Isä Jumala hyväksyi uhrin ja sen vakuutena Hän herätti Poikansa Jeesuksen kolmantena
päivänä. Jeesus heräsi kuolleista ja ilmestyi opetuslapsilleen eri tilanteissa. Heidän
nähtensä Jeesus nousi ylös taivaaseen. Kun opetuslapset katselivat ylös taivaaalle,
ilmestyivät heille Jumalan lähettiläät. "Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on
tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän!"
Vapauden laulun laulajilla on monta vihollista. Oma turmeltunut luonto, sielujemme vihollinen
ja ympärillämme oleva maailma tahtovat tukahduttaa laulun verestä ja vapaudesta.
Mielessäni on kolme asiaa, joista koen oikeaksi kirjoittaa sinulle, kilvoitteleva veljeni ja
sisareni.
On olemassa ihmisiä, jotka "tietävät", mitä kanssamatkaajien tulisi missäkin tilanteessa
tehdä. "Minä koen, että sinun täytyy..." Näin alkaa usein heidän ohjauksensa, johon he
soveltavat omaa kasvuaan ja kokemushistoriaansa. He eivät juurikaan ota huomioon sitä,
että sinulla on ainutkertainen, hyvä ja selkeä johdatus sinulle suunnitellulla tiellä.
Jos tällainen sivustaohjaaja on kovinkin suuri vaikuttaja, tietynlainen auktoriteetti, niin
kiusaus vapauden menetykseen on todellinen. Varsinkin kun toisinaan neuvoja saattaa olla
oikeassa.
Aina johdatusta etsiesään tulisi kuitenkin etsiä sisäistä tunnistetta ja Jumalan Pyhän sanan
totuutta. Sisäinen tunniste on Jumalan rauha, joka varjelee ajatuksemme Kristuksessa
Jeesuksessa. Jos sisin on rauhaton, se viestii odottamisen tärkeyttä. Jumalan avaama ovi ei
koskaan sulkeudu siksi, että Hänen lapsensa odottaa sisäistä tunnistetta etenemiseen.
Vihollinen hoputtaa kiirehtimään, ja sen on joskus helppo saada oma luontomme mukaan.
Kiirehtivän jalka kuitenkin astuu harhaan, opettaa Jumalan Sana.
Vapauden kannalta toinen hankala ihmisryhmä on niiden uskovien joukko, jotka ovat
langenneet pois armosta. Lain tien vaatimus on rankka, se on takaisin orjuuteen astumista, ja
sillä tiellä ei puhtain sydämin voi laulaa vapauden laulua. Näillä ihmisillä on kaksi asetta.
Toinen on vaatiminen tai velvoittaminen ja toinen syyllistäminen. "Sinun pitää ja sinun
täytyy..." alkaa lain tien laulu. Sitä laulua laulaessa katoaa ilo ja sieluun puhaltavat syksyn
tuulet.
Timoteuskirjeessä Paavali neuvoo pysymään erillään epäpyhistä ja tyhjistä puheista.
Ajattelen, että ohje koskee myös kaikkia niitä alueita, jotka tahtovat riistää sydämestä
Kristuksen antaman vapauden. 2.Tim. 2:17 kuvaa epäpyhien ja tyhjien puheiden "jäytävän
ympäristöään kuin syöpä"!
Jumala sallii lähellemme ihmisiä koetellakseen ja kasvattaakseen meitä. Herra tahto on
juurruttaa meitä omaan Sanaansa ja hiljentää meitä oman äänensä kuulemiseen.
"Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on ja katso, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi." (Ilm.
3:11) Joskus on parempi ottaa etäisyyttä kuin olla altistettuna ja ahdistettuna, ja joskus on
viisautta miettiä mitä jakaa omasta elämäntilanteestaan, ja kenelle.
Tästä päästäänkin kolmanteen valvottavaan alueeseen. Ihmisellä on houkutus, varsinkin
läheisessä ihmissuhteessa, kertoa asioita, jotka ovat ikään kuin suljettuja tai
lukittuja. Usko on suhde Kristukseen, ja tähän suhteeseen liittyvät myös asiat, "joista ei ole
lupa puhua". Jos ihminen avaa lukittuja alueita, niin jälkeenpäin Pyhän Hengen murhe meissä
saa aikaan likaisuuden ja ikään kuin uskottomuuden tunteen.
Jesajan 39. luku kertoo Hiskiasta ja Baabelin lähettiläistä. Hiskia avautui heille ja näytti kaiken
rikkautensa mitään salaamatta. Kannattaa lukea ajatuksella. Heillä, jotka ovat kiinnostuneet
aarteistamme, on myös oma laulunsa. "Mitä sinulle kuuluu, olet niin ollut mielessäni?" Jumala
on antanut meille Pyhän Hengen, ja Hänen kauttansa sisimmässämme on ikään kuin
"sensori", jotta tietäisimme, miten tulee itse kullekin vastata.
Jos niinkin käy, että näillä kirjoittamillani aluella lankeamme, niin Sanan mukaan Herra
odottaa meitä luokseen. Ei tuomiolle, vaan puhdistumaan kalliin veren alla. Siellä Mestari
virittää jälleen sydämemme saleihin vapauden laulun.
Ylistys, kiitos ja kunnia Herrallemme Jeesukselle Kristukselle!
Vapauteen Kristus vapautti meidät, jotka olimme synnin orjia. Jumalan Pojan pyhä veri
katkaisi kahleet ja mursi siteet. Sydämessä virisi vapauden laulu.
Uskoontullut vapautettu orja on kuin sokea, jonka silmät ovat avautuneet, tai niin kuin kauan
sairasvuoteeseen sidottu, kun hän vapaana vaivastaan kulkee porteista
auringonpaisteiseen keväiseen puutarhaan.
Vapauden laulun hinta on käsittämättömän kallis. Jumala tuli ihmiseksi, kulki ihmisen tien ja
otti päälleen syntimme ja sairautemme. Jumalan veri vuoti alas ristiltä. Runneltu
Vapahtaja kuoli ihmisen vapauden tähden. Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.
Isä Jumala hyväksyi uhrin ja sen vakuutena Hän herätti Poikansa Jeesuksen kolmantena
päivänä. Jeesus heräsi kuolleista ja ilmestyi opetuslapsilleen eri tilanteissa. Heidän
nähtensä Jeesus nousi ylös taivaaseen. Kun opetuslapset katselivat ylös taivaaalle,
ilmestyivät heille Jumalan lähettiläät. "Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on
tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän!"
Vapauden laulun laulajilla on monta vihollista. Oma turmeltunut luonto, sielujemme vihollinen
ja ympärillämme oleva maailma tahtovat tukahduttaa laulun verestä ja vapaudesta.
Mielessäni on kolme asiaa, joista koen oikeaksi kirjoittaa sinulle, kilvoitteleva veljeni ja
sisareni.
On olemassa ihmisiä, jotka "tietävät", mitä kanssamatkaajien tulisi missäkin tilanteessa
tehdä. "Minä koen, että sinun täytyy..." Näin alkaa usein heidän ohjauksensa, johon he
soveltavat omaa kasvuaan ja kokemushistoriaansa. He eivät juurikaan ota huomioon sitä,
että sinulla on ainutkertainen, hyvä ja selkeä johdatus sinulle suunnitellulla tiellä.
Jos tällainen sivustaohjaaja on kovinkin suuri vaikuttaja, tietynlainen auktoriteetti, niin
kiusaus vapauden menetykseen on todellinen. Varsinkin kun toisinaan neuvoja saattaa olla
oikeassa.
Aina johdatusta etsiesään tulisi kuitenkin etsiä sisäistä tunnistetta ja Jumalan Pyhän sanan
totuutta. Sisäinen tunniste on Jumalan rauha, joka varjelee ajatuksemme Kristuksessa
Jeesuksessa. Jos sisin on rauhaton, se viestii odottamisen tärkeyttä. Jumalan avaama ovi ei
koskaan sulkeudu siksi, että Hänen lapsensa odottaa sisäistä tunnistetta etenemiseen.
Vihollinen hoputtaa kiirehtimään, ja sen on joskus helppo saada oma luontomme mukaan.
Kiirehtivän jalka kuitenkin astuu harhaan, opettaa Jumalan Sana.
Vapauden kannalta toinen hankala ihmisryhmä on niiden uskovien joukko, jotka ovat
langenneet pois armosta. Lain tien vaatimus on rankka, se on takaisin orjuuteen astumista, ja
sillä tiellä ei puhtain sydämin voi laulaa vapauden laulua. Näillä ihmisillä on kaksi asetta.
Toinen on vaatiminen tai velvoittaminen ja toinen syyllistäminen. "Sinun pitää ja sinun
täytyy..." alkaa lain tien laulu. Sitä laulua laulaessa katoaa ilo ja sieluun puhaltavat syksyn
tuulet.
Timoteuskirjeessä Paavali neuvoo pysymään erillään epäpyhistä ja tyhjistä puheista.
Ajattelen, että ohje koskee myös kaikkia niitä alueita, jotka tahtovat riistää sydämestä
Kristuksen antaman vapauden. 2.Tim. 2:17 kuvaa epäpyhien ja tyhjien puheiden "jäytävän
ympäristöään kuin syöpä"!
Jumala sallii lähellemme ihmisiä koetellakseen ja kasvattaakseen meitä. Herra tahto on
juurruttaa meitä omaan Sanaansa ja hiljentää meitä oman äänensä kuulemiseen.
"Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on ja katso, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi." (Ilm.
3:11) Joskus on parempi ottaa etäisyyttä kuin olla altistettuna ja ahdistettuna, ja joskus on
viisautta miettiä mitä jakaa omasta elämäntilanteestaan, ja kenelle.
Tästä päästäänkin kolmanteen valvottavaan alueeseen. Ihmisellä on houkutus, varsinkin
läheisessä ihmissuhteessa, kertoa asioita, jotka ovat ikään kuin suljettuja tai
lukittuja. Usko on suhde Kristukseen, ja tähän suhteeseen liittyvät myös asiat, "joista ei ole
lupa puhua". Jos ihminen avaa lukittuja alueita, niin jälkeenpäin Pyhän Hengen murhe meissä
saa aikaan likaisuuden ja ikään kuin uskottomuuden tunteen.
Jesajan 39. luku kertoo Hiskiasta ja Baabelin lähettiläistä. Hiskia avautui heille ja näytti kaiken
rikkautensa mitään salaamatta. Kannattaa lukea ajatuksella. Heillä, jotka ovat kiinnostuneet
aarteistamme, on myös oma laulunsa. "Mitä sinulle kuuluu, olet niin ollut mielessäni?" Jumala
on antanut meille Pyhän Hengen, ja Hänen kauttansa sisimmässämme on ikään kuin
"sensori", jotta tietäisimme, miten tulee itse kullekin vastata.
Jos niinkin käy, että näillä kirjoittamillani aluella lankeamme, niin Sanan mukaan Herra
odottaa meitä luokseen. Ei tuomiolle, vaan puhdistumaan kalliin veren alla. Siellä Mestari
virittää jälleen sydämemme saleihin vapauden laulun.
Ylistys, kiitos ja kunnia Herrallemme Jeesukselle Kristukselle!
