Taistele vapautesi puolesta!
Vapauteen Kristus vapautti meidät, jotka olimme synnin orjia. Jumalan Pojan pyhä veri
katkaisi kahleet ja mursi siteet. Sydämessä virisi vapauden laulu.
Uskoontullut vapautettu orja on kuin sokea, jonka silmät ovat avautuneet, tai niin kuin kauan
sairasvuoteeseen sidottu, kun hän vapaana vaivastaan kulkee porteista
auringonpaisteiseen keväiseen puutarhaan.
Vapauden laulun hinta on käsittämättömän kallis. Jumala tuli ihmiseksi, kulki ihmisen tien ja
otti päälleen syntimme ja sairautemme. Jumalan veri vuoti alas ristiltä. Runneltu
Vapahtaja kuoli ihmisen vapauden tähden. Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.
Isä Jumala hyväksyi uhrin ja sen vakuutena Hän herätti Poikansa Jeesuksen kolmantena
päivänä. Jeesus heräsi kuolleista ja ilmestyi opetuslapsilleen eri tilanteissa. Heidän
nähtensä Jeesus nousi ylös taivaaseen. Kun opetuslapset katselivat ylös taivaaalle,
ilmestyivät heille Jumalan lähettiläät. "Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on
tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän!"
Vapauden laulun laulajilla on monta vihollista. Oma turmeltunut luonto, sielujemme vihollinen
ja ympärillämme oleva maailma tahtovat tukahduttaa laulun verestä ja vapaudesta.
Mielessäni on kolme asiaa, joista koen oikeaksi kirjoittaa sinulle, kilvoitteleva veljeni ja
sisareni.
On olemassa ihmisiä, jotka "tietävät", mitä kanssamatkaajien tulisi missäkin tilanteessa
tehdä. "Minä koen, että sinun täytyy..." Näin alkaa usein heidän ohjauksensa, johon he
soveltavat omaa kasvuaan ja kokemushistoriaansa. He eivät juurikaan ota huomioon sitä,
että sinulla on ainutkertainen, hyvä ja selkeä johdatus sinulle suunnitellulla tiellä.
Jos tällainen sivustaohjaaja on kovinkin suuri vaikuttaja, tietynlainen auktoriteetti, niin
kiusaus vapauden menetykseen on todellinen. Varsinkin kun toisinaan neuvoja saattaa olla
oikeassa.
Aina johdatusta etsiesään tulisi kuitenkin etsiä sisäistä tunnistetta ja Jumalan Pyhän sanan
totuutta. Sisäinen tunniste on Jumalan rauha, joka varjelee ajatuksemme Kristuksessa
Jeesuksessa. Jos sisin on rauhaton, se viestii odottamisen tärkeyttä. Jumalan avaama ovi ei
koskaan sulkeudu siksi, että Hänen lapsensa odottaa sisäistä tunnistetta etenemiseen.
Vihollinen hoputtaa kiirehtimään, ja sen on joskus helppo saada oma luontomme mukaan.
Kiirehtivän jalka kuitenkin astuu harhaan, opettaa Jumalan Sana.
Vapauden kannalta toinen hankala ihmisryhmä on niiden uskovien joukko, jotka ovat
langenneet pois armosta. Lain tien vaatimus on rankka, se on takaisin orjuuteen astumista, ja
sillä tiellä ei puhtain sydämin voi laulaa vapauden laulua. Näillä ihmisillä on kaksi asetta.
Toinen on vaatiminen tai velvoittaminen ja toinen syyllistäminen. "Sinun pitää ja sinun
täytyy..." alkaa lain tien laulu. Sitä laulua laulaessa katoaa ilo ja sieluun puhaltavat syksyn
tuulet.
Timoteuskirjeessä Paavali neuvoo pysymään erillään epäpyhistä ja tyhjistä puheista.
Ajattelen, että ohje koskee myös kaikkia niitä alueita, jotka tahtovat riistää sydämestä
Kristuksen antaman vapauden. 2.Tim. 2:17 kuvaa epäpyhien ja tyhjien puheiden "jäytävän
ympäristöään kuin syöpä"!
Jumala sallii lähellemme ihmisiä koetellakseen ja kasvattaakseen meitä. Herra tahto on
juurruttaa meitä omaan Sanaansa ja hiljentää meitä oman äänensä kuulemiseen.
"Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on ja katso, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi." (Ilm.
3:11) Joskus on parempi ottaa etäisyyttä kuin olla altistettuna ja ahdistettuna, ja joskus on
viisautta miettiä mitä jakaa omasta elämäntilanteestaan, ja kenelle.
Tästä päästäänkin kolmanteen valvottavaan alueeseen. Ihmisellä on houkutus, varsinkin
läheisessä ihmissuhteessa, kertoa asioita, jotka ovat ikään kuin suljettuja tai
lukittuja. Usko on suhde Kristukseen, ja tähän suhteeseen liittyvät myös asiat, "joista ei ole
lupa puhua". Jos ihminen avaa lukittuja alueita, niin jälkeenpäin Pyhän Hengen murhe meissä
saa aikaan likaisuuden ja ikään kuin uskottomuuden tunteen.
Jesajan 39. luku kertoo Hiskiasta ja Baabelin lähettiläistä. Hiskia avautui heille ja näytti kaiken
rikkautensa mitään salaamatta. Kannattaa lukea ajatuksella. Heillä, jotka ovat kiinnostuneet
aarteistamme, on myös oma laulunsa. "Mitä sinulle kuuluu, olet niin ollut mielessäni?" Jumala
on antanut meille Pyhän Hengen, ja Hänen kauttansa sisimmässämme on ikään kuin
"sensori", jotta tietäisimme, miten tulee itse kullekin vastata.
Jos niinkin käy, että näillä kirjoittamillani aluella lankeamme, niin Sanan mukaan Herra
odottaa meitä luokseen. Ei tuomiolle, vaan puhdistumaan kalliin veren alla. Siellä Mestari
virittää jälleen sydämemme saleihin vapauden laulun.
Ylistys, kiitos ja kunnia Herrallemme Jeesukselle Kristukselle!
Vapauteen Kristus vapautti meidät, jotka olimme synnin orjia. Jumalan Pojan pyhä veri
katkaisi kahleet ja mursi siteet. Sydämessä virisi vapauden laulu.
Uskoontullut vapautettu orja on kuin sokea, jonka silmät ovat avautuneet, tai niin kuin kauan
sairasvuoteeseen sidottu, kun hän vapaana vaivastaan kulkee porteista
auringonpaisteiseen keväiseen puutarhaan.
Vapauden laulun hinta on käsittämättömän kallis. Jumala tuli ihmiseksi, kulki ihmisen tien ja
otti päälleen syntimme ja sairautemme. Jumalan veri vuoti alas ristiltä. Runneltu
Vapahtaja kuoli ihmisen vapauden tähden. Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.
Isä Jumala hyväksyi uhrin ja sen vakuutena Hän herätti Poikansa Jeesuksen kolmantena
päivänä. Jeesus heräsi kuolleista ja ilmestyi opetuslapsilleen eri tilanteissa. Heidän
nähtensä Jeesus nousi ylös taivaaseen. Kun opetuslapset katselivat ylös taivaaalle,
ilmestyivät heille Jumalan lähettiläät. "Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on
tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän!"
Vapauden laulun laulajilla on monta vihollista. Oma turmeltunut luonto, sielujemme vihollinen
ja ympärillämme oleva maailma tahtovat tukahduttaa laulun verestä ja vapaudesta.
Mielessäni on kolme asiaa, joista koen oikeaksi kirjoittaa sinulle, kilvoitteleva veljeni ja
sisareni.
On olemassa ihmisiä, jotka "tietävät", mitä kanssamatkaajien tulisi missäkin tilanteessa
tehdä. "Minä koen, että sinun täytyy..." Näin alkaa usein heidän ohjauksensa, johon he
soveltavat omaa kasvuaan ja kokemushistoriaansa. He eivät juurikaan ota huomioon sitä,
että sinulla on ainutkertainen, hyvä ja selkeä johdatus sinulle suunnitellulla tiellä.
Jos tällainen sivustaohjaaja on kovinkin suuri vaikuttaja, tietynlainen auktoriteetti, niin
kiusaus vapauden menetykseen on todellinen. Varsinkin kun toisinaan neuvoja saattaa olla
oikeassa.
Aina johdatusta etsiesään tulisi kuitenkin etsiä sisäistä tunnistetta ja Jumalan Pyhän sanan
totuutta. Sisäinen tunniste on Jumalan rauha, joka varjelee ajatuksemme Kristuksessa
Jeesuksessa. Jos sisin on rauhaton, se viestii odottamisen tärkeyttä. Jumalan avaama ovi ei
koskaan sulkeudu siksi, että Hänen lapsensa odottaa sisäistä tunnistetta etenemiseen.
Vihollinen hoputtaa kiirehtimään, ja sen on joskus helppo saada oma luontomme mukaan.
Kiirehtivän jalka kuitenkin astuu harhaan, opettaa Jumalan Sana.
Vapauden kannalta toinen hankala ihmisryhmä on niiden uskovien joukko, jotka ovat
langenneet pois armosta. Lain tien vaatimus on rankka, se on takaisin orjuuteen astumista, ja
sillä tiellä ei puhtain sydämin voi laulaa vapauden laulua. Näillä ihmisillä on kaksi asetta.
Toinen on vaatiminen tai velvoittaminen ja toinen syyllistäminen. "Sinun pitää ja sinun
täytyy..." alkaa lain tien laulu. Sitä laulua laulaessa katoaa ilo ja sieluun puhaltavat syksyn
tuulet.
Timoteuskirjeessä Paavali neuvoo pysymään erillään epäpyhistä ja tyhjistä puheista.
Ajattelen, että ohje koskee myös kaikkia niitä alueita, jotka tahtovat riistää sydämestä
Kristuksen antaman vapauden. 2.Tim. 2:17 kuvaa epäpyhien ja tyhjien puheiden "jäytävän
ympäristöään kuin syöpä"!
Jumala sallii lähellemme ihmisiä koetellakseen ja kasvattaakseen meitä. Herra tahto on
juurruttaa meitä omaan Sanaansa ja hiljentää meitä oman äänensä kuulemiseen.
"Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on ja katso, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi." (Ilm.
3:11) Joskus on parempi ottaa etäisyyttä kuin olla altistettuna ja ahdistettuna, ja joskus on
viisautta miettiä mitä jakaa omasta elämäntilanteestaan, ja kenelle.
Tästä päästäänkin kolmanteen valvottavaan alueeseen. Ihmisellä on houkutus, varsinkin
läheisessä ihmissuhteessa, kertoa asioita, jotka ovat ikään kuin suljettuja tai
lukittuja. Usko on suhde Kristukseen, ja tähän suhteeseen liittyvät myös asiat, "joista ei ole
lupa puhua". Jos ihminen avaa lukittuja alueita, niin jälkeenpäin Pyhän Hengen murhe meissä
saa aikaan likaisuuden ja ikään kuin uskottomuuden tunteen.
Jesajan 39. luku kertoo Hiskiasta ja Baabelin lähettiläistä. Hiskia avautui heille ja näytti kaiken
rikkautensa mitään salaamatta. Kannattaa lukea ajatuksella. Heillä, jotka ovat kiinnostuneet
aarteistamme, on myös oma laulunsa. "Mitä sinulle kuuluu, olet niin ollut mielessäni?" Jumala
on antanut meille Pyhän Hengen, ja Hänen kauttansa sisimmässämme on ikään kuin
"sensori", jotta tietäisimme, miten tulee itse kullekin vastata.