Avaisinko kotini hengellisen kokouksen pitoon?
Niin kuin kaikki tiedämme, kirkkomme maallistuu nopeutuvalla aikataululla. Päätökset tehdään
valtaosin uskosta osattomien toimiessa kirkkovaltuustoissa. Päätökset ovat poliittisia, sillä
päättäjillä on oma poliittinen vakaumus. Uskonnollisuus on vain rituaalinen ulkokuori, josta
puuttuu kaikkein oleellisin: Jumalan Pojan antama vanhurskaus ja lapsen asema
uudestisyntymisen kautta. Niinpä Raamatun Sanaa ei pidetä enää ainoana opin ohjeena.
Itse asiassa Raamattua muutetaan aikaamme ja uskonnolliseen ulkokuoreen sopivaksi.
Suvaitsevuuden nimissä murennetaan Jumalan ilmoitus kohta kohdalta, ja jäljelle jää vain
armo ilman totuutta ja risti ilman uhria. Tämä kaikki on vaikuttanut siihen suuntaan, että
kirkosta on tullut kylmä ja vieras niille, jotka rakastavat Jeesusta ja veren evankeliumia.
Itse asiassa kaikessa suvaitsevaisuudessaan uskonnollinen maailma ei tule suvaitsemaan
elävää uskoa! Ne, jotka pyrkivät elämään Raamatun Sanan mukaan, karkoitetaan ja työnnetään
ulos. Nyt olemme tilanteessa, jossa Raamattua on luettava valikoiden, jos mielii virka-aseman
säilyttää. Suola menköön mauttomaksi! Roomalaiskirjeen ensimmäinen luku on tänä päivänä
niin paloherkkä, ettei siitä saa puhua!
Uskova näkee, kuinka kaikki moraalittomuus pukeutuu uskonnollisuuden kaapuun. Lohtuna
on Jumalan Sana, joka sisältää ennustuksen tämän kaiken tapahtumisesta viimeisinä aikoina.
Laittomuus pääsee valtaan ja kylmenee useimpien rakkaus... Herralla on kuitenkin armonsa
valinnan kautta uskovien joukko, joiden sisimmässä virtaavat elämän veden virrat ja rakkaus
totuuteen.
Viime aikoina eri puolille maatamme on muodostunut uskovien ryhmiä ja piirejä.
Kotikokoukset ovat tulleet vastauksena kansamme keskeltä nousseiden uskollisten
rukouksiin.
Kirjoitan sinulle, joka kuulut Raamatun Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen uskovien
joukkoon. Ehkä Jumala on kutsunut sinua avaamaan kotisi ovet hengelliselle tilaisuudelle?
Jumalan kutsu lasketaan ihmisen sisimpään. Se on kuin näky tai houkutus, joka kasvaa ja
houkuttelee. Samaan aikaan vihollinen yrittää padota intoa ja turhentaa kutsua, mutta se, että
näky kasvaa ja voittaa esteet, todistaa kutsun tulevan Jumalalta. Vaikka kutsu olisikin selkeä,
kannattaa se silti asettaa rukouksessa Herran eteen ja pyytää Jumalalta merkkiä
vahvistukseksi. Tämä on hyvin tärkeää, sillä koetukset seuraavat jokaista uskonaskelta, ja jos
koetuksessa on varmuus siitä, että on Jumalan kutsussa kiinni, niin ei vihollinen saa
lannistettua silloinkaan. Merkin pyytäminen Jumalalta on Hänen tahtonsa, ja kun Hän vastaa,
Hän tekee sen siten, että rukoilija varmasti tietää Jumalan vastanneen.
Ainoa kestävä motiivi kotikokouksen järjestämiseen on Kristuksen rakkauden kautta
vaikuttava usko. Kun Herra on antanut ohjauksensa ja sisin on levon ja rauhan tilassa, on
aika ottaa kalenteri esiin. Todennäköisesti Jumala on jo vaikuttanut, että joku tietty päivä on
juuri se päivä, jolloin kokous pidetään. On viisautta etsiä ajankohta, jolloin lähialueella ei ole
muuta samanaikaista hengellistä tilaisuutta.
On myös totuutena todettava, etteivät rakenteelliset seurakunnat ja uskonnollisuus tule
antamaan lupaa kokouksen pitämiseen, varsinkaan säännöllisesti toistuvana. Uhkana on
uskonyhteisöstä erottaminen ja ulkopuolelle hylkääminen. Mutta Jumalan kutsu ohittaa aina
kaiken sen, mikä on ihmisestä, ja kun Hän on kutsunut, kantaa Hän myös kaikesta vastuun.
Kokousta ei kannata ilmoittaa puhelimitse, koska se jakaa ihmiset eriarvoiseen asemaan.
"Tuo on kutsuttu ja minua ei..."
On kaksi tapaa; ilmoittaa kokous yleisenä kutsuna paikallislehdessä tai aloittaa niin, että
ilmoittaa ystäville, joita pyytää kertomaan tilaisuudesta eteenpäin. Tämä jälkimmäinen on
hengellisempi, ja se toimii varsinkin, jos tilaisuudet ovat säännöllisesti, esimerkiksi
kuukauden toinen perjantai.
On tärkeää, että jokainen kotiin tuleva otetaan henkilökohtaisesti vastaan ja toivotetaan
tervetulleeksi. Kukaan ei halua olla "kuin ilmaa". Kokoustilan huoneenlämpöä kannattaa
hieman laskea, sillä kokouksen aikana tahtoo lämpötila kohota. Istuimet kannattaa asetella
valmiiksi paikoilleen, mieluiten niin, ettei kenenkään tarvi olla puhujaan päin selin. On
viisautta antaa tulijoiden valita itse paikkansa, sillä sekin luo osaltaan edellytyksiä
onnistuneeseen kokoukseen.
Kodin isäntä ja emäntä ovat aina auktoriteettiasemassa ja vastuussa Jumalan edessä.
Puhujat ja laulajat joutuvat ottamaan palvelutehtävänsä tämän hengellisen järjestyksen alla.
Ellei näin olisi, saattaisi tilaisuudesta tulla sekasortoinen, eikä se saavuttaisi toivottua
tulosta. Isännällä ja emännällä on myös velvoite tarvittaessa kehoittaa ja myöskin rohkaista
sanankuulijoita. Herra vaikuttaa ja laskee sanansa sen sydämelle, kenet Hän tahtoo kutsua
palvelemaan Sanassa. Yleensä on niin, että kodin isäntä ja emäntä yhdessä kokevat Jumalan
tahdon ja johdatuksen.
Laulut on hyvä katsoa valmiiksi ja samalla jättää tilaa Pyhän Hengen vaikutukselle. Jos
käytössä on lauluvihkot, saattaa joku kokousväestä toivoa laulettavaa laulua.
Kokouksen pituus voi vaihdella, riippuen siitä, miten Jumalan eteen vuodatetut rukoukset
kokouksen onnistumisen puolesta saavat vaikuttaa ja kuinka suuri on kuulijoiden kaipaus
Jumalan läheisyyteen. On hyvä varata aikaa sekä yhteiseen että henkilökohtaiseen
rukoukseen. Usein Sanassa palvellut toimii myös rukouspalvelijana, mutta toivottavaa on,
että jokainen kuulija voisi kokea Herrassa niin suuren vapauden, että olisi valmis
rukoilemaan ja siunaamaan kanssamatkaajaansa Pyhän Hengen ohjauksessa.
Tässä kohden on myös paikallaan mainita, että aina on hienotunteista ja suotavaa kysyä
rukoiltavalta suostumus.
Usein kodissa on tarjoilua, mutta se ei saisi olla viemässä tilaa Herran läsnäolosta. Monesti
tarjoilu on "yli" ja runsas, jolloin aikaa kuluu herkkuja notkuvan tarjoilupöydän äärellä.
Vaatimattomuus on tässä kohden parempi, sillä ne jotka kokoukseen tulevat, eivät tule
ensisijaisesti kahvipöytään vaan armopöytään kohtaamaan Herraa.
Mielestäni kokouksessa ei kannata kerätä rahalahjaa, ellei Jumala selvästi niin ohjaa. Riittää,
että tarjoilupöydällä on astia, johon se, kenen sydämessä Herra näin vaikuttaa, voi
rakkaudenlahjansa antaa.
Vieraileva puhuja kannattaa huomioida, sillä hän tulee Jumalan lähettämänä ja sallimana. Hän
saa palkkionsa kuuliaisuuden kautta Herran kädestä ja Herra käyttää palvelijansa tarpeiden
täyttämiseen Hänelle kuuliaisia sydämiä. Kokouksen järjestäjä kantaa Jumalan armovoimassa
myöskin vierailevan puhujan tarpeet. Tällä alueella Jumala puhuu yllättävän tarkasti.
Rukouspalveluun kannattaa varata oma tilansa, koska on ystäviä, joiden elämänkuormat ovat
niin vaikeita, ettei niitä voi yleisesti jakaa. Rukouspalvelijoiksi kelpaavat kaikki ne, joita
Jumala siihen suosittaa. Tämänkin alueen Herra opettaa kodin avanneille lapsilleen.
Paras kiitos tulee Herralta kuuliaisuuden siunauksena. On sanomattoman hienoa, jos yksi
ihminen rohkaistuu uskomaan ja jos yksikin ihminen saa avun.
Jumala siunatkoon ja vahvistakoon sinun näkyäsi!
Etusivulle
Niin kuin kaikki tiedämme, kirkkomme maallistuu nopeutuvalla aikataululla. Päätökset tehdään
valtaosin uskosta osattomien toimiessa kirkkovaltuustoissa. Päätökset ovat poliittisia, sillä
päättäjillä on oma poliittinen vakaumus. Uskonnollisuus on vain rituaalinen ulkokuori, josta
puuttuu kaikkein oleellisin: Jumalan Pojan antama vanhurskaus ja lapsen asema
uudestisyntymisen kautta. Niinpä Raamatun Sanaa ei pidetä enää ainoana opin ohjeena.
Itse asiassa Raamattua muutetaan aikaamme ja uskonnolliseen ulkokuoreen sopivaksi.
Suvaitsevuuden nimissä murennetaan Jumalan ilmoitus kohta kohdalta, ja jäljelle jää vain
armo ilman totuutta ja risti ilman uhria. Tämä kaikki on vaikuttanut siihen suuntaan, että
kirkosta on tullut kylmä ja vieras niille, jotka rakastavat Jeesusta ja veren evankeliumia.
Itse asiassa kaikessa suvaitsevaisuudessaan uskonnollinen maailma ei tule suvaitsemaan
elävää uskoa! Ne, jotka pyrkivät elämään Raamatun Sanan mukaan, karkoitetaan ja työnnetään
ulos. Nyt olemme tilanteessa, jossa Raamattua on luettava valikoiden, jos mielii virka-aseman
säilyttää. Suola menköön mauttomaksi! Roomalaiskirjeen ensimmäinen luku on tänä päivänä
niin paloherkkä, ettei siitä saa puhua!
Uskova näkee, kuinka kaikki moraalittomuus pukeutuu uskonnollisuuden kaapuun. Lohtuna
on Jumalan Sana, joka sisältää ennustuksen tämän kaiken tapahtumisesta viimeisinä aikoina.
Laittomuus pääsee valtaan ja kylmenee useimpien rakkaus... Herralla on kuitenkin armonsa
valinnan kautta uskovien joukko, joiden sisimmässä virtaavat elämän veden virrat ja rakkaus
totuuteen.
Viime aikoina eri puolille maatamme on muodostunut uskovien ryhmiä ja piirejä.
Kotikokoukset ovat tulleet vastauksena kansamme keskeltä nousseiden uskollisten
rukouksiin.
Kirjoitan sinulle, joka kuulut Raamatun Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen uskovien
joukkoon. Ehkä Jumala on kutsunut sinua avaamaan kotisi ovet hengelliselle tilaisuudelle?
Jumalan kutsu lasketaan ihmisen sisimpään. Se on kuin näky tai houkutus, joka kasvaa ja
houkuttelee. Samaan aikaan vihollinen yrittää padota intoa ja turhentaa kutsua, mutta se, että
näky kasvaa ja voittaa esteet, todistaa kutsun tulevan Jumalalta. Vaikka kutsu olisikin selkeä,
kannattaa se silti asettaa rukouksessa Herran eteen ja pyytää Jumalalta merkkiä
vahvistukseksi. Tämä on hyvin tärkeää, sillä koetukset seuraavat jokaista uskonaskelta, ja jos
koetuksessa on varmuus siitä, että on Jumalan kutsussa kiinni, niin ei vihollinen saa
lannistettua silloinkaan. Merkin pyytäminen Jumalalta on Hänen tahtonsa, ja kun Hän vastaa,
Hän tekee sen siten, että rukoilija varmasti tietää Jumalan vastanneen.
Ainoa kestävä motiivi kotikokouksen järjestämiseen on Kristuksen rakkauden kautta
vaikuttava usko. Kun Herra on antanut ohjauksensa ja sisin on levon ja rauhan tilassa, on
aika ottaa kalenteri esiin. Todennäköisesti Jumala on jo vaikuttanut, että joku tietty päivä on
juuri se päivä, jolloin kokous pidetään. On viisautta etsiä ajankohta, jolloin lähialueella ei ole
muuta samanaikaista hengellistä tilaisuutta.
On myös totuutena todettava, etteivät rakenteelliset seurakunnat ja uskonnollisuus tule
antamaan lupaa kokouksen pitämiseen, varsinkaan säännöllisesti toistuvana. Uhkana on
uskonyhteisöstä erottaminen ja ulkopuolelle hylkääminen. Mutta Jumalan kutsu ohittaa aina
kaiken sen, mikä on ihmisestä, ja kun Hän on kutsunut, kantaa Hän myös kaikesta vastuun.
Kokousta ei kannata ilmoittaa puhelimitse, koska se jakaa ihmiset eriarvoiseen asemaan.
"Tuo on kutsuttu ja minua ei..."
On kaksi tapaa; ilmoittaa kokous yleisenä kutsuna paikallislehdessä tai aloittaa niin, että
ilmoittaa ystäville, joita pyytää kertomaan tilaisuudesta eteenpäin. Tämä jälkimmäinen on
hengellisempi, ja se toimii varsinkin, jos tilaisuudet ovat säännöllisesti, esimerkiksi
kuukauden toinen perjantai.
On tärkeää, että jokainen kotiin tuleva otetaan henkilökohtaisesti vastaan ja toivotetaan
tervetulleeksi. Kukaan ei halua olla "kuin ilmaa". Kokoustilan huoneenlämpöä kannattaa
hieman laskea, sillä kokouksen aikana tahtoo lämpötila kohota. Istuimet kannattaa asetella
valmiiksi paikoilleen, mieluiten niin, ettei kenenkään tarvi olla puhujaan päin selin. On
viisautta antaa tulijoiden valita itse paikkansa, sillä sekin luo osaltaan edellytyksiä
onnistuneeseen kokoukseen.
Kodin isäntä ja emäntä ovat aina auktoriteettiasemassa ja vastuussa Jumalan edessä.
Puhujat ja laulajat joutuvat ottamaan palvelutehtävänsä tämän hengellisen järjestyksen alla.
Ellei näin olisi, saattaisi tilaisuudesta tulla sekasortoinen, eikä se saavuttaisi toivottua
tulosta. Isännällä ja emännällä on myös velvoite tarvittaessa kehoittaa ja myöskin rohkaista
sanankuulijoita. Herra vaikuttaa ja laskee sanansa sen sydämelle, kenet Hän tahtoo kutsua
palvelemaan Sanassa. Yleensä on niin, että kodin isäntä ja emäntä yhdessä kokevat Jumalan
tahdon ja johdatuksen.
Laulut on hyvä katsoa valmiiksi ja samalla jättää tilaa Pyhän Hengen vaikutukselle. Jos
käytössä on lauluvihkot, saattaa joku kokousväestä toivoa laulettavaa laulua.
Kokouksen pituus voi vaihdella, riippuen siitä, miten Jumalan eteen vuodatetut rukoukset
kokouksen onnistumisen puolesta saavat vaikuttaa ja kuinka suuri on kuulijoiden kaipaus
Jumalan läheisyyteen. On hyvä varata aikaa sekä yhteiseen että henkilökohtaiseen
rukoukseen. Usein Sanassa palvellut toimii myös rukouspalvelijana, mutta toivottavaa on,
että jokainen kuulija voisi kokea Herrassa niin suuren vapauden, että olisi valmis
rukoilemaan ja siunaamaan kanssamatkaajaansa Pyhän Hengen ohjauksessa.
Tässä kohden on myös paikallaan mainita, että aina on hienotunteista ja suotavaa kysyä
rukoiltavalta suostumus.
Usein kodissa on tarjoilua, mutta se ei saisi olla viemässä tilaa Herran läsnäolosta. Monesti
tarjoilu on "yli" ja runsas, jolloin aikaa kuluu herkkuja notkuvan tarjoilupöydän äärellä.
Vaatimattomuus on tässä kohden parempi, sillä ne jotka kokoukseen tulevat, eivät tule
ensisijaisesti kahvipöytään vaan armopöytään kohtaamaan Herraa.
Mielestäni kokouksessa ei kannata kerätä rahalahjaa, ellei Jumala selvästi niin ohjaa. Riittää,
että tarjoilupöydällä on astia, johon se, kenen sydämessä Herra näin vaikuttaa, voi
rakkaudenlahjansa antaa.
Vieraileva puhuja kannattaa huomioida, sillä hän tulee Jumalan lähettämänä ja sallimana. Hän
saa palkkionsa kuuliaisuuden kautta Herran kädestä ja Herra käyttää palvelijansa tarpeiden
täyttämiseen Hänelle kuuliaisia sydämiä. Kokouksen järjestäjä kantaa Jumalan armovoimassa
myöskin vierailevan puhujan tarpeet. Tällä alueella Jumala puhuu yllättävän tarkasti.
Rukouspalveluun kannattaa varata oma tilansa, koska on ystäviä, joiden elämänkuormat ovat
niin vaikeita, ettei niitä voi yleisesti jakaa. Rukouspalvelijoiksi kelpaavat kaikki ne, joita
Jumala siihen suosittaa. Tämänkin alueen Herra opettaa kodin avanneille lapsilleen.
Paras kiitos tulee Herralta kuuliaisuuden siunauksena. On sanomattoman hienoa, jos yksi
ihminen rohkaistuu uskomaan ja jos yksikin ihminen saa avun.
Jumala siunatkoon ja vahvistakoon sinun näkyäsi!
Etusivulle
* * *
Ei Jumala muutu!
Riippumatta siitä, minkä kaltainen itse kunkin vakaumus on, mikään ei muuta Jumalan
iankaikkista olemusta. Vaikka kaikki maailman ihmiset huutaisivat täysin palkein, ettei Jumalaa
ole, se ei vähennä Hänen todellisuuttaan kaiken olevaisen Luojana hiukkasenkaan vertaa.
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät. Hän siunasi heidät
ja sanoi: olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa.
Jumala rakkaudessaan antoi ihmiskunnalle oman Sanansa. Sanassaan Hän ilmoittaa kaiken
oleellisen, minkä Hän täydellisyydestään tahtoo ihmiskunnalle tiedoksi saattaa. Raamattu on
kansojen ja ihmiskunnan historiaa, elämän kohtaloita, ja kaiken keskellä punaisena lankana
kulkee Jumalan pelastussuunnitelma syntiin langenneelle ihmiskunnalle. Raamattu on
kaunista runoutta, syvälle luotaavaa viisautta ja kaiken lisäksi se osoittaa ihmisen
käyttöohjeen. Moraaliset ohjeet ja käyttäytymissäännöt on annettu, jotta ihminen voi
turvallisesti ja terveellisesti kulkea oman elämänsä matkan.
Raamattu on myös ikuisuuteen asti ulottuva johdonmukainen ennustus siitä, miten ja
millaisten olosuhteiden kautta ihmiskunta vaeltaa historiansa loppuun. Jumalalla on valta ja
viisaus kirjoittaa kansojen historia etukäteen. Lue vaikkapa 2700 vuotta vanha ennustus
maaplaneetan saastumisesta profeetta Jesajan kirjasta, sen luvusta 24.
Moraaliset säännöt suojelevat ihmistä. Ne eivät ole kiusaksi, vaan hyvän ja turvallisen
elämän ohjeeksi.
Tänään keskustellaan seksuaalisuuden poikkeamista, muttei katsota käyttöohjeeseen eikä
etsitä käyttö- ja korjausoppaan kautta tietä Raamatun mukaiseen eheyteen ja terveyteen.
Jos mitä tahansa konetta käytetään vastoin käyttöohjeen suosituksia, niin ennemmin tai
myöhemmin syntyy vakavia ongelmia. Vaikka ihminen kulkisi koko elämänsä avaamatta
Raamattua oman ihmisyytensä hyväksi, silti Jumalan pyhyyden lait vaikuttavat hänen
elämässään. Elämän valinnat tuottavat tullessaan valinnan mukaisen sadon. Joko hyvää tai
pahaa.
Kysymys ei tänä päivänä ole niinkään siitä, mikä on meidän mielestämme syntiä ja mikä ei,
vaan siitä, mitä mieltä ohjekirja sanoo Jumalan olevan meistä ja valinnoistamme.
Niin kauan kuin ihminen on Jumalan kanssa samaa mieltä, tapahtuu kasvua ehyempään ja
terveellisempään huomiseen, olipa elämän alue mikä tahansa.
Jumala ilmoittaa pelastuksen tarpeellisuuden jokaiselle luomalleen ihmiselle, ja tie on aina
sama. Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty, mutta joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa
armon.
Käyttöohje osoittaa meidät kaikki syntisiksi, mutta samalla Jumala odottaa ihmistä palaamaan
luokseen, jotta Hän saisi armahtaa. Lue Jes. 1:18.
Joku sanoo: "Se on minun asiani, ja minä teen niinkuin haluni minua ohjaa!" mikä on melko
yleinen mielipide. Näinhän oli jo kauan sitten. Jo Tuomarin kirjassa sanottiin, että jokainen
teki sitä, mikä mielestään oli oikein. Tuomarin kirjaa lukiessa huomaa helposti sen
kärsimyksen ja vääryyden, johon itsekkäästi tehdyt päätökset johtivat.