Jos niinkin käy, että näillä kirjoittamillani aluella lankeamme, niin Sanan mukaan Herra
odottaa meitä luokseen. Ei tuomiolle, vaan puhdistumaan kalliin veren alla. Siellä Mestari
virittää jälleen sydämemme saleihin vapauden laulun.
Ylistys, kiitos ja kunnia Herrallemme Jeesukselle Kristukselle!
Avaisinko kotini hengellisen kokouksen pitoon?
Niin kuin kaikki tiedämme, kirkkomme maallistuu nopeutuvalla aikataululla. Päätökset tehdään
valtaosin uskosta osattomien toimiessa kirkkovaltuustoissa. Päätökset ovat poliittisia, sillä
päättäjillä on oma poliittinen vakaumus. Uskonnollisuus on vain rituaalinen ulkokuori, josta
puuttuu kaikkein oleellisin: Jumalan Pojan antama vanhurskaus ja lapsen asema
uudestisyntymisen kautta. Niinpä Raamatun Sanaa ei pidetä enää ainoana opin ohjeena.
Itse asiassa Raamattua muutetaan aikaamme ja uskonnolliseen ulkokuoreen sopivaksi.
Suvaitsevuuden nimissä murennetaan Jumalan ilmoitus kohta kohdalta, ja jäljelle jää vain
armo ilman totuutta ja risti ilman uhria. Tämä kaikki on vaikuttanut siihen suuntaan, että
kirkosta on tullut kylmä ja vieras niille, jotka rakastavat Jeesusta ja veren evankeliumia.
Itse asiassa kaikessa suvaitsevaisuudessaan uskonnollinen maailma ei tule suvaitsemaan
elävää uskoa! Ne, jotka pyrkivät elämään Raamatun Sanan mukaan, karkoitetaan ja työnnetään
ulos. Nyt olemme tilanteessa, jossa Raamattua on luettava valikoiden, jos mielii virka-aseman
säilyttää. Suola menköön mauttomaksi! Roomalaiskirjeen ensimmäinen luku on tänä päivänä
niin paloherkkä, ettei siitä saa puhua!
Uskova näkee, kuinka kaikki moraalittomuus pukeutuu uskonnollisuuden kaapuun. Lohtuna
on Jumalan Sana, joka sisältää ennustuksen tämän kaiken tapahtumisesta viimeisinä aikoina.
Laittomuus pääsee valtaan ja kylmenee useimpien rakkaus... Herralla on kuitenkin armonsa
valinnan kautta uskovien joukko, joiden sisimmässä virtaavat elämän veden virrat ja rakkaus
totuuteen.
Viime aikoina eri puolille maatamme on muodostunut uskovien ryhmiä ja piirejä.
Kotikokoukset ovat tulleet vastauksena kansamme keskeltä nousseiden uskollisten
rukouksiin.
Kirjoitan sinulle, joka kuulut Raamatun Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen uskovien
joukkoon. Ehkä Jumala on kutsunut sinua avaamaan kotisi ovet hengelliselle tilaisuudelle?
Jumalan kutsu lasketaan ihmisen sisimpään. Se on kuin näky tai houkutus, joka kasvaa ja
houkuttelee. Samaan aikaan vihollinen yrittää padota intoa ja turhentaa kutsua, mutta se, että
näky kasvaa ja voittaa esteet, todistaa kutsun tulevan Jumalalta. Vaikka kutsu olisikin selkeä,
kannattaa se silti asettaa rukouksessa Herran eteen ja pyytää Jumalalta merkkiä
vahvistukseksi. Tämä on hyvin tärkeää, sillä koetukset seuraavat jokaista uskonaskelta, ja jos
koetuksessa on varmuus siitä, että on Jumalan kutsussa kiinni, niin ei vihollinen saa
lannistettua silloinkaan. Merkin pyytäminen Jumalalta on Hänen tahtonsa, ja kun Hän vastaa,
Hän tekee sen siten, että rukoilija varmasti tietää Jumalan vastanneen.
Ainoa kestävä motiivi kotikokouksen järjestämiseen on Kristuksen rakkauden kautta
vaikuttava usko. Kun Herra on antanut ohjauksensa ja sisin on levon ja rauhan tilassa, on
aika ottaa kalenteri esiin. Todennäköisesti Jumala on jo vaikuttanut, että joku tietty päivä on
juuri se päivä, jolloin kokous pidetään. On viisautta etsiä ajankohta, jolloin lähialueella ei ole
muuta samanaikaista hengellistä tilaisuutta.
On myös totuutena todettava, etteivät rakenteelliset seurakunnat ja uskonnollisuus tule
antamaan lupaa kokouksen pitämiseen, varsinkaan säännöllisesti toistuvana. Uhkana on
uskonyhteisöstä erottaminen ja ulkopuolelle hylkääminen. Mutta Jumalan kutsu ohittaa aina
kaiken sen, mikä on ihmisestä, ja kun Hän on kutsunut, kantaa Hän myös kaikesta vastuun.
Kokousta ei kannata ilmoittaa puhelimitse, koska se jakaa ihmiset eriarvoiseen asemaan.
"Tuo on kutsuttu ja minua ei..."
On kaksi tapaa; ilmoittaa kokous yleisenä kutsuna paikallislehdessä tai aloittaa niin, että
ilmoittaa ystäville, joita pyytää kertomaan tilaisuudesta eteenpäin. Tämä jälkimmäinen on
hengellisempi, ja se toimii varsinkin, jos tilaisuudet ovat säännöllisesti, esimerkiksi
kuukauden toinen perjantai.
On tärkeää, että jokainen kotiin tuleva otetaan henkilökohtaisesti vastaan ja toivotetaan
tervetulleeksi. Kukaan ei halua olla "kuin ilmaa". Kokoustilan huoneenlämpöä kannattaa
hieman laskea, sillä kokouksen aikana tahtoo lämpötila kohota. Istuimet kannattaa asetella
valmiiksi paikoilleen, mieluiten niin, ettei kenenkään tarvi olla puhujaan päin selin. On
viisautta antaa tulijoiden valita itse paikkansa, sillä sekin luo osaltaan edellytyksiä
onnistuneeseen kokoukseen.
Kodin isäntä ja emäntä ovat aina auktoriteettiasemassa ja vastuussa Jumalan edessä.
Puhujat ja laulajat joutuvat ottamaan palvelutehtävänsä tämän hengellisen järjestyksen alla.
Ellei näin olisi, saattaisi tilaisuudesta tulla sekasortoinen, eikä se saavuttaisi toivottua
tulosta. Isännällä ja emännällä on myös velvoite tarvittaessa kehoittaa ja myöskin rohkaista
sanankuulijoita. Herra vaikuttaa ja laskee sanansa sen sydämelle, kenet Hän tahtoo kutsua
palvelemaan Sanassa. Yleensä on niin, että kodin isäntä ja emäntä yhdessä kokevat Jumalan
tahdon ja johdatuksen.
Laulut on hyvä katsoa valmiiksi ja samalla jättää tilaa Pyhän Hengen vaikutukselle. Jos
käytössä on lauluvihkot, saattaa joku kokousväestä toivoa laulettavaa laulua.
Kokouksen pituus voi vaihdella, riippuen siitä, miten Jumalan eteen vuodatetut rukoukset
kokouksen onnistumisen puolesta saavat vaikuttaa ja kuinka suuri on kuulijoiden kaipaus
Jumalan läheisyyteen. On hyvä varata aikaa sekä yhteiseen että henkilökohtaiseen
rukoukseen. Usein Sanassa palvellut toimii myös rukouspalvelijana, mutta toivottavaa on,
että jokainen kuulija voisi kokea Herrassa niin suuren vapauden, että olisi valmis
rukoilemaan ja siunaamaan kanssamatkaajaansa Pyhän Hengen ohjauksessa.
Tässä kohden on myös paikallaan mainita, että aina on hienotunteista ja suotavaa kysyä
rukoiltavalta suostumus.
Usein kodissa on tarjoilua, mutta se ei saisi olla viemässä tilaa Herran läsnäolosta. Monesti
tarjoilu on "yli" ja runsas, jolloin aikaa kuluu herkkuja notkuvan tarjoilupöydän äärellä.
Vaatimattomuus on tässä kohden parempi, sillä ne jotka kokoukseen tulevat, eivät tule
ensisijaisesti kahvipöytään vaan armopöytään kohtaamaan Herraa.
Mielestäni kokouksessa ei kannata kerätä rahalahjaa, ellei Jumala selvästi niin ohjaa. Riittää,
että tarjoilupöydällä on astia, johon se, kenen sydämessä Herra näin vaikuttaa, voi
rakkaudenlahjansa antaa.
Vieraileva puhuja kannattaa huomioida, sillä hän tulee Jumalan lähettämänä ja sallimana. Hän
saa palkkionsa kuuliaisuuden kautta Herran kädestä ja Herra käyttää palvelijansa tarpeiden
täyttämiseen Hänelle kuuliaisia sydämiä. Kokouksen järjestäjä kantaa Jumalan armovoimassa
myöskin vierailevan puhujan tarpeet. Tällä alueella Jumala puhuu yllättävän tarkasti.
Rukouspalveluun kannattaa varata oma tilansa, koska on ystäviä, joiden elämänkuormat ovat
niin vaikeita, ettei niitä voi yleisesti jakaa. Rukouspalvelijoiksi kelpaavat kaikki ne, joita
Jumala siihen suosittaa. Tämänkin alueen Herra opettaa kodin avanneille lapsilleen.
Paras kiitos tulee Herralta kuuliaisuuden siunauksena. On sanomattoman hienoa, jos yksi
ihminen rohkaistuu uskomaan ja jos yksikin ihminen saa avun.
Jumala siunatkoon ja vahvistakoon sinun näkyäsi!
Etusivulle
Niin kuin kaikki tiedämme, kirkkomme maallistuu nopeutuvalla aikataululla. Päätökset tehdään
valtaosin uskosta osattomien toimiessa kirkkovaltuustoissa. Päätökset ovat poliittisia, sillä
päättäjillä on oma poliittinen vakaumus. Uskonnollisuus on vain rituaalinen ulkokuori, josta
puuttuu kaikkein oleellisin: Jumalan Pojan antama vanhurskaus ja lapsen asema
uudestisyntymisen kautta. Niinpä Raamatun Sanaa ei pidetä enää ainoana opin ohjeena.
Itse asiassa Raamattua muutetaan aikaamme ja uskonnolliseen ulkokuoreen sopivaksi.
Suvaitsevuuden nimissä murennetaan Jumalan ilmoitus kohta kohdalta, ja jäljelle jää vain
armo ilman totuutta ja risti ilman uhria. Tämä kaikki on vaikuttanut siihen suuntaan, että
kirkosta on tullut kylmä ja vieras niille, jotka rakastavat Jeesusta ja veren evankeliumia.
Itse asiassa kaikessa suvaitsevaisuudessaan uskonnollinen maailma ei tule suvaitsemaan
elävää uskoa! Ne, jotka pyrkivät elämään Raamatun Sanan mukaan, karkoitetaan ja työnnetään
ulos. Nyt olemme tilanteessa, jossa Raamattua on luettava valikoiden, jos mielii virka-aseman
säilyttää. Suola menköön mauttomaksi! Roomalaiskirjeen ensimmäinen luku on tänä päivänä
niin paloherkkä, ettei siitä saa puhua!
Uskova näkee, kuinka kaikki moraalittomuus pukeutuu uskonnollisuuden kaapuun. Lohtuna
on Jumalan Sana, joka sisältää ennustuksen tämän kaiken tapahtumisesta viimeisinä aikoina.