Me kuljemme sukupolvien ketjuna ja elämme tätä aikakautta oman elämämme osassa. Kaikki
päätökset, jotka teemme, koskettavat enemmän tai vähemmän kanssamme samassa ajassa
eläviä, joko hyvällä tai huonolla tavalla.
Joskus kannattaisi pysähtyä ja kysyä Häneltä, joka ei muutu aikamme mukana, että mitä mieltä
Sinä Pyhä Jumala olet. Ehkä nyt on aika avata rukouksen kautta se ovi, joka johtaa meitä
Luojamme yhteyteen.
Riippumatta siitä, minkä kaltainen itse kunkin vakaumus on, mikään ei muuta Jumalan
iankaikkista olemusta. Vaikka kaikki maailman ihmiset huutaisivat täysin palkein, ettei Jumalaa
ole, se ei vähennä Hänen todellisuuttaan kaiken olevaisen Luojana hiukkasenkaan vertaa.
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät. Hän siunasi heidät
ja sanoi: olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa.
Jumala rakkaudessaan antoi ihmiskunnalle oman Sanansa. Sanassaan Hän ilmoittaa kaiken
oleellisen, minkä Hän täydellisyydestään tahtoo ihmiskunnalle tiedoksi saattaa. Raamattu on
kansojen ja ihmiskunnan historiaa, elämän kohtaloita, ja kaiken keskellä punaisena lankana
kulkee Jumalan pelastussuunnitelma syntiin langenneelle ihmiskunnalle. Raamattu on
kaunista runoutta, syvälle luotaavaa viisautta ja kaiken lisäksi se osoittaa ihmisen
käyttöohjeen. Moraaliset ohjeet ja käyttäytymissäännöt on annettu, jotta ihminen voi
turvallisesti ja terveellisesti kulkea oman elämänsä matkan.
Raamattu on myös ikuisuuteen asti ulottuva johdonmukainen ennustus siitä, miten ja
millaisten olosuhteiden kautta ihmiskunta vaeltaa historiansa loppuun. Jumalalla on valta ja
viisaus kirjoittaa kansojen historia etukäteen. Lue vaikkapa 2700 vuotta vanha ennustus
maaplaneetan saastumisesta profeetta Jesajan kirjasta, sen luvusta 24.
Moraaliset säännöt suojelevat ihmistä. Ne eivät ole kiusaksi, vaan hyvän ja turvallisen
elämän ohjeeksi.
Tänään keskustellaan seksuaalisuuden poikkeamista, muttei katsota käyttöohjeeseen eikä
etsitä käyttö- ja korjausoppaan kautta tietä Raamatun mukaiseen eheyteen ja terveyteen.
Jos mitä tahansa konetta käytetään vastoin käyttöohjeen suosituksia, niin ennemmin tai
myöhemmin syntyy vakavia ongelmia. Vaikka ihminen kulkisi koko elämänsä avaamatta
Raamattua oman ihmisyytensä hyväksi, silti Jumalan pyhyyden lait vaikuttavat hänen
elämässään. Elämän valinnat tuottavat tullessaan valinnan mukaisen sadon. Joko hyvää tai
pahaa.
Kysymys ei tänä päivänä ole niinkään siitä, mikä on meidän mielestämme syntiä ja mikä ei,
vaan siitä, mitä mieltä ohjekirja sanoo Jumalan olevan meistä ja valinnoistamme.
Niin kauan kuin ihminen on Jumalan kanssa samaa mieltä, tapahtuu kasvua ehyempään ja
terveellisempään huomiseen, olipa elämän alue mikä tahansa.
Jumala ilmoittaa pelastuksen tarpeellisuuden jokaiselle luomalleen ihmiselle, ja tie on aina
sama. Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty, mutta joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa
armon.
Käyttöohje osoittaa meidät kaikki syntisiksi, mutta samalla Jumala odottaa ihmistä palaamaan
luokseen, jotta Hän saisi armahtaa. Lue Jes. 1:18.
Joku sanoo: "Se on minun asiani, ja minä teen niinkuin haluni minua ohjaa!" mikä on melko
yleinen mielipide. Näinhän oli jo kauan sitten. Jo Tuomarin kirjassa sanottiin, että jokainen
teki sitä, mikä mielestään oli oikein. Tuomarin kirjaa lukiessa huomaa helposti sen
kärsimyksen ja vääryyden, johon itsekkäästi tehdyt päätökset johtivat.
Me kuljemme sukupolvien ketjuna ja elämme tätä aikakautta oman elämämme osassa. Kaikki
päätökset, jotka teemme, koskettavat enemmän tai vähemmän kanssamme samassa ajassa
eläviä, joko hyvällä tai huonolla tavalla.
Joskus kannattaisi pysähtyä ja kysyä Häneltä, joka ei muutu aikamme mukana, että mitä mieltä
Sinä Pyhä Jumala olet. Ehkä nyt on aika avata rukouksen kautta se ovi, joka johtaa meitä
Luojamme yhteyteen.
* * *
Seitsemän pudotusta
Kotisivuilleni olen aika ajoin liittänyt ottamiani kuvia luomakunnasta. Luonnossa liikkuminen
ja siellä viihtyminen on aina ollut lähellä sydäntäni. Jo pikkupoikana kuljin pihapiiristä metsän
hiljaisuuteen. Saatoin istua jossakin mättäällä pitkiä aikajaksoja vain hiljaa hengittäen.
Huomasin siellä hiljaa ollessani luonnon heräävän. Näin metsähiirien tulevan koloistaan ja
ihastelin liikkumatta niiden valpasta ja vilkasta liikkumista. Metsälähteellä hiljaa ollessani
kettukin tuli ja kulki ohitseni muutaman metrin päästä, ja koska olin tuulen alapuolella, se ei
huomannut minua. Minulle luonto kaikkinensa on yksi niistä Jumalan suurista siunauksista
ihmiselle.
Usein auringon laskiessa lähdin hiipimään erämaan poluille ja kallioille. Lenkkitossujeni
pohjaan olin liimannut vaahtomuovia ja sitten vielä päälle villasukka. Vastatuuleen hiljaa
kulkemalla saatoin katsella hirvien liikehdintää joskus hyvinkin läheltä.
Uskoontuloni myötä luonnon kauneus on avautunut vielä ihan uudella tavalla. Tunnen sääliä
nähdessäni haavoittuneen linnun tai vaikkapa päästäisen. Usein olen kumartunut näiden
pienten puoleen ja rukoillut Jumalan ihmettä.
Jumala on lähellä, Hän kuulee ja auttaa, niin suurta kun pientäkin. Olen huomannut
avuttomien ja loukkaantuneiden eläinten rauhoittuvan rukouksen aikana. Vaikka nuo pienet
eivät ehkä ymmärräkään hiljaista rukousta, Jumalan läsnäolo rukouksen kautta siunaa niin
pientä kun isoakin.
Kotisivuilleni olen aika ajoin liittänyt ottamiani kuvia luomakunnasta. Luonnossa liikkuminen
ja siellä viihtyminen on aina ollut lähellä sydäntäni. Jo pikkupoikana kuljin pihapiiristä metsän
hiljaisuuteen. Saatoin istua jossakin mättäällä pitkiä aikajaksoja vain hiljaa hengittäen.
Huomasin siellä hiljaa ollessani luonnon heräävän. Näin metsähiirien tulevan koloistaan ja
ihastelin liikkumatta niiden valpasta ja vilkasta liikkumista. Metsälähteellä hiljaa ollessani
kettukin tuli ja kulki ohitseni muutaman metrin päästä, ja koska olin tuulen alapuolella, se ei
huomannut minua. Minulle luonto kaikkinensa on yksi niistä Jumalan suurista siunauksista
ihmiselle.
Usein auringon laskiessa lähdin hiipimään erämaan poluille ja kallioille. Lenkkitossujeni
pohjaan olin liimannut vaahtomuovia ja sitten vielä päälle villasukka. Vastatuuleen hiljaa
kulkemalla saatoin katsella hirvien liikehdintää joskus hyvinkin läheltä.
Uskoontuloni myötä luonnon kauneus on avautunut vielä ihan uudella tavalla. Tunnen sääliä
nähdessäni haavoittuneen linnun tai vaikkapa päästäisen. Usein olen kumartunut näiden
pienten puoleen ja rukoillut Jumalan ihmettä.
Jumala on lähellä, Hän kuulee ja auttaa, niin suurta kun pientäkin. Olen huomannut
avuttomien ja loukkaantuneiden eläinten rauhoittuvan rukouksen aikana. Vaikka nuo pienet
eivät ehkä ymmärräkään hiljaista rukousta, Jumalan läsnäolo rukouksen kautta siunaa niin
pientä kun isoakin.
Nyt kun olen kameran kanssa
kulkenut kuvailemassa, on Herra
sallinut minulle erilaisia
kohtaamisia luonnon keskellä. Ei
liene kovinkaan yleistä, että
kuvattava pikkulintu lentää
paikoillaan kasvojeni edessä,
istuu olkapäälleni ja kipittää
kämmenelleni kuvattavaksi. Ja
vielä sen jälkeen, kun kysyin siltä:
”Saako sinua kuvata?” Kun olin
kuvaamiseni kuvannut, lensi lintu
pois, ja minä koin olleeni pienen
hetken Pyhällä paikalla.
Kuvaajana olen amatööri, mutta
huomaan Herran usein auttanut
minua valotuksessa ja kohteen
valinnassa.
kulkenut kuvailemassa, on Herra
sallinut minulle erilaisia
kohtaamisia luonnon keskellä. Ei
liene kovinkaan yleistä, että
kuvattava pikkulintu lentää
paikoillaan kasvojeni edessä,
istuu olkapäälleni ja kipittää
kämmenelleni kuvattavaksi. Ja
vielä sen jälkeen, kun kysyin siltä:
”Saako sinua kuvata?” Kun olin
kuvaamiseni kuvannut, lensi lintu
pois, ja minä koin olleeni pienen
hetken Pyhällä paikalla.
Kuvaajana olen amatööri, mutta
huomaan Herran usein auttanut
minua valotuksessa ja kohteen
valinnassa.
Hän on sytyttänyt innoituksen kuvata Hänen tekojaan.
Hiljattain Valkealassa käydessäni olin tilanteessa, joka ylittää kaiken ymmärrykseni. Olin
puhelimessa ikkunan edessä ja havaitsin tiaisen tulleen linnunpöntön suuaukolle. Se viipyi
siinä arvioiden sopivaa pesäpaikkaa, ja minä ajattelin ottaa siitä kuvan. Koska toisessa
kädessä oli puhelin, tartuin kameraan vasemmalla kädellä. Yritin etsiä laukaisijaa, kun kamera
putosi kädestäni.