Laittomuus pääsee valtaan ja kylmenee useimpien rakkaus... Herralla on kuitenkin armonsa
valinnan kautta uskovien joukko, joiden sisimmässä virtaavat elämän veden virrat ja rakkaus
totuuteen.
Viime aikoina eri puolille maatamme on muodostunut uskovien ryhmiä ja piirejä.
Kotikokoukset ovat tulleet vastauksena kansamme keskeltä nousseiden uskollisten
rukouksiin.
Kirjoitan sinulle, joka kuulut Raamatun Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen uskovien
joukkoon. Ehkä Jumala on kutsunut sinua avaamaan kotisi ovet hengelliselle tilaisuudelle?
Jumalan kutsu lasketaan ihmisen sisimpään. Se on kuin näky tai houkutus, joka kasvaa ja
houkuttelee. Samaan aikaan vihollinen yrittää padota intoa ja turhentaa kutsua, mutta se, että
näky kasvaa ja voittaa esteet, todistaa kutsun tulevan Jumalalta. Vaikka kutsu olisikin selkeä,
kannattaa se silti asettaa rukouksessa Herran eteen ja pyytää Jumalalta merkkiä
vahvistukseksi. Tämä on hyvin tärkeää, sillä koetukset seuraavat jokaista uskonaskelta, ja jos
koetuksessa on varmuus siitä, että on Jumalan kutsussa kiinni, niin ei vihollinen saa
lannistettua silloinkaan. Merkin pyytäminen Jumalalta on Hänen tahtonsa, ja kun Hän vastaa,
Hän tekee sen siten, että rukoilija varmasti tietää Jumalan vastanneen.
Ainoa kestävä motiivi kotikokouksen järjestämiseen on Kristuksen rakkauden kautta
vaikuttava usko. Kun Herra on antanut ohjauksensa ja sisin on levon ja rauhan tilassa, on
aika ottaa kalenteri esiin. Todennäköisesti Jumala on jo vaikuttanut, että joku tietty päivä on
juuri se päivä, jolloin kokous pidetään. On viisautta etsiä ajankohta, jolloin lähialueella ei ole
muuta samanaikaista hengellistä tilaisuutta.
On myös totuutena todettava, etteivät rakenteelliset seurakunnat ja uskonnollisuus tule
antamaan lupaa kokouksen pitämiseen, varsinkaan säännöllisesti toistuvana. Uhkana on
uskonyhteisöstä erottaminen ja ulkopuolelle hylkääminen. Mutta Jumalan kutsu ohittaa aina
kaiken sen, mikä on ihmisestä, ja kun Hän on kutsunut, kantaa Hän myös kaikesta vastuun.
Kokousta ei kannata ilmoittaa puhelimitse, koska se jakaa ihmiset eriarvoiseen asemaan.
"Tuo on kutsuttu ja minua ei..."
On kaksi tapaa; ilmoittaa kokous yleisenä kutsuna paikallislehdessä tai aloittaa niin, että
ilmoittaa ystäville, joita pyytää kertomaan tilaisuudesta eteenpäin. Tämä jälkimmäinen on
hengellisempi, ja se toimii varsinkin, jos tilaisuudet ovat säännöllisesti, esimerkiksi
kuukauden toinen perjantai.
On tärkeää, että jokainen kotiin tuleva otetaan henkilökohtaisesti vastaan ja toivotetaan
tervetulleeksi. Kukaan ei halua olla "kuin ilmaa". Kokoustilan huoneenlämpöä kannattaa
hieman laskea, sillä kokouksen aikana tahtoo lämpötila kohota. Istuimet kannattaa asetella
valmiiksi paikoilleen, mieluiten niin, ettei kenenkään tarvi olla puhujaan päin selin. On
viisautta antaa tulijoiden valita itse paikkansa, sillä sekin luo osaltaan edellytyksiä
onnistuneeseen kokoukseen.
Kodin isäntä ja emäntä ovat aina auktoriteettiasemassa ja vastuussa Jumalan edessä.
Puhujat ja laulajat joutuvat ottamaan palvelutehtävänsä tämän hengellisen järjestyksen alla.
Ellei näin olisi, saattaisi tilaisuudesta tulla sekasortoinen, eikä se saavuttaisi toivottua
tulosta. Isännällä ja emännällä on myös velvoite tarvittaessa kehoittaa ja myöskin rohkaista
sanankuulijoita. Herra vaikuttaa ja laskee sanansa sen sydämelle, kenet Hän tahtoo kutsua
palvelemaan Sanassa. Yleensä on niin, että kodin isäntä ja emäntä yhdessä kokevat Jumalan
tahdon ja johdatuksen.
Laulut on hyvä katsoa valmiiksi ja samalla jättää tilaa Pyhän Hengen vaikutukselle. Jos
käytössä on lauluvihkot, saattaa joku kokousväestä toivoa laulettavaa laulua.
Kokouksen pituus voi vaihdella, riippuen siitä, miten Jumalan eteen vuodatetut rukoukset
kokouksen onnistumisen puolesta saavat vaikuttaa ja kuinka suuri on kuulijoiden kaipaus
Jumalan läheisyyteen. On hyvä varata aikaa sekä yhteiseen että henkilökohtaiseen
rukoukseen. Usein Sanassa palvellut toimii myös rukouspalvelijana, mutta toivottavaa on,
että jokainen kuulija voisi kokea Herrassa niin suuren vapauden, että olisi valmis
rukoilemaan ja siunaamaan kanssamatkaajaansa Pyhän Hengen ohjauksessa.
Tässä kohden on myös paikallaan mainita, että aina on hienotunteista ja suotavaa kysyä
rukoiltavalta suostumus.
Usein kodissa on tarjoilua, mutta se ei saisi olla viemässä tilaa Herran läsnäolosta. Monesti
tarjoilu on "yli" ja runsas, jolloin aikaa kuluu herkkuja notkuvan tarjoilupöydän äärellä.
Vaatimattomuus on tässä kohden parempi, sillä ne jotka kokoukseen tulevat, eivät tule
ensisijaisesti kahvipöytään vaan armopöytään kohtaamaan Herraa.
Mielestäni kokouksessa ei kannata kerätä rahalahjaa, ellei Jumala selvästi niin ohjaa. Riittää,
että tarjoilupöydällä on astia, johon se, kenen sydämessä Herra näin vaikuttaa, voi
rakkaudenlahjansa antaa.
Vieraileva puhuja kannattaa huomioida, sillä hän tulee Jumalan lähettämänä ja sallimana. Hän
saa palkkionsa kuuliaisuuden kautta Herran kädestä ja Herra käyttää palvelijansa tarpeiden
täyttämiseen Hänelle kuuliaisia sydämiä. Kokouksen järjestäjä kantaa Jumalan armovoimassa
myöskin vierailevan puhujan tarpeet. Tällä alueella Jumala puhuu yllättävän tarkasti.
Rukouspalveluun kannattaa varata oma tilansa, koska on ystäviä, joiden elämänkuormat ovat
niin vaikeita, ettei niitä voi yleisesti jakaa. Rukouspalvelijoiksi kelpaavat kaikki ne, joita
Jumala siihen suosittaa. Tämänkin alueen Herra opettaa kodin avanneille lapsilleen.
Paras kiitos tulee Herralta kuuliaisuuden siunauksena. On sanomattoman hienoa, jos yksi
ihminen rohkaistuu uskomaan ja jos yksikin ihminen saa avun.
Jumala siunatkoon ja vahvistakoon sinun näkyäsi!
Etusivulle
* * *
Ei Jumala muutu!
Riippumatta siitä, minkä kaltainen itse kunkin vakaumus on, mikään ei muuta Jumalan
iankaikkista olemusta. Vaikka kaikki maailman ihmiset huutaisivat täysin palkein, ettei Jumalaa
ole, se ei vähennä Hänen todellisuuttaan kaiken olevaisen Luojana hiukkasenkaan vertaa.
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät. Hän siunasi heidät
ja sanoi: olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa.
Jumala rakkaudessaan antoi ihmiskunnalle oman Sanansa. Sanassaan Hän ilmoittaa kaiken
oleellisen, minkä Hän täydellisyydestään tahtoo ihmiskunnalle tiedoksi saattaa. Raamattu on
kansojen ja ihmiskunnan historiaa, elämän kohtaloita, ja kaiken keskellä punaisena lankana
kulkee Jumalan pelastussuunnitelma syntiin langenneelle ihmiskunnalle. Raamattu on
kaunista runoutta, syvälle luotaavaa viisautta ja kaiken lisäksi se osoittaa ihmisen
käyttöohjeen. Moraaliset ohjeet ja käyttäytymissäännöt on annettu, jotta ihminen voi
turvallisesti ja terveellisesti kulkea oman elämänsä matkan.
Raamattu on myös ikuisuuteen asti ulottuva johdonmukainen ennustus siitä, miten ja
millaisten olosuhteiden kautta ihmiskunta vaeltaa historiansa loppuun. Jumalalla on valta ja
viisaus kirjoittaa kansojen historia etukäteen. Lue vaikkapa 2700 vuotta vanha ennustus
maaplaneetan saastumisesta profeetta Jesajan kirjasta, sen luvusta 24.
Moraaliset säännöt suojelevat ihmistä. Ne eivät ole kiusaksi, vaan hyvän ja turvallisen
elämän ohjeeksi.
Tänään keskustellaan seksuaalisuuden poikkeamista, muttei katsota käyttöohjeeseen eikä
etsitä käyttö- ja korjausoppaan kautta tietä Raamatun mukaiseen eheyteen ja terveyteen.
Jos mitä tahansa konetta käytetään vastoin käyttöohjeen suosituksia, niin ennemmin tai
myöhemmin syntyy vakavia ongelmia. Vaikka ihminen kulkisi koko elämänsä avaamatta
Raamattua oman ihmisyytensä hyväksi, silti Jumalan pyhyyden lait vaikuttavat hänen
elämässään. Elämän valinnat tuottavat tullessaan valinnan mukaisen sadon. Joko hyvää tai
pahaa.
Kysymys ei tänä päivänä ole niinkään siitä, mikä on meidän mielestämme syntiä ja mikä ei,
vaan siitä, mitä mieltä ohjekirja sanoo Jumalan olevan meistä ja valinnoistamme.
Niin kauan kuin ihminen on Jumalan kanssa samaa mieltä, tapahtuu kasvua ehyempään ja
terveellisempään huomiseen, olipa elämän alue mikä tahansa.
Jumala ilmoittaa pelastuksen tarpeellisuuden jokaiselle luomalleen ihmiselle, ja tie on aina
sama. Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty, mutta joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa
armon.
Käyttöohje osoittaa meidät kaikki syntisiksi, mutta samalla Jumala odottaa ihmistä palaamaan
luokseen, jotta Hän saisi armahtaa. Lue Jes. 1:18.
Joku sanoo: "Se on minun asiani, ja minä teen niinkuin haluni minua ohjaa!" mikä on melko
yleinen mielipide. Näinhän oli jo kauan sitten. Jo Tuomarin kirjassa sanottiin, että jokainen
teki sitä, mikä mielestään oli oikein. Tuomarin kirjaa lukiessa huomaa helposti sen
kärsimyksen ja vääryyden, johon itsekkäästi tehdyt päätökset johtivat.
Me kuljemme sukupolvien ketjuna ja elämme tätä aikakautta oman elämämme osassa. Kaikki
päätökset, jotka teemme, koskettavat enemmän tai vähemmän kanssamme samassa ajassa
eläviä, joko hyvällä tai huonolla tavalla.
Joskus kannattaisi pysähtyä ja kysyä Häneltä, joka ei muutu aikamme mukana, että mitä mieltä
Sinä Pyhä Jumala olet. Ehkä nyt on aika avata rukouksen kautta se ovi, joka johtaa meitä
Luojamme yhteyteen.