Eihän herkkä elektroniikka sellaista kestä. Kun puhelu päättyi, nostin kameran ja huomasin
sen pimentyneen. Käynnistin sen. Näytön valo syttyi, teksti ilmoitti järjestelmäviasta ja sen
jälkeen kamera pimeni. Kokeilin uudelleen samalla tuloksella. Mikään muukaan kameran
toiminto ei toiminut. ”Herra, mitä minä nyt teen?” ehdin hätääntyneenä huokaista. Ajatus tuli
henkeeni kuin vastauksena: ”Pudota se uudelleen!”
Tilanne tuntui kummalliselta ja järjenvastaiselta, mutta koin Herran minua näin ohjaavan.
Pudotin kameran kovalle lattialle. Nostin sen ylös ja käynnistin. Kamera oli rikki ja sammutti
itsensä. ”Mitä minä nyt teen?” kysyin. ”Pudota se uudelleen!”
Näin tilanne kulki järjenvastaisesti eteenpäin. Kerran toisensa jälkeen digikamera putosi
kovalle lattialle. Tilanne eteni minun voimatta perääntyä tai keskeyttää. Seitsemäs pudotus, ja
silloin Jumala vastasi. Nostin kameran käynnistin sen. Kokeilin sen toimintoja. Herra oli
tehnyt ihmeen. Kamera oli täysin kunnossa.
Herra salli minun kokea jotakin hyvin erikoista. Hän avasi minulle alueita ihmisen elämän
pudotuksista. Pudotus on silloin, kun Jumala on vaiti ja myrsky kulkee. Apu viipyy ja ahdistus
jatkuu. Kaikella on aikansa auringon alla.
Tuo Jumalallinen seitsenluku tulee usein Raamatussa vastaan. Luku on täydellisyyden luku.
Ihminen riisutaan, mutta myös puetaan. Joskus voi olla, että tappio seuraa toistaan eikä valoa
näy, mutta Jumala on lähellä, ja silloin kun on viimeinen pudotus, Jumala ottaa
kämmenelleen, ja siunauksen suuruus on suurempi kuin kohtaamiemme kärsimyksien
suuruus.
Älä ystävä rakas heitä pois toivoasi äläkä uskallusta, jonka palkka on suuri. Suuremman
kiitollisuuden kokee hän, joka monen pettymyksen ja vastoinkäymisen jälkeen saa Jumalan
avun, kuin hän, joka heti rukoiltuaan saa vastauksen.
Syvä siunaus kärsimyksen keskellä on siinä, että saamme pienentyä ja vähetä. Sydämemme
saa murtua kovuudesta ja rukouksen polku tulee meille rakkaaksi. Ylistys puhtaimpana
nousee pimeimmästä yöstä. Kuin tähdet kimaltavat kyyneleet pimeissä laaksopoluissa, kun
armon valonsäteet valaisevat polkujamme.
Sinua siunaten, Heikki
Hiljattain Valkealassa käydessäni olin tilanteessa, joka ylittää kaiken ymmärrykseni. Olin
puhelimessa ikkunan edessä ja havaitsin tiaisen tulleen linnunpöntön suuaukolle. Se viipyi
siinä arvioiden sopivaa pesäpaikkaa, ja minä ajattelin ottaa siitä kuvan. Koska toisessa
kädessä oli puhelin, tartuin kameraan vasemmalla kädellä. Yritin etsiä laukaisijaa, kun kamera
putosi kädestäni.
Eihän herkkä elektroniikka sellaista kestä. Kun puhelu päättyi, nostin kameran ja huomasin
sen pimentyneen. Käynnistin sen. Näytön valo syttyi, teksti ilmoitti järjestelmäviasta ja sen
jälkeen kamera pimeni. Kokeilin uudelleen samalla tuloksella. Mikään muukaan kameran
toiminto ei toiminut. ”Herra, mitä minä nyt teen?” ehdin hätääntyneenä huokaista. Ajatus tuli
henkeeni kuin vastauksena: ”Pudota se uudelleen!”
Tilanne tuntui kummalliselta ja järjenvastaiselta, mutta koin Herran minua näin ohjaavan.
Pudotin kameran kovalle lattialle. Nostin sen ylös ja käynnistin. Kamera oli rikki ja sammutti
itsensä. ”Mitä minä nyt teen?” kysyin. ”Pudota se uudelleen!”
Näin tilanne kulki järjenvastaisesti eteenpäin. Kerran toisensa jälkeen digikamera putosi
kovalle lattialle. Tilanne eteni minun voimatta perääntyä tai keskeyttää. Seitsemäs pudotus, ja
silloin Jumala vastasi. Nostin kameran käynnistin sen. Kokeilin sen toimintoja. Herra oli
tehnyt ihmeen. Kamera oli täysin kunnossa.
Herra salli minun kokea jotakin hyvin erikoista. Hän avasi minulle alueita ihmisen elämän
pudotuksista. Pudotus on silloin, kun Jumala on vaiti ja myrsky kulkee. Apu viipyy ja ahdistus
jatkuu. Kaikella on aikansa auringon alla.
Tuo Jumalallinen seitsenluku tulee usein Raamatussa vastaan. Luku on täydellisyyden luku.
Ihminen riisutaan, mutta myös puetaan. Joskus voi olla, että tappio seuraa toistaan eikä valoa
näy, mutta Jumala on lähellä, ja silloin kun on viimeinen pudotus, Jumala ottaa
kämmenelleen, ja siunauksen suuruus on suurempi kuin kohtaamiemme kärsimyksien
suuruus.
Älä ystävä rakas heitä pois toivoasi äläkä uskallusta, jonka palkka on suuri. Suuremman
kiitollisuuden kokee hän, joka monen pettymyksen ja vastoinkäymisen jälkeen saa Jumalan
avun, kuin hän, joka heti rukoiltuaan saa vastauksen.
Syvä siunaus kärsimyksen keskellä on siinä, että saamme pienentyä ja vähetä. Sydämemme
saa murtua kovuudesta ja rukouksen polku tulee meille rakkaaksi. Ylistys puhtaimpana
nousee pimeimmästä yöstä. Kuin tähdet kimaltavat kyyneleet pimeissä laaksopoluissa, kun
armon valonsäteet valaisevat polkujamme.
Sinua siunaten, Heikki
* * *
Pudotushihna
Keskikesän hetkestä toivotan sinulle
ystäväni Jumalan lepoa ja rauhaa.
Kuljin tänään lähdepolkua kesäisen
vehreän metsän halki. Polku oli kovin
ruohottunut vähäisessä käytössä, ja
pitkiksi kasvaneissa heinissä
kimaltelivat pisarat sateisen yön
jälkeen.
Olin muutama vuosi sitten ostanut
käytetyn raivaussahan ja ajattelin sillä
siistiä polkuamme. Tankkasin sahan ja
kuljin lähteelle. Olin pukenut valjaat
ylleni ja raivaussaha riippui kupeellani
valjaiden koukussa. Mieleeni palautui
hetki, jolloin olin sahaa ostamassa.
Myyjä laskeutui portaita alas kellariin,
jossa tuo saha oli. Hän kertoi
sairastuneensa ja uskoi, ettei
raivaussahalle olisi enää käyttöä.
Hän esitteli myös kauppaan kuuluvat
valjaat ja sanoi lauseen, joka tänään on
kaikunut sydämeni saleissa. Jaan sen
sinun kanssasi. Hän osoitti valjaita ja
sanoi: ”Siinä on pudotushihnat.”
Keskikesän hetkestä toivotan sinulle
ystäväni Jumalan lepoa ja rauhaa.
Kuljin tänään lähdepolkua kesäisen
vehreän metsän halki. Polku oli kovin
ruohottunut vähäisessä käytössä, ja
pitkiksi kasvaneissa heinissä
kimaltelivat pisarat sateisen yön
jälkeen.
Olin muutama vuosi sitten ostanut
käytetyn raivaussahan ja ajattelin sillä
siistiä polkuamme. Tankkasin sahan ja
kuljin lähteelle. Olin pukenut valjaat
ylleni ja raivaussaha riippui kupeellani
valjaiden koukussa. Mieleeni palautui
hetki, jolloin olin sahaa ostamassa.
Myyjä laskeutui portaita alas kellariin,
jossa tuo saha oli. Hän kertoi
sairastuneensa ja uskoi, ettei
raivaussahalle olisi enää käyttöä.
Hän esitteli myös kauppaan kuuluvat
valjaat ja sanoi lauseen, joka tänään on
kaikunut sydämeni saleissa. Jaan sen
sinun kanssasi. Hän osoitti valjaita ja
sanoi: ”Siinä on pudotushihnat.”
Noilla sanoilla ei ollut silloin juurikaan merkitystä, mutta ne tallentuivat mieleeni,
pulpahtaakseeen tänään esiin.
Pudotushihnaa tarvitaan valjaita riisuttaessa. Mitä suurempi aherrus on takana, sitä
suurempi apu hihnoista on. Pudotushihna on kiinni valjaiden olkakappaleessa, se riippuu
siinä vapaasti. Kun valjaiden vyö avataan, voi hihnasta nykäisten saada valjaat helposti
riisuttua. Jos hihnoja ei olisi, voisi valjaiden riisuminen työssä kostuneen paidan päältä olla
hankalaa.
”Siinä on pudotushihnat.” Jumalan Henki puhui ajatuksiini.
Evankeliumi, jossa Kristuksen veri on julistettu ehdoitta syntinsä tunnustavan ja hylkäävän
hyväksi, on taivaallinen pudotushihna. Kuormat ja taakat saa pudottaa, ja vaivatut pääsevät
kuormiensa alta.
Missä sovituksen sana puuttuu, sieltä puuttuu myös pudotushihna. Vaikka tilaisuus silloin
olisi miten korea ja taitavasti rakennettu, ja vaikka kuoro laulaisi kuin enkelit konsanaan, ei
vaeltaja saata päästä taakkojensa alta.
Me, Jumalan lapset, olemme pudotushihnoja toinen toisillemme. Meille on annettu avaimet
sitoa ja päästää. Vapauttaa ja armahtaa. ”Sinä kelpaat ja sinä voit”, ovat niitä taivaallisia
hoitosanoja, joilla saatamme tuoda elämää ja toivoa lähimmäisemme elämään.
Meidän tehtävämme on kulkea käsityksin verilähteelle. Kumartua Pyhyyden edessä ja uskon
silmin katsella ristin Herraan. Siellä kuormat kirpoavat ja vaivatut saavat vapauden uskoa ja
omistaa: ”Minun tähteni murrettu ja vuodatettu.”
Kuormien alta armosta vapautettuna, sinua siunaten, Heikki
pulpahtaakseeen tänään esiin.
Pudotushihnaa tarvitaan valjaita riisuttaessa. Mitä suurempi aherrus on takana, sitä
suurempi apu hihnoista on. Pudotushihna on kiinni valjaiden olkakappaleessa, se riippuu
siinä vapaasti. Kun valjaiden vyö avataan, voi hihnasta nykäisten saada valjaat helposti
riisuttua. Jos hihnoja ei olisi, voisi valjaiden riisuminen työssä kostuneen paidan päältä olla
hankalaa.
”Siinä on pudotushihnat.” Jumalan Henki puhui ajatuksiini.
Evankeliumi, jossa Kristuksen veri on julistettu ehdoitta syntinsä tunnustavan ja hylkäävän
hyväksi, on taivaallinen pudotushihna. Kuormat ja taakat saa pudottaa, ja vaivatut pääsevät
kuormiensa alta.