Riippumatta siitä, minkä kaltainen itse kunkin vakaumus on, mikään ei muuta Jumalan
iankaikkista olemusta. Vaikka kaikki maailman ihmiset huutaisivat täysin palkein, ettei Jumalaa
ole, se ei vähennä Hänen todellisuuttaan kaiken olevaisen Luojana hiukkasenkaan vertaa.
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät. Hän siunasi heidät
ja sanoi: olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa.
Jumala rakkaudessaan antoi ihmiskunnalle oman Sanansa. Sanassaan Hän ilmoittaa kaiken
oleellisen, minkä Hän täydellisyydestään tahtoo ihmiskunnalle tiedoksi saattaa. Raamattu on
kansojen ja ihmiskunnan historiaa, elämän kohtaloita, ja kaiken keskellä punaisena lankana
kulkee Jumalan pelastussuunnitelma syntiin langenneelle ihmiskunnalle. Raamattu on
kaunista runoutta, syvälle luotaavaa viisautta ja kaiken lisäksi se osoittaa ihmisen
käyttöohjeen. Moraaliset ohjeet ja käyttäytymissäännöt on annettu, jotta ihminen voi
turvallisesti ja terveellisesti kulkea oman elämänsä matkan.
Raamattu on myös ikuisuuteen asti ulottuva johdonmukainen ennustus siitä, miten ja
millaisten olosuhteiden kautta ihmiskunta vaeltaa historiansa loppuun. Jumalalla on valta ja
viisaus kirjoittaa kansojen historia etukäteen. Lue vaikkapa 2700 vuotta vanha ennustus
maaplaneetan saastumisesta profeetta Jesajan kirjasta, sen luvusta 24.
Moraaliset säännöt suojelevat ihmistä. Ne eivät ole kiusaksi, vaan hyvän ja turvallisen
elämän ohjeeksi.
Tänään keskustellaan seksuaalisuuden poikkeamista, muttei katsota käyttöohjeeseen eikä
etsitä käyttö- ja korjausoppaan kautta tietä Raamatun mukaiseen eheyteen ja terveyteen.
Jos mitä tahansa konetta käytetään vastoin käyttöohjeen suosituksia, niin ennemmin tai
myöhemmin syntyy vakavia ongelmia. Vaikka ihminen kulkisi koko elämänsä avaamatta
Raamattua oman ihmisyytensä hyväksi, silti Jumalan pyhyyden lait vaikuttavat hänen
elämässään. Elämän valinnat tuottavat tullessaan valinnan mukaisen sadon. Joko hyvää tai
pahaa.
Kysymys ei tänä päivänä ole niinkään siitä, mikä on meidän mielestämme syntiä ja mikä ei,
vaan siitä, mitä mieltä ohjekirja sanoo Jumalan olevan meistä ja valinnoistamme.
Niin kauan kuin ihminen on Jumalan kanssa samaa mieltä, tapahtuu kasvua ehyempään ja
terveellisempään huomiseen, olipa elämän alue mikä tahansa.
Jumala ilmoittaa pelastuksen tarpeellisuuden jokaiselle luomalleen ihmiselle, ja tie on aina
sama. Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty, mutta joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, saa
armon.
Käyttöohje osoittaa meidät kaikki syntisiksi, mutta samalla Jumala odottaa ihmistä palaamaan
luokseen, jotta Hän saisi armahtaa. Lue Jes. 1:18.
Joku sanoo: "Se on minun asiani, ja minä teen niinkuin haluni minua ohjaa!" mikä on melko
yleinen mielipide. Näinhän oli jo kauan sitten. Jo Tuomarin kirjassa sanottiin, että jokainen
teki sitä, mikä mielestään oli oikein. Tuomarin kirjaa lukiessa huomaa helposti sen
kärsimyksen ja vääryyden, johon itsekkäästi tehdyt päätökset johtivat.
Me kuljemme sukupolvien ketjuna ja elämme tätä aikakautta oman elämämme osassa. Kaikki
päätökset, jotka teemme, koskettavat enemmän tai vähemmän kanssamme samassa ajassa
eläviä, joko hyvällä tai huonolla tavalla.
Joskus kannattaisi pysähtyä ja kysyä Häneltä, joka ei muutu aikamme mukana, että mitä mieltä
Sinä Pyhä Jumala olet. Ehkä nyt on aika avata rukouksen kautta se ovi, joka johtaa meitä
Luojamme yhteyteen.
* * *
Seitsemän pudotusta
Kotisivuilleni olen aika ajoin liittänyt ottamiani kuvia luomakunnasta. Luonnossa liikkuminen
ja siellä viihtyminen on aina ollut lähellä sydäntäni. Jo pikkupoikana kuljin pihapiiristä metsän
hiljaisuuteen. Saatoin istua jossakin mättäällä pitkiä aikajaksoja vain hiljaa hengittäen.
Huomasin siellä hiljaa ollessani luonnon heräävän. Näin metsähiirien tulevan koloistaan ja
ihastelin liikkumatta niiden valpasta ja vilkasta liikkumista. Metsälähteellä hiljaa ollessani
kettukin tuli ja kulki ohitseni muutaman metrin päästä, ja koska olin tuulen alapuolella, se ei
huomannut minua. Minulle luonto kaikkinensa on yksi niistä Jumalan suurista siunauksista
ihmiselle.
Usein auringon laskiessa lähdin hiipimään erämaan poluille ja kallioille. Lenkkitossujeni
pohjaan olin liimannut vaahtomuovia ja sitten vielä päälle villasukka. Vastatuuleen hiljaa
kulkemalla saatoin katsella hirvien liikehdintää joskus hyvinkin läheltä.
Uskoontuloni myötä luonnon kauneus on avautunut vielä ihan uudella tavalla. Tunnen sääliä
nähdessäni haavoittuneen linnun tai vaikkapa päästäisen. Usein olen kumartunut näiden
pienten puoleen ja rukoillut Jumalan ihmettä.
Jumala on lähellä, Hän kuulee ja auttaa, niin suurta kun pientäkin. Olen huomannut
avuttomien ja loukkaantuneiden eläinten rauhoittuvan rukouksen aikana. Vaikka nuo pienet
eivät ehkä ymmärräkään hiljaista rukousta, Jumalan läsnäolo rukouksen kautta siunaa niin
pientä kun isoakin.
Kotisivuilleni olen aika ajoin liittänyt ottamiani kuvia luomakunnasta. Luonnossa liikkuminen
ja siellä viihtyminen on aina ollut lähellä sydäntäni. Jo pikkupoikana kuljin pihapiiristä metsän
hiljaisuuteen. Saatoin istua jossakin mättäällä pitkiä aikajaksoja vain hiljaa hengittäen.
Huomasin siellä hiljaa ollessani luonnon heräävän. Näin metsähiirien tulevan koloistaan ja
ihastelin liikkumatta niiden valpasta ja vilkasta liikkumista. Metsälähteellä hiljaa ollessani
kettukin tuli ja kulki ohitseni muutaman metrin päästä, ja koska olin tuulen alapuolella, se ei
huomannut minua. Minulle luonto kaikkinensa on yksi niistä Jumalan suurista siunauksista
ihmiselle.
Usein auringon laskiessa lähdin hiipimään erämaan poluille ja kallioille. Lenkkitossujeni
pohjaan olin liimannut vaahtomuovia ja sitten vielä päälle villasukka. Vastatuuleen hiljaa
kulkemalla saatoin katsella hirvien liikehdintää joskus hyvinkin läheltä.
Uskoontuloni myötä luonnon kauneus on avautunut vielä ihan uudella tavalla. Tunnen sääliä
nähdessäni haavoittuneen linnun tai vaikkapa päästäisen. Usein olen kumartunut näiden
pienten puoleen ja rukoillut Jumalan ihmettä.
Jumala on lähellä, Hän kuulee ja auttaa, niin suurta kun pientäkin. Olen huomannut
avuttomien ja loukkaantuneiden eläinten rauhoittuvan rukouksen aikana. Vaikka nuo pienet
eivät ehkä ymmärräkään hiljaista rukousta, Jumalan läsnäolo rukouksen kautta siunaa niin
pientä kun isoakin.
Nyt kun olen kameran kanssa
kulkenut kuvailemassa, on Herra
sallinut minulle erilaisia
kohtaamisia luonnon keskellä. Ei
liene kovinkaan yleistä, että
kuvattava pikkulintu lentää
paikoillaan kasvojeni edessä,
istuu olkapäälleni ja kipittää
kämmenelleni kuvattavaksi. Ja
vielä sen jälkeen, kun kysyin siltä:
”Saako sinua kuvata?” Kun olin
kuvaamiseni kuvannut, lensi lintu
pois, ja minä koin olleeni pienen
hetken Pyhällä paikalla.
Kuvaajana olen amatööri, mutta
huomaan Herran usein auttanut
minua valotuksessa ja kohteen
valinnassa.
kulkenut kuvailemassa, on Herra
sallinut minulle erilaisia
kohtaamisia luonnon keskellä. Ei
liene kovinkaan yleistä, että
kuvattava pikkulintu lentää
paikoillaan kasvojeni edessä,
istuu olkapäälleni ja kipittää
kämmenelleni kuvattavaksi. Ja
vielä sen jälkeen, kun kysyin siltä:
”Saako sinua kuvata?” Kun olin
kuvaamiseni kuvannut, lensi lintu
pois, ja minä koin olleeni pienen
hetken Pyhällä paikalla.
Kuvaajana olen amatööri, mutta
huomaan Herran usein auttanut
minua valotuksessa ja kohteen
valinnassa.
Hän on sytyttänyt innoituksen kuvata Hänen tekojaan.
Hiljattain Valkealassa käydessäni olin tilanteessa, joka ylittää kaiken ymmärrykseni. Olin
puhelimessa ikkunan edessä ja havaitsin tiaisen tulleen linnunpöntön suuaukolle. Se viipyi
siinä arvioiden sopivaa pesäpaikkaa, ja minä ajattelin ottaa siitä kuvan. Koska toisessa
kädessä oli puhelin, tartuin kameraan vasemmalla kädellä. Yritin etsiä laukaisijaa, kun kamera
putosi kädestäni.
Eihän herkkä elektroniikka sellaista kestä. Kun puhelu päättyi, nostin kameran ja huomasin
sen pimentyneen. Käynnistin sen. Näytön valo syttyi, teksti ilmoitti järjestelmäviasta ja sen
jälkeen kamera pimeni. Kokeilin uudelleen samalla tuloksella. Mikään muukaan kameran
toiminto ei toiminut. ”Herra, mitä minä nyt teen?” ehdin hätääntyneenä huokaista. Ajatus tuli
henkeeni kuin vastauksena: ”Pudota se uudelleen!”
Tilanne tuntui kummalliselta ja järjenvastaiselta, mutta koin Herran minua näin ohjaavan.
Pudotin kameran kovalle lattialle. Nostin sen ylös ja käynnistin. Kamera oli rikki ja sammutti
itsensä. ”Mitä minä nyt teen?” kysyin. ”Pudota se uudelleen!”
Näin tilanne kulki järjenvastaisesti eteenpäin. Kerran toisensa jälkeen digikamera putosi
kovalle lattialle. Tilanne eteni minun voimatta perääntyä tai keskeyttää. Seitsemäs pudotus, ja
silloin Jumala vastasi. Nostin kameran käynnistin sen. Kokeilin sen toimintoja. Herra oli
tehnyt ihmeen. Kamera oli täysin kunnossa.
Herra salli minun kokea jotakin hyvin erikoista. Hän avasi minulle alueita ihmisen elämän
pudotuksista. Pudotus on silloin, kun Jumala on vaiti ja myrsky kulkee. Apu viipyy ja ahdistus
jatkuu. Kaikella on aikansa auringon alla.
Tuo Jumalallinen seitsenluku tulee usein Raamatussa vastaan. Luku on täydellisyyden luku.
Ihminen riisutaan, mutta myös puetaan. Joskus voi olla, että tappio seuraa toistaan eikä valoa
näy, mutta Jumala on lähellä, ja silloin kun on viimeinen pudotus, Jumala ottaa
kämmenelleen, ja siunauksen suuruus on suurempi kuin kohtaamiemme kärsimyksien
suuruus.
Älä ystävä rakas heitä pois toivoasi äläkä uskallusta, jonka palkka on suuri. Suuremman
kiitollisuuden kokee hän, joka monen pettymyksen ja vastoinkäymisen jälkeen saa Jumalan
avun, kuin hän, joka heti rukoiltuaan saa vastauksen.
Syvä siunaus kärsimyksen keskellä on siinä, että saamme pienentyä ja vähetä. Sydämemme
saa murtua kovuudesta ja rukouksen polku tulee meille rakkaaksi. Ylistys puhtaimpana
nousee pimeimmästä yöstä. Kuin tähdet kimaltavat kyyneleet pimeissä laaksopoluissa, kun
armon valonsäteet valaisevat polkujamme.
Sinua siunaten, Heikki
Hiljattain Valkealassa käydessäni olin tilanteessa, joka ylittää kaiken ymmärrykseni. Olin
puhelimessa ikkunan edessä ja havaitsin tiaisen tulleen linnunpöntön suuaukolle. Se viipyi
siinä arvioiden sopivaa pesäpaikkaa, ja minä ajattelin ottaa siitä kuvan. Koska toisessa
kädessä oli puhelin, tartuin kameraan vasemmalla kädellä. Yritin etsiä laukaisijaa, kun kamera
putosi kädestäni.
Eihän herkkä elektroniikka sellaista kestä. Kun puhelu päättyi, nostin kameran ja huomasin
sen pimentyneen. Käynnistin sen. Näytön valo syttyi, teksti ilmoitti järjestelmäviasta ja sen
jälkeen kamera pimeni. Kokeilin uudelleen samalla tuloksella. Mikään muukaan kameran
toiminto ei toiminut. ”Herra, mitä minä nyt teen?” ehdin hätääntyneenä huokaista. Ajatus tuli
henkeeni kuin vastauksena: ”Pudota se uudelleen!”
Tilanne tuntui kummalliselta ja järjenvastaiselta, mutta koin Herran minua näin ohjaavan.
Pudotin kameran kovalle lattialle. Nostin sen ylös ja käynnistin. Kamera oli rikki ja sammutti
itsensä. ”Mitä minä nyt teen?” kysyin. ”Pudota se uudelleen!”
Näin tilanne kulki järjenvastaisesti eteenpäin. Kerran toisensa jälkeen digikamera putosi
kovalle lattialle. Tilanne eteni minun voimatta perääntyä tai keskeyttää. Seitsemäs pudotus, ja
silloin Jumala vastasi. Nostin kameran käynnistin sen. Kokeilin sen toimintoja. Herra oli
tehnyt ihmeen. Kamera oli täysin kunnossa.
Herra salli minun kokea jotakin hyvin erikoista. Hän avasi minulle alueita ihmisen elämän
pudotuksista. Pudotus on silloin, kun Jumala on vaiti ja myrsky kulkee. Apu viipyy ja ahdistus
jatkuu. Kaikella on aikansa auringon alla.
Tuo Jumalallinen seitsenluku tulee usein Raamatussa vastaan. Luku on täydellisyyden luku.
Ihminen riisutaan, mutta myös puetaan. Joskus voi olla, että tappio seuraa toistaan eikä valoa
näy, mutta Jumala on lähellä, ja silloin kun on viimeinen pudotus, Jumala ottaa
kämmenelleen, ja siunauksen suuruus on suurempi kuin kohtaamiemme kärsimyksien
suuruus.
Älä ystävä rakas heitä pois toivoasi äläkä uskallusta, jonka palkka on suuri. Suuremman
kiitollisuuden kokee hän, joka monen pettymyksen ja vastoinkäymisen jälkeen saa Jumalan
avun, kuin hän, joka heti rukoiltuaan saa vastauksen.
Syvä siunaus kärsimyksen keskellä on siinä, että saamme pienentyä ja vähetä. Sydämemme
saa murtua kovuudesta ja rukouksen polku tulee meille rakkaaksi. Ylistys puhtaimpana
nousee pimeimmästä yöstä. Kuin tähdet kimaltavat kyyneleet pimeissä laaksopoluissa, kun
armon valonsäteet valaisevat polkujamme.
Sinua siunaten, Heikki
* * *
Pudotushihna
Keskikesän hetkestä toivotan sinulle
ystäväni Jumalan lepoa ja rauhaa.
Kuljin tänään lähdepolkua kesäisen
vehreän metsän halki. Polku oli kovin
ruohottunut vähäisessä käytössä, ja
pitkiksi kasvaneissa heinissä
kimaltelivat pisarat sateisen yön
jälkeen.
Olin muutama vuosi sitten ostanut
käytetyn raivaussahan ja ajattelin sillä
siistiä polkuamme. Tankkasin sahan ja
kuljin lähteelle. Olin pukenut valjaat
ylleni ja raivaussaha riippui kupeellani
valjaiden koukussa. Mieleeni palautui
hetki, jolloin olin sahaa ostamassa.
Myyjä laskeutui portaita alas kellariin,
jossa tuo saha oli. Hän kertoi
sairastuneensa ja uskoi, ettei
raivaussahalle olisi enää käyttöä.
Hän esitteli myös kauppaan kuuluvat
valjaat ja sanoi lauseen, joka tänään on
kaikunut sydämeni saleissa. Jaan sen
sinun kanssasi. Hän osoitti valjaita ja
sanoi: ”Siinä on pudotushihnat.”
Keskikesän hetkestä toivotan sinulle
ystäväni Jumalan lepoa ja rauhaa.
Kuljin tänään lähdepolkua kesäisen
vehreän metsän halki. Polku oli kovin
ruohottunut vähäisessä käytössä, ja
pitkiksi kasvaneissa heinissä
kimaltelivat pisarat sateisen yön
jälkeen.
Olin muutama vuosi sitten ostanut
käytetyn raivaussahan ja ajattelin sillä
siistiä polkuamme. Tankkasin sahan ja
kuljin lähteelle. Olin pukenut valjaat
ylleni ja raivaussaha riippui kupeellani
valjaiden koukussa. Mieleeni palautui
hetki, jolloin olin sahaa ostamassa.
Myyjä laskeutui portaita alas kellariin,
jossa tuo saha oli. Hän kertoi
sairastuneensa ja uskoi, ettei
raivaussahalle olisi enää käyttöä.
Hän esitteli myös kauppaan kuuluvat
valjaat ja sanoi lauseen, joka tänään on
kaikunut sydämeni saleissa. Jaan sen
sinun kanssasi. Hän osoitti valjaita ja
sanoi: ”Siinä on pudotushihnat.”
Noilla sanoilla ei ollut silloin juurikaan merkitystä, mutta ne tallentuivat mieleeni,
pulpahtaakseeen tänään esiin.
Pudotushihnaa tarvitaan valjaita riisuttaessa. Mitä suurempi aherrus on takana, sitä
suurempi apu hihnoista on. Pudotushihna on kiinni valjaiden olkakappaleessa, se riippuu
siinä vapaasti. Kun valjaiden vyö avataan, voi hihnasta nykäisten saada valjaat helposti
riisuttua. Jos hihnoja ei olisi, voisi valjaiden riisuminen työssä kostuneen paidan päältä olla
hankalaa.
”Siinä on pudotushihnat.” Jumalan Henki puhui ajatuksiini.
Evankeliumi, jossa Kristuksen veri on julistettu ehdoitta syntinsä tunnustavan ja hylkäävän
hyväksi, on taivaallinen pudotushihna. Kuormat ja taakat saa pudottaa, ja vaivatut pääsevät
kuormiensa alta.
Missä sovituksen sana puuttuu, sieltä puuttuu myös pudotushihna. Vaikka tilaisuus silloin
olisi miten korea ja taitavasti rakennettu, ja vaikka kuoro laulaisi kuin enkelit konsanaan, ei
vaeltaja saata päästä taakkojensa alta.
Me, Jumalan lapset, olemme pudotushihnoja toinen toisillemme. Meille on annettu avaimet
sitoa ja päästää. Vapauttaa ja armahtaa. ”Sinä kelpaat ja sinä voit”, ovat niitä taivaallisia
hoitosanoja, joilla saatamme tuoda elämää ja toivoa lähimmäisemme elämään.
Meidän tehtävämme on kulkea käsityksin verilähteelle. Kumartua Pyhyyden edessä ja uskon
silmin katsella ristin Herraan. Siellä kuormat kirpoavat ja vaivatut saavat vapauden uskoa ja
omistaa: ”Minun tähteni murrettu ja vuodatettu.”
Kuormien alta armosta vapautettuna, sinua siunaten, Heikki
pulpahtaakseeen tänään esiin.
Pudotushihnaa tarvitaan valjaita riisuttaessa. Mitä suurempi aherrus on takana, sitä
suurempi apu hihnoista on. Pudotushihna on kiinni valjaiden olkakappaleessa, se riippuu
siinä vapaasti. Kun valjaiden vyö avataan, voi hihnasta nykäisten saada valjaat helposti
riisuttua. Jos hihnoja ei olisi, voisi valjaiden riisuminen työssä kostuneen paidan päältä olla
hankalaa.
”Siinä on pudotushihnat.” Jumalan Henki puhui ajatuksiini.
Evankeliumi, jossa Kristuksen veri on julistettu ehdoitta syntinsä tunnustavan ja hylkäävän
hyväksi, on taivaallinen pudotushihna. Kuormat ja taakat saa pudottaa, ja vaivatut pääsevät
kuormiensa alta.
Missä sovituksen sana puuttuu, sieltä puuttuu myös pudotushihna. Vaikka tilaisuus silloin
olisi miten korea ja taitavasti rakennettu, ja vaikka kuoro laulaisi kuin enkelit konsanaan, ei
vaeltaja saata päästä taakkojensa alta.
Me, Jumalan lapset, olemme pudotushihnoja toinen toisillemme. Meille on annettu avaimet
sitoa ja päästää. Vapauttaa ja armahtaa. ”Sinä kelpaat ja sinä voit”, ovat niitä taivaallisia
hoitosanoja, joilla saatamme tuoda elämää ja toivoa lähimmäisemme elämään.
Meidän tehtävämme on kulkea käsityksin verilähteelle. Kumartua Pyhyyden edessä ja uskon
silmin katsella ristin Herraan. Siellä kuormat kirpoavat ja vaivatut saavat vapauden uskoa ja
omistaa: ”Minun tähteni murrettu ja vuodatettu.”
Kuormien alta armosta vapautettuna, sinua siunaten, Heikki
* * *
Seurakunta vaiko yhdistys?
Viime päivinä olen pohtinut seurakunnan ja yhdistyksen välistä suhdetta ja punninnut niiden
välisiä eroja. Pohdinnassani olen päätynyt tulokseen, joka tukee vahvasti seurakuntaa ja sen
olemassaoloa.