Missä sovituksen sana puuttuu, sieltä puuttuu myös pudotushihna. Vaikka tilaisuus silloin
olisi miten korea ja taitavasti rakennettu, ja vaikka kuoro laulaisi kuin enkelit konsanaan, ei
vaeltaja saata päästä taakkojensa alta.
Me, Jumalan lapset, olemme pudotushihnoja toinen toisillemme. Meille on annettu avaimet
sitoa ja päästää. Vapauttaa ja armahtaa. ”Sinä kelpaat ja sinä voit”, ovat niitä taivaallisia
hoitosanoja, joilla saatamme tuoda elämää ja toivoa lähimmäisemme elämään.
Meidän tehtävämme on kulkea käsityksin verilähteelle. Kumartua Pyhyyden edessä ja uskon
silmin katsella ristin Herraan. Siellä kuormat kirpoavat ja vaivatut saavat vapauden uskoa ja
omistaa: ”Minun tähteni murrettu ja vuodatettu.”
Kuormien alta armosta vapautettuna, sinua siunaten, Heikki
* * *
Seurakunta vaiko yhdistys?
Viime päivinä olen pohtinut seurakunnan ja yhdistyksen välistä suhdetta ja punninnut niiden
välisiä eroja. Pohdinnassani olen päätynyt tulokseen, joka tukee vahvasti seurakuntaa ja sen
olemassaoloa.
Kirjoittaessani seurakunnasta tarkoitan uudestisyntyneiden uskoontulleiden joukkoa, joka
kokoontuu yhteen rakentuakseen yhteisestä uskosta Jumalan armossa, Kristuksessa
Jeesuksessa. Vaikka periaatteessa kaikki uskovat kuuluvat yhteen suureen ja samaan
Kristus-ruumiiseen, olen kuitenkin ymmärtämässä paikallisen seurakunnan olevan sen
seurakunnan malli, joka on Raamatusta luettavissa.
Niin sanottu "Henkeen rakennettu", suuri, rajat ylittävä seurakunta ei rakenteellisesti
kuitenkaan koskaan korvaa paikallisseurakuntaa. Hengelliset tv- ja radiokanavat ravitsevat
uskoamme, mutta koskaan ne eivät korvaa seurakunnan yhteyttä ja rakentumista yhteisestä
uskosta. Jos paikallisseurakunta on rakentunut Jumalan Sanan varassa ja ojentautunut sen
mukaan, niin kaikilla seurakuntaan kuuluvilla on sisällään ajatus: "Tämä on minun
hengellinen kotini."
Niin kuin tiedämme, tämä aika on yhdistysten syntymisen kulta-aikaa. Erilaisin motiivein ja
päämäärin niitä perustetaan ja perustellaan. Keskityn nyt ainoastaan hengellisten yhdistysten
toimintaan ja niiden ongelmiin suhteessa seurakuntaan.
Yhdistys perustetaan uskovien halusta toteuttaa omaa kutsuaan ja näkyään. Joissakin
tapauksissa perustalla saattaa olla tyytymättömyys oman seurakunnan toimintaan. Jos näistä
lähtökohdista suuntaudutaan yhdistyksen kautta oman tai ryhmän näyn toteuttamiseen,
tapahtuu aina ihmissuhteiden rikkoutumista. Siksi olisi parempi saada oman seurakunnan
tuki työlle. Joskus yhdistys perustetaan aivan jotakin tiettyä projektia varten, joskus jonkun
henkilön tai henkilöiden työn tukemiseen. Joskus yhdistyksen syntymiseen liittyy
oikeaoppisuutta ja ylpeyttä ohi seurakunnan.
Yhdistys antaa itsestään kuvan ulkopuoliseen maailmaan toimintansa kautta. Jos yhdistyksen
johdossa on voimakas persoona, heijastuu toiminnssa hänen arvomaailmansa, ja yleensä
oppi Raamatusta on sen Jumalan kokemisen summa, mihin asti hän on edennyt Herran
tuntemisessa.
Seurakunnassa vastuu jakautuu (tai tulisi jakautua) vanhemmistoveljille, jotka Herran edessä
ovat vastuussa heille uskotun lauman kaitsemisessa. Jos verrataan yhdistystä ja
seurakuntaa, niin yhdistys menettää seurakunnan vanhimmiston kautta tarkoitetun
siunauksen, osallisuuden heidän kauttaan tulevan Sanan palveluksen ja rukouksen
siunauksiin. Menetettyihin siunauksiin voidaan lisätä hengellisen, kokeneen kristityn apu ja
ohjaus sekä Jaakobin kirjaan merkitty mahdollisuus kutsua sairauden kohdatessa nämä
Jumalan asettamat veljet voitelemaan öljyllä ja rukoilemaan parantumista. Kun Jumala antoi
seurakuntaan vanhimmiston kautta tämän parantavan lahjan osuuden, ei Hän määritellyt
ihmiselle mitään erityisosaamista eikä lahjoja. Edelleen tämä Raamatun lupaus kantaa, ja
monet ovat saaneet avun vaivaansa.
On hyvä, että uskovat kokoontuvat yhteen ja rukouspiirejä saa syntyä, mutta rukouspiiri ei
sinänsä saa olla itseistarkoitus eikä toiminnan päämäärä. Rukouspiirin tulisi aina kasvaa
seurakunnaksi. Samoin on laita erilaisten solujen, ja – uskallan sanoa – myös hengellisten
yhdistysten.
Yhdistys voi ylläpitää evankeliointi- ja kokoustyötä omien voimavarojensa mukaan. Kun
hengellinen toiminta tähtää sielujen pelastukseen, niin kysymys herää: "Miten käy toiminnan
kautta uskoontulleille?" Usein ajatellaan: "Kyllä Herra heidät ohjaa..." eikä mietitä asiaa sen
pidemmälle.
Uskon Jumalan puhuneen henkeeni vertausta kotiini syntyvästä lapsesta. Lähettäisinkö
lapseni naapuriin kasvatettavaksi ja hylkäisin hänet sulkien itseltäni mahdollisuuden kasvaa
isäksi, jonka luokse voi tulla pilvisenä ja aurinkoisena aikana? Kieltäisinkö lapseltani
mahdollisuuden olla omassa kodissaan ja omistaa kodin siunaus, johon kuuluu olennaisesti
hengellinen isä ja äiti? Olenko kasvattamassa irrallista ja koditonta sukupolvea, joka
ammentaa maailman arvopohjasta ja aikanaan taas siirtää samankaltaista viestikapulaa
eteenpäin vietäväksi?
Herra puhui henkeni luonnon esimerkin kautta, ja Hän puhui käestä, joka ei koskaan tunne
isän tai äidin iloa näiden saadessa seurata poikastensa kasvua ja kerran kohoamista omille
siivilleen.
Seurakunta poikkeaa yhdistyksestä siinäkin tilanteessa, kun ihminen ei jaksakaan enää
toimia aktiivisesti kutsussaan. Seurakunnassa voi ja saa levätä, kun sen aika on. Raamatussa
seurakunnan toimenkuvaan kuului vanhusten ja leskien tarpeiden hoitaminen. Yleensä
sosiaalinen verkko rakentui ja rakentuu seurakunnassa niin, että jokaisella on täysi ihmisen
arvo. Sellaisenaan. Yhdistys menee useimmiten eteenpäin aktiivitoimijoiden kautta.
Yhdistyksen hallitus kokoontuu ja päättää työt ja tekijät. Liian usein kriteerinä on aktiivisuus
ja hengellinen hyöty.
On hyvä ottaa vielä esiin ihmisen osa todellisuutta siinä, että me joudumme käymään
polkuamme monen ahdistuksen kautta. Jos ihminen on ulkona seurakunnasta, on hän
huomattavasti helpompi saalis viholliselle kuin hän, joka omistaa seurakunnassa kodin
suojan myrskyisenäkin aikana.
Myönnän, että seurakunnat ovat vajavaisia, eikä Herran tahto aina saa toteutua, mutta totean
siitä huolimatta, että vajavainen seurakunta on parempi kun hyvin toimiva ydistys. Näin
uskallan sanoa tänään Jumalan puhuttelun, Hänen Sanansa ja elämänkokemuksen
perusteella.
Sen tähden kehoitan jokaista etsimään itselleen seurakunnan, joka voi olla Jumalan
tarkoittama hengellinen koti. Samalla kehoitan hengellisiä yhdistyksiä, rukouspiirejä ja soluja
ottamaan tavoitteeksi seurakunnaksi järjestäytymisen, Sanan mukaan.
Siunaten, Heikki
Viime päivinä olen pohtinut seurakunnan ja yhdistyksen välistä suhdetta ja punninnut niiden
välisiä eroja. Pohdinnassani olen päätynyt tulokseen, joka tukee vahvasti seurakuntaa ja sen
olemassaoloa.
Kirjoittaessani seurakunnasta tarkoitan uudestisyntyneiden uskoontulleiden joukkoa, joka
kokoontuu yhteen rakentuakseen yhteisestä uskosta Jumalan armossa, Kristuksessa
Jeesuksessa. Vaikka periaatteessa kaikki uskovat kuuluvat yhteen suureen ja samaan
Kristus-ruumiiseen, olen kuitenkin ymmärtämässä paikallisen seurakunnan olevan sen
seurakunnan malli, joka on Raamatusta luettavissa.
Niin sanottu "Henkeen rakennettu", suuri, rajat ylittävä seurakunta ei rakenteellisesti
kuitenkaan koskaan korvaa paikallisseurakuntaa. Hengelliset tv- ja radiokanavat ravitsevat
uskoamme, mutta koskaan ne eivät korvaa seurakunnan yhteyttä ja rakentumista yhteisestä
uskosta. Jos paikallisseurakunta on rakentunut Jumalan Sanan varassa ja ojentautunut sen
mukaan, niin kaikilla seurakuntaan kuuluvilla on sisällään ajatus: "Tämä on minun
hengellinen kotini."
Niin kuin tiedämme, tämä aika on yhdistysten syntymisen kulta-aikaa. Erilaisin motiivein ja
päämäärin niitä perustetaan ja perustellaan. Keskityn nyt ainoastaan hengellisten yhdistysten
toimintaan ja niiden ongelmiin suhteessa seurakuntaan.
Yhdistys perustetaan uskovien halusta toteuttaa omaa kutsuaan ja näkyään. Joissakin
tapauksissa perustalla saattaa olla tyytymättömyys oman seurakunnan toimintaan. Jos näistä
lähtökohdista suuntaudutaan yhdistyksen kautta oman tai ryhmän näyn toteuttamiseen,
tapahtuu aina ihmissuhteiden rikkoutumista. Siksi olisi parempi saada oman seurakunnan
tuki työlle. Joskus yhdistys perustetaan aivan jotakin tiettyä projektia varten, joskus jonkun
henkilön tai henkilöiden työn tukemiseen. Joskus yhdistyksen syntymiseen liittyy
oikeaoppisuutta ja ylpeyttä ohi seurakunnan.