Kirjoittaessani seurakunnasta tarkoitan uudestisyntyneiden uskoontulleiden joukkoa, joka
kokoontuu yhteen rakentuakseen yhteisestä uskosta Jumalan armossa, Kristuksessa
Jeesuksessa. Vaikka periaatteessa kaikki uskovat kuuluvat yhteen suureen ja samaan
Kristus-ruumiiseen, olen kuitenkin ymmärtämässä paikallisen seurakunnan olevan sen
seurakunnan malli, joka on Raamatusta luettavissa.
Niin sanottu "Henkeen rakennettu", suuri, rajat ylittävä seurakunta ei rakenteellisesti
kuitenkaan koskaan korvaa paikallisseurakuntaa. Hengelliset tv- ja radiokanavat ravitsevat
uskoamme, mutta koskaan ne eivät korvaa seurakunnan yhteyttä ja rakentumista yhteisestä
uskosta. Jos paikallisseurakunta on rakentunut Jumalan Sanan varassa ja ojentautunut sen
mukaan, niin kaikilla seurakuntaan kuuluvilla on sisällään ajatus: "Tämä on minun
hengellinen kotini."
Niin kuin tiedämme, tämä aika on yhdistysten syntymisen kulta-aikaa. Erilaisin motiivein ja
päämäärin niitä perustetaan ja perustellaan. Keskityn nyt ainoastaan hengellisten yhdistysten
toimintaan ja niiden ongelmiin suhteessa seurakuntaan.
Yhdistys perustetaan uskovien halusta toteuttaa omaa kutsuaan ja näkyään. Joissakin
tapauksissa perustalla saattaa olla tyytymättömyys oman seurakunnan toimintaan. Jos näistä
lähtökohdista suuntaudutaan yhdistyksen kautta oman tai ryhmän näyn toteuttamiseen,
tapahtuu aina ihmissuhteiden rikkoutumista. Siksi olisi parempi saada oman seurakunnan
tuki työlle. Joskus yhdistys perustetaan aivan jotakin tiettyä projektia varten, joskus jonkun
henkilön tai henkilöiden työn tukemiseen. Joskus yhdistyksen syntymiseen liittyy
oikeaoppisuutta ja ylpeyttä ohi seurakunnan.
Yhdistys antaa itsestään kuvan ulkopuoliseen maailmaan toimintansa kautta. Jos yhdistyksen
johdossa on voimakas persoona, heijastuu toiminnssa hänen arvomaailmansa, ja yleensä
oppi Raamatusta on sen Jumalan kokemisen summa, mihin asti hän on edennyt Herran
tuntemisessa.
Seurakunnassa vastuu jakautuu (tai tulisi jakautua) vanhemmistoveljille, jotka Herran edessä
ovat vastuussa heille uskotun lauman kaitsemisessa. Jos verrataan yhdistystä ja
seurakuntaa, niin yhdistys menettää seurakunnan vanhimmiston kautta tarkoitetun
siunauksen, osallisuuden heidän kauttaan tulevan Sanan palveluksen ja rukouksen
siunauksiin. Menetettyihin siunauksiin voidaan lisätä hengellisen, kokeneen kristityn apu ja
ohjaus sekä Jaakobin kirjaan merkitty mahdollisuus kutsua sairauden kohdatessa nämä
Jumalan asettamat veljet voitelemaan öljyllä ja rukoilemaan parantumista. Kun Jumala antoi
seurakuntaan vanhimmiston kautta tämän parantavan lahjan osuuden, ei Hän määritellyt
ihmiselle mitään erityisosaamista eikä lahjoja. Edelleen tämä Raamatun lupaus kantaa, ja
monet ovat saaneet avun vaivaansa.
On hyvä, että uskovat kokoontuvat yhteen ja rukouspiirejä saa syntyä, mutta rukouspiiri ei
sinänsä saa olla itseistarkoitus eikä toiminnan päämäärä. Rukouspiirin tulisi aina kasvaa
seurakunnaksi. Samoin on laita erilaisten solujen, ja – uskallan sanoa – myös hengellisten
yhdistysten.
Yhdistys voi ylläpitää evankeliointi- ja kokoustyötä omien voimavarojensa mukaan. Kun
hengellinen toiminta tähtää sielujen pelastukseen, niin kysymys herää: "Miten käy toiminnan
kautta uskoontulleille?" Usein ajatellaan: "Kyllä Herra heidät ohjaa..." eikä mietitä asiaa sen
pidemmälle.
Uskon Jumalan puhuneen henkeeni vertausta kotiini syntyvästä lapsesta. Lähettäisinkö
lapseni naapuriin kasvatettavaksi ja hylkäisin hänet sulkien itseltäni mahdollisuuden kasvaa
isäksi, jonka luokse voi tulla pilvisenä ja aurinkoisena aikana? Kieltäisinkö lapseltani
mahdollisuuden olla omassa kodissaan ja omistaa kodin siunaus, johon kuuluu olennaisesti
hengellinen isä ja äiti? Olenko kasvattamassa irrallista ja koditonta sukupolvea, joka
ammentaa maailman arvopohjasta ja aikanaan taas siirtää samankaltaista viestikapulaa
eteenpäin vietäväksi?
Herra puhui henkeni luonnon esimerkin kautta, ja Hän puhui käestä, joka ei koskaan tunne
isän tai äidin iloa näiden saadessa seurata poikastensa kasvua ja kerran kohoamista omille
siivilleen.
Seurakunta poikkeaa yhdistyksestä siinäkin tilanteessa, kun ihminen ei jaksakaan enää
toimia aktiivisesti kutsussaan. Seurakunnassa voi ja saa levätä, kun sen aika on. Raamatussa
seurakunnan toimenkuvaan kuului vanhusten ja leskien tarpeiden hoitaminen. Yleensä
sosiaalinen verkko rakentui ja rakentuu seurakunnassa niin, että jokaisella on täysi ihmisen
arvo. Sellaisenaan. Yhdistys menee useimmiten eteenpäin aktiivitoimijoiden kautta.
Yhdistyksen hallitus kokoontuu ja päättää työt ja tekijät. Liian usein kriteerinä on aktiivisuus
ja hengellinen hyöty.
On hyvä ottaa vielä esiin ihmisen osa todellisuutta siinä, että me joudumme käymään
polkuamme monen ahdistuksen kautta. Jos ihminen on ulkona seurakunnasta, on hän
huomattavasti helpompi saalis viholliselle kuin hän, joka omistaa seurakunnassa kodin
suojan myrskyisenäkin aikana.
Myönnän, että seurakunnat ovat vajavaisia, eikä Herran tahto aina saa toteutua, mutta totean
siitä huolimatta, että vajavainen seurakunta on parempi kun hyvin toimiva ydistys. Näin
uskallan sanoa tänään Jumalan puhuttelun, Hänen Sanansa ja elämänkokemuksen
perusteella.
Sen tähden kehoitan jokaista etsimään itselleen seurakunnan, joka voi olla Jumalan
tarkoittama hengellinen koti. Samalla kehoitan hengellisiä yhdistyksiä, rukouspiirejä ja soluja
ottamaan tavoitteeksi seurakunnaksi järjestäytymisen, Sanan mukaan.
Siunaten, Heikki
Viime päivinä olen pohtinut seurakunnan ja yhdistyksen välistä suhdetta ja punninnut niiden
välisiä eroja. Pohdinnassani olen päätynyt tulokseen, joka tukee vahvasti seurakuntaa ja sen
olemassaoloa.
Kirjoittaessani seurakunnasta tarkoitan uudestisyntyneiden uskoontulleiden joukkoa, joka
kokoontuu yhteen rakentuakseen yhteisestä uskosta Jumalan armossa, Kristuksessa
Jeesuksessa. Vaikka periaatteessa kaikki uskovat kuuluvat yhteen suureen ja samaan
Kristus-ruumiiseen, olen kuitenkin ymmärtämässä paikallisen seurakunnan olevan sen
seurakunnan malli, joka on Raamatusta luettavissa.
Niin sanottu "Henkeen rakennettu", suuri, rajat ylittävä seurakunta ei rakenteellisesti
kuitenkaan koskaan korvaa paikallisseurakuntaa. Hengelliset tv- ja radiokanavat ravitsevat
uskoamme, mutta koskaan ne eivät korvaa seurakunnan yhteyttä ja rakentumista yhteisestä
uskosta. Jos paikallisseurakunta on rakentunut Jumalan Sanan varassa ja ojentautunut sen
mukaan, niin kaikilla seurakuntaan kuuluvilla on sisällään ajatus: "Tämä on minun
hengellinen kotini."
Niin kuin tiedämme, tämä aika on yhdistysten syntymisen kulta-aikaa. Erilaisin motiivein ja
päämäärin niitä perustetaan ja perustellaan. Keskityn nyt ainoastaan hengellisten yhdistysten
toimintaan ja niiden ongelmiin suhteessa seurakuntaan.
Yhdistys perustetaan uskovien halusta toteuttaa omaa kutsuaan ja näkyään. Joissakin
tapauksissa perustalla saattaa olla tyytymättömyys oman seurakunnan toimintaan. Jos näistä
lähtökohdista suuntaudutaan yhdistyksen kautta oman tai ryhmän näyn toteuttamiseen,
tapahtuu aina ihmissuhteiden rikkoutumista. Siksi olisi parempi saada oman seurakunnan
tuki työlle. Joskus yhdistys perustetaan aivan jotakin tiettyä projektia varten, joskus jonkun
henkilön tai henkilöiden työn tukemiseen. Joskus yhdistyksen syntymiseen liittyy
oikeaoppisuutta ja ylpeyttä ohi seurakunnan.
Yhdistys antaa itsestään kuvan ulkopuoliseen maailmaan toimintansa kautta. Jos yhdistyksen
johdossa on voimakas persoona, heijastuu toiminnssa hänen arvomaailmansa, ja yleensä
oppi Raamatusta on sen Jumalan kokemisen summa, mihin asti hän on edennyt Herran
tuntemisessa.
Seurakunnassa vastuu jakautuu (tai tulisi jakautua) vanhemmistoveljille, jotka Herran edessä
ovat vastuussa heille uskotun lauman kaitsemisessa. Jos verrataan yhdistystä ja
seurakuntaa, niin yhdistys menettää seurakunnan vanhimmiston kautta tarkoitetun
siunauksen, osallisuuden heidän kauttaan tulevan Sanan palveluksen ja rukouksen
siunauksiin. Menetettyihin siunauksiin voidaan lisätä hengellisen, kokeneen kristityn apu ja
ohjaus sekä Jaakobin kirjaan merkitty mahdollisuus kutsua sairauden kohdatessa nämä
Jumalan asettamat veljet voitelemaan öljyllä ja rukoilemaan parantumista. Kun Jumala antoi
seurakuntaan vanhimmiston kautta tämän parantavan lahjan osuuden, ei Hän määritellyt
ihmiselle mitään erityisosaamista eikä lahjoja. Edelleen tämä Raamatun lupaus kantaa, ja
monet ovat saaneet avun vaivaansa.
On hyvä, että uskovat kokoontuvat yhteen ja rukouspiirejä saa syntyä, mutta rukouspiiri ei
sinänsä saa olla itseistarkoitus eikä toiminnan päämäärä. Rukouspiirin tulisi aina kasvaa
seurakunnaksi. Samoin on laita erilaisten solujen, ja – uskallan sanoa – myös hengellisten
yhdistysten.
Yhdistys voi ylläpitää evankeliointi- ja kokoustyötä omien voimavarojensa mukaan. Kun
hengellinen toiminta tähtää sielujen pelastukseen, niin kysymys herää: "Miten käy toiminnan
kautta uskoontulleille?" Usein ajatellaan: "Kyllä Herra heidät ohjaa..." eikä mietitä asiaa sen
pidemmälle.
Uskon Jumalan puhuneen henkeeni vertausta kotiini syntyvästä lapsesta. Lähettäisinkö
lapseni naapuriin kasvatettavaksi ja hylkäisin hänet sulkien itseltäni mahdollisuuden kasvaa
isäksi, jonka luokse voi tulla pilvisenä ja aurinkoisena aikana? Kieltäisinkö lapseltani
mahdollisuuden olla omassa kodissaan ja omistaa kodin siunaus, johon kuuluu olennaisesti
hengellinen isä ja äiti? Olenko kasvattamassa irrallista ja koditonta sukupolvea, joka
ammentaa maailman arvopohjasta ja aikanaan taas siirtää samankaltaista viestikapulaa
eteenpäin vietäväksi?
Herra puhui henkeni luonnon esimerkin kautta, ja Hän puhui käestä, joka ei koskaan tunne
isän tai äidin iloa näiden saadessa seurata poikastensa kasvua ja kerran kohoamista omille
siivilleen.
Seurakunta poikkeaa yhdistyksestä siinäkin tilanteessa, kun ihminen ei jaksakaan enää
toimia aktiivisesti kutsussaan. Seurakunnassa voi ja saa levätä, kun sen aika on. Raamatussa
seurakunnan toimenkuvaan kuului vanhusten ja leskien tarpeiden hoitaminen. Yleensä
sosiaalinen verkko rakentui ja rakentuu seurakunnassa niin, että jokaisella on täysi ihmisen
arvo. Sellaisenaan. Yhdistys menee useimmiten eteenpäin aktiivitoimijoiden kautta.
Yhdistyksen hallitus kokoontuu ja päättää työt ja tekijät. Liian usein kriteerinä on aktiivisuus
ja hengellinen hyöty.
On hyvä ottaa vielä esiin ihmisen osa todellisuutta siinä, että me joudumme käymään
polkuamme monen ahdistuksen kautta. Jos ihminen on ulkona seurakunnasta, on hän
huomattavasti helpompi saalis viholliselle kuin hän, joka omistaa seurakunnassa kodin
suojan myrskyisenäkin aikana.
Myönnän, että seurakunnat ovat vajavaisia, eikä Herran tahto aina saa toteutua, mutta totean
siitä huolimatta, että vajavainen seurakunta on parempi kun hyvin toimiva ydistys. Näin
uskallan sanoa tänään Jumalan puhuttelun, Hänen Sanansa ja elämänkokemuksen
perusteella.
Sen tähden kehoitan jokaista etsimään itselleen seurakunnan, joka voi olla Jumalan
tarkoittama hengellinen koti. Samalla kehoitan hengellisiä yhdistyksiä, rukouspiirejä ja soluja
ottamaan tavoitteeksi seurakunnaksi järjestäytymisen, Sanan mukaan.
Siunaten, Heikki
Marraskuun viimeinen
Tänään oli harmaa päivä. Lehdettömät puut seisoivat alakuloisina tihkusateessa. Maa huokui
kosteutta viime päivien sateiden jälkeen. Vein lähteen luona olevalle lintulaudalle
auringonkukan siemeniä. Muutama tiainen siellä pyrähteli, mutta laulamaan ne eivät
innostuneet.
Jos ihmisellä ei ole sitä, mistä Raamattu sanoo: ”Kristus teissä, kirkkauden toivo!” niin
tällaisella ilmalla olisi helppo vaipua masennuksen harmaaseen syliin ja kietoa
toivottomuuden harmaanmusta peite ylleen.
Sisimmässäni virtaili kiitollisuus Jumalalle. Hänen armonsa toi kirkkautta sisäisiin silmiin,
valaisten kotipolkua rakkauden punaisin ja ilon keltaisin sävyin. Vaikkei lintukaan laulanut,
minun sisälläni soivat kuitenkin kirkkaat sävelet.
On niin, että ihmisellä on oikeasti vapaus valita, mihin silmänsä suuntaa. Voi katsella kuolleita
ja jo lahoavia lehtiä polulla, tai nostaa silmänsä valon maahan, jossa on ikuinen kevät.
Suurta iloa on tuottanut viimepäivien hiljainen puurtaminen metsänraivauksessa. Kun se on
vapaaehtoisesti valittu itsensävaivaamisen työ, niin se ei tunnu työltä laisinkaan. Metsän
raivaaminen on niin palkitsevaa, että siitä nauttii sekä henki, sielu että ruumis. Ajatukset
saavat vapaasti vaeltaa Jeesuksen luona ja Sanan poluilla. Metsästä olen saanut aina palata
virvoittuneena sisällisen ihmisen osalta.
Tämä aika on raskasta ja raastavaa. Rahaliitto näyttää hajoavan, työttömyys lisääntyy ja
ongelmat syvenevät. Lopunajan ihmiset ovat raakoja ja hyvän vihamiehiä, niin kuin Raamattu
sen osoittaa.
Metsässä olen pohtinut ihmisten välisiä jännitteitä. Ihmiset odottavat toisiltaan täydellisiä
tekoja ja sellaista pyhyyden tasoa, jossa ei virheitä näy. Kun sitten käy niin, että rima ei ylity,
on helppo tuomita ja unohtaa laupeus. Kuitenkin laupeus on kauneinta ihmisessä. Pyhyyden
vaatimus asetetaan yleensä sen verran korkealle, etteivät siihen yllä kumpikaan, ei asettaja
eikä lähimmäinen.
Vain harvoin toiveemme lähimmäiseen toteutuu. Se johtuu siitä, että toiveemme nousee
useammin itsekkäästä mielestämme kuin Jumalan tahdosta. Saatamme odottaa herätystä
paikkakunnallemme ja petymme hiljaisena virtaavan veden yllä hiljaisena viipyvään
taivaaseen. Miten herätys syntyy? Miten sen voi kokea?
Neuvo on vanha ja silti uusi. ”Katso, kylväjä lähti kylvämään!” Miten voi satoa saada, ellei
kylväjä ole kylvänyt?
Kylväminen on pajon muutakin kun rukoiltu rukous. Se on Herran käskynjaolla viipymistä ja
ohjeiden etsimistä. Se on kontaktien rakentamista, se on siunaten jaettuja traktaatteja.
Kylväminen on vaivannäköä ja hiljaista puurtamista edellä valmistetuissa teoissa. Vasta
kylvämisen jälkeen on oikeastaan lupa odottaa satoa, sillä Jumalan Sanan kylvö itää aina,
poikkeuksetta.
Tämän ajan henki hiipii kaikkialle. Kaiken pitäisi tapahtua tänään, tässä ja nyt. Näyttää
kuitenkin olevan niin, että Herran pelto lainehtii viljasta prosessin seurauksena, jonka
kestoa ihminen voi vain aavistella.
Kun metsänpohjaa siivoilin, mielessäni katselin kymmenen vuoden päähän ja saatoin ajatella
rungoltaan kymmensenttisen kuusen olevan silloin puolta paksumpi. Yritin kuvitella, millaista
silloin olisi liikkua raivaamallani alueella.
Yhtä varmasti ja varmemmin kasvaa Jumalan vilja. Uudet taimet nousevat, ja kylväjä ja
leikkaaja saavat kerran yhdessä iloita. Se on suuri päivä, vailla harmaita, vettätihkuvia pilviä.
Se on ikuisen riemun ja täyden lohdutuksen päivä. Sitä kohden matkaa tehkäämme,
lähimmäistämme je itseämme armahtaen!
Siunaten, Heikki
Tänään oli harmaa päivä. Lehdettömät puut seisoivat alakuloisina tihkusateessa. Maa huokui
kosteutta viime päivien sateiden jälkeen. Vein lähteen luona olevalle lintulaudalle
auringonkukan siemeniä. Muutama tiainen siellä pyrähteli, mutta laulamaan ne eivät
innostuneet.
Jos ihmisellä ei ole sitä, mistä Raamattu sanoo: ”Kristus teissä, kirkkauden toivo!” niin
tällaisella ilmalla olisi helppo vaipua masennuksen harmaaseen syliin ja kietoa
toivottomuuden harmaanmusta peite ylleen.
Sisimmässäni virtaili kiitollisuus Jumalalle. Hänen armonsa toi kirkkautta sisäisiin silmiin,
valaisten kotipolkua rakkauden punaisin ja ilon keltaisin sävyin. Vaikkei lintukaan laulanut,
minun sisälläni soivat kuitenkin kirkkaat sävelet.
On niin, että ihmisellä on oikeasti vapaus valita, mihin silmänsä suuntaa. Voi katsella kuolleita
ja jo lahoavia lehtiä polulla, tai nostaa silmänsä valon maahan, jossa on ikuinen kevät.
Suurta iloa on tuottanut viimepäivien hiljainen puurtaminen metsänraivauksessa. Kun se on
vapaaehtoisesti valittu itsensävaivaamisen työ, niin se ei tunnu työltä laisinkaan. Metsän
raivaaminen on niin palkitsevaa, että siitä nauttii sekä henki, sielu että ruumis. Ajatukset
saavat vapaasti vaeltaa Jeesuksen luona ja Sanan poluilla. Metsästä olen saanut aina palata
virvoittuneena sisällisen ihmisen osalta.
Tämä aika on raskasta ja raastavaa. Rahaliitto näyttää hajoavan, työttömyys lisääntyy ja
ongelmat syvenevät. Lopunajan ihmiset ovat raakoja ja hyvän vihamiehiä, niin kuin Raamattu
sen osoittaa.
Metsässä olen pohtinut ihmisten välisiä jännitteitä. Ihmiset odottavat toisiltaan täydellisiä
tekoja ja sellaista pyhyyden tasoa, jossa ei virheitä näy. Kun sitten käy niin, että rima ei ylity,
on helppo tuomita ja unohtaa laupeus. Kuitenkin laupeus on kauneinta ihmisessä. Pyhyyden
vaatimus asetetaan yleensä sen verran korkealle, etteivät siihen yllä kumpikaan, ei asettaja
eikä lähimmäinen.
Vain harvoin toiveemme lähimmäiseen toteutuu. Se johtuu siitä, että toiveemme nousee
useammin itsekkäästä mielestämme kuin Jumalan tahdosta. Saatamme odottaa herätystä
paikkakunnallemme ja petymme hiljaisena virtaavan veden yllä hiljaisena viipyvään
taivaaseen. Miten herätys syntyy? Miten sen voi kokea?
Neuvo on vanha ja silti uusi. ”Katso, kylväjä lähti kylvämään!” Miten voi satoa saada, ellei
kylväjä ole kylvänyt?
Kylväminen on pajon muutakin kun rukoiltu rukous. Se on Herran käskynjaolla viipymistä ja
ohjeiden etsimistä. Se on kontaktien rakentamista, se on siunaten jaettuja traktaatteja.
Kylväminen on vaivannäköä ja hiljaista puurtamista edellä valmistetuissa teoissa. Vasta
kylvämisen jälkeen on oikeastaan lupa odottaa satoa, sillä Jumalan Sanan kylvö itää aina,
poikkeuksetta.
Tämän ajan henki hiipii kaikkialle. Kaiken pitäisi tapahtua tänään, tässä ja nyt. Näyttää
kuitenkin olevan niin, että Herran pelto lainehtii viljasta prosessin seurauksena, jonka
kestoa ihminen voi vain aavistella.
Kun metsänpohjaa siivoilin, mielessäni katselin kymmenen vuoden päähän ja saatoin ajatella
rungoltaan kymmensenttisen kuusen olevan silloin puolta paksumpi. Yritin kuvitella, millaista
silloin olisi liikkua raivaamallani alueella.