Yhdistys antaa itsestään kuvan ulkopuoliseen maailmaan toimintansa kautta. Jos yhdistyksen
johdossa on voimakas persoona, heijastuu toiminnssa hänen arvomaailmansa, ja yleensä
oppi Raamatusta on sen Jumalan kokemisen summa, mihin asti hän on edennyt Herran
tuntemisessa.
Seurakunnassa vastuu jakautuu (tai tulisi jakautua) vanhemmistoveljille, jotka Herran edessä
ovat vastuussa heille uskotun lauman kaitsemisessa. Jos verrataan yhdistystä ja
seurakuntaa, niin yhdistys menettää seurakunnan vanhimmiston kautta tarkoitetun
siunauksen, osallisuuden heidän kauttaan tulevan Sanan palveluksen ja rukouksen
siunauksiin. Menetettyihin siunauksiin voidaan lisätä hengellisen, kokeneen kristityn apu ja
ohjaus sekä Jaakobin kirjaan merkitty mahdollisuus kutsua sairauden kohdatessa nämä
Jumalan asettamat veljet voitelemaan öljyllä ja rukoilemaan parantumista. Kun Jumala antoi
seurakuntaan vanhimmiston kautta tämän parantavan lahjan osuuden, ei Hän määritellyt
ihmiselle mitään erityisosaamista eikä lahjoja. Edelleen tämä Raamatun lupaus kantaa, ja
monet ovat saaneet avun vaivaansa.
On hyvä, että uskovat kokoontuvat yhteen ja rukouspiirejä saa syntyä, mutta rukouspiiri ei
sinänsä saa olla itseistarkoitus eikä toiminnan päämäärä. Rukouspiirin tulisi aina kasvaa
seurakunnaksi. Samoin on laita erilaisten solujen, ja – uskallan sanoa – myös hengellisten
yhdistysten.
Yhdistys voi ylläpitää evankeliointi- ja kokoustyötä omien voimavarojensa mukaan. Kun
hengellinen toiminta tähtää sielujen pelastukseen, niin kysymys herää: "Miten käy toiminnan
kautta uskoontulleille?" Usein ajatellaan: "Kyllä Herra heidät ohjaa..." eikä mietitä asiaa sen
pidemmälle.
Uskon Jumalan puhuneen henkeeni vertausta kotiini syntyvästä lapsesta. Lähettäisinkö
lapseni naapuriin kasvatettavaksi ja hylkäisin hänet sulkien itseltäni mahdollisuuden kasvaa
isäksi, jonka luokse voi tulla pilvisenä ja aurinkoisena aikana? Kieltäisinkö lapseltani
mahdollisuuden olla omassa kodissaan ja omistaa kodin siunaus, johon kuuluu olennaisesti
hengellinen isä ja äiti? Olenko kasvattamassa irrallista ja koditonta sukupolvea, joka
ammentaa maailman arvopohjasta ja aikanaan taas siirtää samankaltaista viestikapulaa
eteenpäin vietäväksi?
Herra puhui henkeni luonnon esimerkin kautta, ja Hän puhui käestä, joka ei koskaan tunne
isän tai äidin iloa näiden saadessa seurata poikastensa kasvua ja kerran kohoamista omille
siivilleen.
Seurakunta poikkeaa yhdistyksestä siinäkin tilanteessa, kun ihminen ei jaksakaan enää
toimia aktiivisesti kutsussaan. Seurakunnassa voi ja saa levätä, kun sen aika on. Raamatussa
seurakunnan toimenkuvaan kuului vanhusten ja leskien tarpeiden hoitaminen. Yleensä
sosiaalinen verkko rakentui ja rakentuu seurakunnassa niin, että jokaisella on täysi ihmisen
arvo. Sellaisenaan. Yhdistys menee useimmiten eteenpäin aktiivitoimijoiden kautta.
Yhdistyksen hallitus kokoontuu ja päättää työt ja tekijät. Liian usein kriteerinä on aktiivisuus
ja hengellinen hyöty.
On hyvä ottaa vielä esiin ihmisen osa todellisuutta siinä, että me joudumme käymään
polkuamme monen ahdistuksen kautta. Jos ihminen on ulkona seurakunnasta, on hän
huomattavasti helpompi saalis viholliselle kuin hän, joka omistaa seurakunnassa kodin
suojan myrskyisenäkin aikana.
Myönnän, että seurakunnat ovat vajavaisia, eikä Herran tahto aina saa toteutua, mutta totean
siitä huolimatta, että vajavainen seurakunta on parempi kun hyvin toimiva ydistys. Näin
uskallan sanoa tänään Jumalan puhuttelun, Hänen Sanansa ja elämänkokemuksen
perusteella.
Sen tähden kehoitan jokaista etsimään itselleen seurakunnan, joka voi olla Jumalan
tarkoittama hengellinen koti. Samalla kehoitan hengellisiä yhdistyksiä, rukouspiirejä ja soluja
ottamaan tavoitteeksi seurakunnaksi järjestäytymisen, Sanan mukaan.
Siunaten, Heikki
Marraskuun viimeinen
Tänään oli harmaa päivä. Lehdettömät puut seisoivat alakuloisina tihkusateessa. Maa huokui
kosteutta viime päivien sateiden jälkeen. Vein lähteen luona olevalle lintulaudalle
auringonkukan siemeniä. Muutama tiainen siellä pyrähteli, mutta laulamaan ne eivät
innostuneet.
Jos ihmisellä ei ole sitä, mistä Raamattu sanoo: ”Kristus teissä, kirkkauden toivo!” niin
tällaisella ilmalla olisi helppo vaipua masennuksen harmaaseen syliin ja kietoa
toivottomuuden harmaanmusta peite ylleen.
Sisimmässäni virtaili kiitollisuus Jumalalle. Hänen armonsa toi kirkkautta sisäisiin silmiin,
valaisten kotipolkua rakkauden punaisin ja ilon keltaisin sävyin. Vaikkei lintukaan laulanut,
minun sisälläni soivat kuitenkin kirkkaat sävelet.
On niin, että ihmisellä on oikeasti vapaus valita, mihin silmänsä suuntaa. Voi katsella kuolleita
ja jo lahoavia lehtiä polulla, tai nostaa silmänsä valon maahan, jossa on ikuinen kevät.
Suurta iloa on tuottanut viimepäivien hiljainen puurtaminen metsänraivauksessa. Kun se on
vapaaehtoisesti valittu itsensävaivaamisen työ, niin se ei tunnu työltä laisinkaan. Metsän
raivaaminen on niin palkitsevaa, että siitä nauttii sekä henki, sielu että ruumis. Ajatukset
saavat vapaasti vaeltaa Jeesuksen luona ja Sanan poluilla. Metsästä olen saanut aina palata
virvoittuneena sisällisen ihmisen osalta.
Tämä aika on raskasta ja raastavaa. Rahaliitto näyttää hajoavan, työttömyys lisääntyy ja
ongelmat syvenevät. Lopunajan ihmiset ovat raakoja ja hyvän vihamiehiä, niin kuin Raamattu
sen osoittaa.
Metsässä olen pohtinut ihmisten välisiä jännitteitä. Ihmiset odottavat toisiltaan täydellisiä
tekoja ja sellaista pyhyyden tasoa, jossa ei virheitä näy. Kun sitten käy niin, että rima ei ylity,
on helppo tuomita ja unohtaa laupeus. Kuitenkin laupeus on kauneinta ihmisessä. Pyhyyden
vaatimus asetetaan yleensä sen verran korkealle, etteivät siihen yllä kumpikaan, ei asettaja
eikä lähimmäinen.
Vain harvoin toiveemme lähimmäiseen toteutuu. Se johtuu siitä, että toiveemme nousee
useammin itsekkäästä mielestämme kuin Jumalan tahdosta. Saatamme odottaa herätystä
paikkakunnallemme ja petymme hiljaisena virtaavan veden yllä hiljaisena viipyvään
taivaaseen. Miten herätys syntyy? Miten sen voi kokea?
Neuvo on vanha ja silti uusi. ”Katso, kylväjä lähti kylvämään!” Miten voi satoa saada, ellei
kylväjä ole kylvänyt?
Kylväminen on pajon muutakin kun rukoiltu rukous. Se on Herran käskynjaolla viipymistä ja
ohjeiden etsimistä. Se on kontaktien rakentamista, se on siunaten jaettuja traktaatteja.
Kylväminen on vaivannäköä ja hiljaista puurtamista edellä valmistetuissa teoissa. Vasta
kylvämisen jälkeen on oikeastaan lupa odottaa satoa, sillä Jumalan Sanan kylvö itää aina,
poikkeuksetta.
Tämän ajan henki hiipii kaikkialle. Kaiken pitäisi tapahtua tänään, tässä ja nyt. Näyttää
kuitenkin olevan niin, että Herran pelto lainehtii viljasta prosessin seurauksena, jonka
kestoa ihminen voi vain aavistella.
Kun metsänpohjaa siivoilin, mielessäni katselin kymmenen vuoden päähän ja saatoin ajatella
rungoltaan kymmensenttisen kuusen olevan silloin puolta paksumpi. Yritin kuvitella, millaista
silloin olisi liikkua raivaamallani alueella.
Yhtä varmasti ja varmemmin kasvaa Jumalan vilja. Uudet taimet nousevat, ja kylväjä ja
leikkaaja saavat kerran yhdessä iloita. Se on suuri päivä, vailla harmaita, vettätihkuvia pilviä.
Se on ikuisen riemun ja täyden lohdutuksen päivä. Sitä kohden matkaa tehkäämme,
lähimmäistämme je itseämme armahtaen!
Siunaten, Heikki
Tänään oli harmaa päivä. Lehdettömät puut seisoivat alakuloisina tihkusateessa. Maa huokui
kosteutta viime päivien sateiden jälkeen. Vein lähteen luona olevalle lintulaudalle
auringonkukan siemeniä. Muutama tiainen siellä pyrähteli, mutta laulamaan ne eivät
innostuneet.
Jos ihmisellä ei ole sitä, mistä Raamattu sanoo: ”Kristus teissä, kirkkauden toivo!” niin
tällaisella ilmalla olisi helppo vaipua masennuksen harmaaseen syliin ja kietoa
toivottomuuden harmaanmusta peite ylleen.
Sisimmässäni virtaili kiitollisuus Jumalalle. Hänen armonsa toi kirkkautta sisäisiin silmiin,
valaisten kotipolkua rakkauden punaisin ja ilon keltaisin sävyin. Vaikkei lintukaan laulanut,
minun sisälläni soivat kuitenkin kirkkaat sävelet.
On niin, että ihmisellä on oikeasti vapaus valita, mihin silmänsä suuntaa. Voi katsella kuolleita
ja jo lahoavia lehtiä polulla, tai nostaa silmänsä valon maahan, jossa on ikuinen kevät.
Suurta iloa on tuottanut viimepäivien hiljainen puurtaminen metsänraivauksessa. Kun se on
vapaaehtoisesti valittu itsensävaivaamisen työ, niin se ei tunnu työltä laisinkaan. Metsän
raivaaminen on niin palkitsevaa, että siitä nauttii sekä henki, sielu että ruumis. Ajatukset
saavat vapaasti vaeltaa Jeesuksen luona ja Sanan poluilla. Metsästä olen saanut aina palata
virvoittuneena sisällisen ihmisen osalta.
Tämä aika on raskasta ja raastavaa. Rahaliitto näyttää hajoavan, työttömyys lisääntyy ja
ongelmat syvenevät. Lopunajan ihmiset ovat raakoja ja hyvän vihamiehiä, niin kuin Raamattu
sen osoittaa.
Metsässä olen pohtinut ihmisten välisiä jännitteitä. Ihmiset odottavat toisiltaan täydellisiä
tekoja ja sellaista pyhyyden tasoa, jossa ei virheitä näy. Kun sitten käy niin, että rima ei ylity,
on helppo tuomita ja unohtaa laupeus. Kuitenkin laupeus on kauneinta ihmisessä. Pyhyyden
vaatimus asetetaan yleensä sen verran korkealle, etteivät siihen yllä kumpikaan, ei asettaja
eikä lähimmäinen.
Vain harvoin toiveemme lähimmäiseen toteutuu. Se johtuu siitä, että toiveemme nousee
useammin itsekkäästä mielestämme kuin Jumalan tahdosta. Saatamme odottaa herätystä
paikkakunnallemme ja petymme hiljaisena virtaavan veden yllä hiljaisena viipyvään
taivaaseen. Miten herätys syntyy? Miten sen voi kokea?
Neuvo on vanha ja silti uusi. ”Katso, kylväjä lähti kylvämään!” Miten voi satoa saada, ellei
kylväjä ole kylvänyt?
Kylväminen on pajon muutakin kun rukoiltu rukous. Se on Herran käskynjaolla viipymistä ja
ohjeiden etsimistä. Se on kontaktien rakentamista, se on siunaten jaettuja traktaatteja.
Kylväminen on vaivannäköä ja hiljaista puurtamista edellä valmistetuissa teoissa. Vasta
kylvämisen jälkeen on oikeastaan lupa odottaa satoa, sillä Jumalan Sanan kylvö itää aina,
poikkeuksetta.
Tämän ajan henki hiipii kaikkialle. Kaiken pitäisi tapahtua tänään, tässä ja nyt. Näyttää
kuitenkin olevan niin, että Herran pelto lainehtii viljasta prosessin seurauksena, jonka
kestoa ihminen voi vain aavistella.
Kun metsänpohjaa siivoilin, mielessäni katselin kymmenen vuoden päähän ja saatoin ajatella
rungoltaan kymmensenttisen kuusen olevan silloin puolta paksumpi. Yritin kuvitella, millaista
silloin olisi liikkua raivaamallani alueella.
Yhtä varmasti ja varmemmin kasvaa Jumalan vilja. Uudet taimet nousevat, ja kylväjä ja
leikkaaja saavat kerran yhdessä iloita. Se on suuri päivä, vailla harmaita, vettätihkuvia pilviä.
Se on ikuisen riemun ja täyden lohdutuksen päivä. Sitä kohden matkaa tehkäämme,
lähimmäistämme je itseämme armahtaen!
Siunaten, Heikki
* * *
* * *
Onko pakko suvaita?
Elämme suvaitsevaisuuden aikaa. Modernimpaa on, mitä suvaitsevampi joku on. On
muodikasta nyökytellä hyväksyvästi, vaikka sydämessä kuuluisikin hälytyskellojen kilinä.
On helppoa suvaita asioita, jotka tapahtuvat kaukana, mutta kun suvaitsevaisuuden vaatimus
tuleekin kodin kynnyksen yli, niin entä sitten? Onko pakko suvaita asioita, jotka ovat
ristiriidassa oman arvomaailman kanssa?
Onko suvaitsevaisuuden vaatimus niin suuri, että se jyrää alleen ihmisyyden? Voiko
vähemmistö koskaan missään sanella ehdot enemmistölle? Onko sananvapaus kaventunut
siltä osin, mikä koskee oman mielipiteen ilmaisua?Muuttuuko oman mielipiteen esiin
tuominen vihapuheeksi, ja kuka sen määrittelee?
Voiko vähemmistö määritellä sen, mitä mieltä saan olla?
Onko minun mielipiteeni oikea? Jos ei, niin kenen mielipide on ja kestää?
Katsotaanpa Raamattua. Raamatun viimeinen kirja on Ilmestyskirja. Johannes sai nähdä ja
kuulla asioita, jotka koskettavat meitä kaikkia. Uskovia ja uskottomia. Hurskaita ja kieltäjiä.
Kiittäjiä ja niitä, jotka kiroavat.
Jumala lopulta määrittelee kaiken. Vaikka maailmamme näyttäisi meistä hyvinkin
sekasortoiselta, niin Jumala on, ja päivä tulee, jolloin Hän tuomitsee kunkin tekojensa
mukaan.
Ilmestyskirjassa ovat kirjeet Aasian seitsemälle seurakunnalle. Vaikka kirjeillä oli aikanaan
oma fyysinen osoite, niin Jumalan Sana elää ja päivittyy kaikkina aikoina kaikille.
Ilmestyskirja luku 2 ja jae 20:
"Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo
itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja
syömään epäjumalille uhrattua."
Sanat ovat ylösnousseen Jeesuksen sanoja seurakunnalle.
Hän on vastaan sitä, että seurakunnassa suvaitaan opettajaksi ja profeetaksi tekeytynyttä
naista, jonka opetus ja esimerkki johtaa kansaa moraalittomuuden harjoittamiseen ja näin
rikkomaan Jumalan pyhyyden lakeja.
Raamatussa sanotaan ”Jos Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?" Voidaan
käänteisesti ajatella niinkin, että entä jos Jumala onkin jotakin vastaan? Jos Jumala ei
suvaitse haureutta ja ihminen suvaitsee, niin kumpi on oikeassa?
Tulen siihen päätelmään, että Jumalan rauha on niissä sydämissä, jotka ovat Herran kanssa
samaa mieltä ja samalla puolella. Minun ei siis ole pakko suvaita sitä, mikä on vastoin
Jumalan Sanaa.
Jos Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä ihmistä, niin samoin minäkin. Jos Jumala
määrittelee Sanassaan synnin ja sen tuhovaikutukset, saan rohkeasti olla samaa mieltä.
Suvaitsevaisuus ei koskaan voi peittää syntiä. Vaikka kaikki maailman ihmiset nyökyttelisivät
hyväksyvästi vallitsevalle moraaliselle rappiolle, ei synti sillä koskaan poistu. Jumala valvoo
kaiken Sanansa kautta, ja uskon Hänen olevan suurempi ihmiskuntaa. Vain Jeesuksen kallis
veri voi puhdistaa synnin ja antaa rauhan sydämeen.
Jeesus tehtiin synniksi meidän tähtemme. Hänen sijaiskuolemansa edestämme avasi meille
mahdollisuuden uskoa ja omistaa vapaus synnin, kuoleman ja perkeleen lain alta. Kerran
taivaassa olevan juhlajoukon yksi yhteinen nimittäjä on siinä, että he ovat saaneet syntinsä
anteeksi. Tähän joukkoon sinua siunaan.
Olkoon meillä siis se mieli, joka Kristuksella Jeesuksella on!
Elämme suvaitsevaisuuden aikaa. Modernimpaa on, mitä suvaitsevampi joku on. On
muodikasta nyökytellä hyväksyvästi, vaikka sydämessä kuuluisikin hälytyskellojen kilinä.
On helppoa suvaita asioita, jotka tapahtuvat kaukana, mutta kun suvaitsevaisuuden vaatimus
tuleekin kodin kynnyksen yli, niin entä sitten? Onko pakko suvaita asioita, jotka ovat
ristiriidassa oman arvomaailman kanssa?
Onko suvaitsevaisuuden vaatimus niin suuri, että se jyrää alleen ihmisyyden? Voiko
vähemmistö koskaan missään sanella ehdot enemmistölle? Onko sananvapaus kaventunut
siltä osin, mikä koskee oman mielipiteen ilmaisua?Muuttuuko oman mielipiteen esiin
tuominen vihapuheeksi, ja kuka sen määrittelee?
Voiko vähemmistö määritellä sen, mitä mieltä saan olla?
Onko minun mielipiteeni oikea? Jos ei, niin kenen mielipide on ja kestää?
Katsotaanpa Raamattua. Raamatun viimeinen kirja on Ilmestyskirja. Johannes sai nähdä ja
kuulla asioita, jotka koskettavat meitä kaikkia. Uskovia ja uskottomia. Hurskaita ja kieltäjiä.
Kiittäjiä ja niitä, jotka kiroavat.
Jumala lopulta määrittelee kaiken. Vaikka maailmamme näyttäisi meistä hyvinkin
sekasortoiselta, niin Jumala on, ja päivä tulee, jolloin Hän tuomitsee kunkin tekojensa
mukaan.
Ilmestyskirjassa ovat kirjeet Aasian seitsemälle seurakunnalle. Vaikka kirjeillä oli aikanaan
oma fyysinen osoite, niin Jumalan Sana elää ja päivittyy kaikkina aikoina kaikille.
Ilmestyskirja luku 2 ja jae 20:
"Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo
itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja
syömään epäjumalille uhrattua."
Sanat ovat ylösnousseen Jeesuksen sanoja seurakunnalle.
Hän on vastaan sitä, että seurakunnassa suvaitaan opettajaksi ja profeetaksi tekeytynyttä
naista, jonka opetus ja esimerkki johtaa kansaa moraalittomuuden harjoittamiseen ja näin
rikkomaan Jumalan pyhyyden lakeja.
Raamatussa sanotaan ”Jos Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?" Voidaan
käänteisesti ajatella niinkin, että entä jos Jumala onkin jotakin vastaan? Jos Jumala ei
suvaitse haureutta ja ihminen suvaitsee, niin kumpi on oikeassa?
Tulen siihen päätelmään, että Jumalan rauha on niissä sydämissä, jotka ovat Herran kanssa
samaa mieltä ja samalla puolella. Minun ei siis ole pakko suvaita sitä, mikä on vastoin
Jumalan Sanaa.
Jos Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä ihmistä, niin samoin minäkin. Jos Jumala
määrittelee Sanassaan synnin ja sen tuhovaikutukset, saan rohkeasti olla samaa mieltä.
Suvaitsevaisuus ei koskaan voi peittää syntiä. Vaikka kaikki maailman ihmiset nyökyttelisivät
hyväksyvästi vallitsevalle moraaliselle rappiolle, ei synti sillä koskaan poistu. Jumala valvoo
kaiken Sanansa kautta, ja uskon Hänen olevan suurempi ihmiskuntaa. Vain Jeesuksen kallis
veri voi puhdistaa synnin ja antaa rauhan sydämeen.
Jeesus tehtiin synniksi meidän tähtemme. Hänen sijaiskuolemansa edestämme avasi meille
mahdollisuuden uskoa ja omistaa vapaus synnin, kuoleman ja perkeleen lain alta. Kerran
taivaassa olevan juhlajoukon yksi yhteinen nimittäjä on siinä, että he ovat saaneet syntinsä
anteeksi. Tähän joukkoon sinua siunaan.
Olkoon meillä siis se mieli, joka Kristuksella Jeesuksella on!
* * *