Yhtä varmasti ja varmemmin kasvaa Jumalan vilja. Uudet taimet nousevat, ja kylväjä ja
leikkaaja saavat kerran yhdessä iloita. Se on suuri päivä, vailla harmaita, vettätihkuvia pilviä.
Se on ikuisen riemun ja täyden lohdutuksen päivä. Sitä kohden matkaa tehkäämme,
lähimmäistämme je itseämme armahtaen!
Siunaten, Heikki
* * *
* * *
Onko pakko suvaita?
Elämme suvaitsevaisuuden aikaa. Modernimpaa on, mitä suvaitsevampi joku on. On
muodikasta nyökytellä hyväksyvästi, vaikka sydämessä kuuluisikin hälytyskellojen kilinä.
On helppoa suvaita asioita, jotka tapahtuvat kaukana, mutta kun suvaitsevaisuuden vaatimus
tuleekin kodin kynnyksen yli, niin entä sitten? Onko pakko suvaita asioita, jotka ovat
ristiriidassa oman arvomaailman kanssa?
Onko suvaitsevaisuuden vaatimus niin suuri, että se jyrää alleen ihmisyyden? Voiko
vähemmistö koskaan missään sanella ehdot enemmistölle? Onko sananvapaus kaventunut
siltä osin, mikä koskee oman mielipiteen ilmaisua?Muuttuuko oman mielipiteen esiin
tuominen vihapuheeksi, ja kuka sen määrittelee?
Voiko vähemmistö määritellä sen, mitä mieltä saan olla?
Onko minun mielipiteeni oikea? Jos ei, niin kenen mielipide on ja kestää?
Katsotaanpa Raamattua. Raamatun viimeinen kirja on Ilmestyskirja. Johannes sai nähdä ja
kuulla asioita, jotka koskettavat meitä kaikkia. Uskovia ja uskottomia. Hurskaita ja kieltäjiä.
Kiittäjiä ja niitä, jotka kiroavat.
Jumala lopulta määrittelee kaiken. Vaikka maailmamme näyttäisi meistä hyvinkin
sekasortoiselta, niin Jumala on, ja päivä tulee, jolloin Hän tuomitsee kunkin tekojensa
mukaan.
Ilmestyskirjassa ovat kirjeet Aasian seitsemälle seurakunnalle. Vaikka kirjeillä oli aikanaan
oma fyysinen osoite, niin Jumalan Sana elää ja päivittyy kaikkina aikoina kaikille.
Ilmestyskirja luku 2 ja jae 20:
"Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo
itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja
syömään epäjumalille uhrattua."
Sanat ovat ylösnousseen Jeesuksen sanoja seurakunnalle.
Hän on vastaan sitä, että seurakunnassa suvaitaan opettajaksi ja profeetaksi tekeytynyttä
naista, jonka opetus ja esimerkki johtaa kansaa moraalittomuuden harjoittamiseen ja näin
rikkomaan Jumalan pyhyyden lakeja.
Raamatussa sanotaan ”Jos Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?" Voidaan
käänteisesti ajatella niinkin, että entä jos Jumala onkin jotakin vastaan? Jos Jumala ei
suvaitse haureutta ja ihminen suvaitsee, niin kumpi on oikeassa?
Tulen siihen päätelmään, että Jumalan rauha on niissä sydämissä, jotka ovat Herran kanssa
samaa mieltä ja samalla puolella. Minun ei siis ole pakko suvaita sitä, mikä on vastoin
Jumalan Sanaa.
Jos Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä ihmistä, niin samoin minäkin. Jos Jumala
määrittelee Sanassaan synnin ja sen tuhovaikutukset, saan rohkeasti olla samaa mieltä.
Suvaitsevaisuus ei koskaan voi peittää syntiä. Vaikka kaikki maailman ihmiset nyökyttelisivät
hyväksyvästi vallitsevalle moraaliselle rappiolle, ei synti sillä koskaan poistu. Jumala valvoo
kaiken Sanansa kautta, ja uskon Hänen olevan suurempi ihmiskuntaa. Vain Jeesuksen kallis
veri voi puhdistaa synnin ja antaa rauhan sydämeen.
Jeesus tehtiin synniksi meidän tähtemme. Hänen sijaiskuolemansa edestämme avasi meille
mahdollisuuden uskoa ja omistaa vapaus synnin, kuoleman ja perkeleen lain alta. Kerran
taivaassa olevan juhlajoukon yksi yhteinen nimittäjä on siinä, että he ovat saaneet syntinsä
anteeksi. Tähän joukkoon sinua siunaan.
Olkoon meillä siis se mieli, joka Kristuksella Jeesuksella on!
Elämme suvaitsevaisuuden aikaa. Modernimpaa on, mitä suvaitsevampi joku on. On
muodikasta nyökytellä hyväksyvästi, vaikka sydämessä kuuluisikin hälytyskellojen kilinä.
On helppoa suvaita asioita, jotka tapahtuvat kaukana, mutta kun suvaitsevaisuuden vaatimus
tuleekin kodin kynnyksen yli, niin entä sitten? Onko pakko suvaita asioita, jotka ovat
ristiriidassa oman arvomaailman kanssa?
Onko suvaitsevaisuuden vaatimus niin suuri, että se jyrää alleen ihmisyyden? Voiko
vähemmistö koskaan missään sanella ehdot enemmistölle? Onko sananvapaus kaventunut
siltä osin, mikä koskee oman mielipiteen ilmaisua?Muuttuuko oman mielipiteen esiin
tuominen vihapuheeksi, ja kuka sen määrittelee?
Voiko vähemmistö määritellä sen, mitä mieltä saan olla?
Onko minun mielipiteeni oikea? Jos ei, niin kenen mielipide on ja kestää?
Katsotaanpa Raamattua. Raamatun viimeinen kirja on Ilmestyskirja. Johannes sai nähdä ja
kuulla asioita, jotka koskettavat meitä kaikkia. Uskovia ja uskottomia. Hurskaita ja kieltäjiä.
Kiittäjiä ja niitä, jotka kiroavat.
Jumala lopulta määrittelee kaiken. Vaikka maailmamme näyttäisi meistä hyvinkin
sekasortoiselta, niin Jumala on, ja päivä tulee, jolloin Hän tuomitsee kunkin tekojensa
mukaan.
Ilmestyskirjassa ovat kirjeet Aasian seitsemälle seurakunnalle. Vaikka kirjeillä oli aikanaan
oma fyysinen osoite, niin Jumalan Sana elää ja päivittyy kaikkina aikoina kaikille.
Ilmestyskirja luku 2 ja jae 20:
"Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo
itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja
syömään epäjumalille uhrattua."
Sanat ovat ylösnousseen Jeesuksen sanoja seurakunnalle.
Hän on vastaan sitä, että seurakunnassa suvaitaan opettajaksi ja profeetaksi tekeytynyttä
naista, jonka opetus ja esimerkki johtaa kansaa moraalittomuuden harjoittamiseen ja näin
rikkomaan Jumalan pyhyyden lakeja.
Raamatussa sanotaan ”Jos Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?" Voidaan
käänteisesti ajatella niinkin, että entä jos Jumala onkin jotakin vastaan? Jos Jumala ei
suvaitse haureutta ja ihminen suvaitsee, niin kumpi on oikeassa?
Tulen siihen päätelmään, että Jumalan rauha on niissä sydämissä, jotka ovat Herran kanssa
samaa mieltä ja samalla puolella. Minun ei siis ole pakko suvaita sitä, mikä on vastoin
Jumalan Sanaa.
Jos Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä ihmistä, niin samoin minäkin. Jos Jumala
määrittelee Sanassaan synnin ja sen tuhovaikutukset, saan rohkeasti olla samaa mieltä.
Suvaitsevaisuus ei koskaan voi peittää syntiä. Vaikka kaikki maailman ihmiset nyökyttelisivät
hyväksyvästi vallitsevalle moraaliselle rappiolle, ei synti sillä koskaan poistu. Jumala valvoo
kaiken Sanansa kautta, ja uskon Hänen olevan suurempi ihmiskuntaa. Vain Jeesuksen kallis
veri voi puhdistaa synnin ja antaa rauhan sydämeen.
Jeesus tehtiin synniksi meidän tähtemme. Hänen sijaiskuolemansa edestämme avasi meille
mahdollisuuden uskoa ja omistaa vapaus synnin, kuoleman ja perkeleen lain alta. Kerran
taivaassa olevan juhlajoukon yksi yhteinen nimittäjä on siinä, että he ovat saaneet syntinsä
anteeksi. Tähän joukkoon sinua siunaan.
Olkoon meillä siis se mieli, joka Kristuksella Jeesuksella on!
* * *
Kevään kynnyksellä!
Linnut laulavat jo korkeassa äänilajissa ja tutkivat pihapuihin kiinnitettyjä pesäpönttöjä.
Aurinko sulattaa kattolumia ja kasvattaa jäänkirkkaita puikkoja räystäille. Pöydälle nostettuun
vaasiin asetetut koivunoksat kasvattavat pieniä lehdenalkuja. Hiirenkorvia, niin kuin niistä
sanotaan.
Taakse jäänyt talvi oli jouluun asti leuto, mutta tammikuussa alkanut pakkasjakso tuntui
pitkältä kestäessään nelisenkymmentä päivää.
Jumalan kansa on kulkemassa kevättä kohti. Kevättä, joka jatkuu ikuisesti. Siinä keväässä
Herran omat laulavat korkein sävelin Jumalan kunniaa. Ei ole säröääntä, ei ole änkyttävää, ei
vajaasti puhuvaista eikä mykkää.
Herkkä ja puhutteleva kohta Raamatussa on mainittuna Psalmien kirjassa, luvun 56 alussa.
Veisuunjohtajalle; veisataan kuin: "Mykkä kyyhkynen kaukaisessa maassa".
Runo, jonka Daavid sepitti, kun filistealaiset olivat ottaneet hänet kiinni Gatissa.
Armahda minua, Jumala! Ihmiset väijyvät minua, alati he ahdistavat ja sortavat minua.
Viholliseni väijyvät minua kaiken päivää, kaikki hyökkäävät armottomasti minua vastaan.
Kun pelko minut valtaa, minä turvaudun sinuun.
Vieraalla maalla, vihollisten ympäröimänä, ahdistus purkautuu Daavidin sisimmästä
rukouksena Jumalan puoleen.
Olen talven aikana kohdannut ystäviä, joiden kaunis laulu on sammunut. Elämän kuormat
ovat mustien aaltojen lailla peittäneet alleen Jumalan kyyhkysen herkän laulun. Vihollinen on
piirittänyt kovin syytöksin, valhein ja tuomioin. Se on ikäänkuin jyskyttänyt sydämen ovella
päästäkseen sisään tuhoamaan loputkin.
Daavid huusi Jumalan puoleen. Mykkä kyyhkynen voi ja saa itkeä ja tuoda ahdistuksensa
Herralle. Hän kuulee lintunsa äänen, vaikka se olisi vain ahdistetun huokaus.
Joidenkin ystäviemme elämään on laskeutunut surun lohduttomuus. On vaikea laulaa
kiitosta, kun sydän itkee. Lauluntekijä on kokenut tämän ja hän runoilee:
Jos en voi luokses voittajana tulla, tuon sulle tappioni kuitenkin.
Mä tiedän, onhan haavoihini sulla parannus täysi, kaikkein armoisin.
Jos en voi riemuin laulaa kiitoskielin, ja ylistellen käydä vastahas,
sinulle murheen voinhan itkumielin vuodattaa, kerjäten sun katsettas.
Niin, Jumalan kansan kevät on tuleva. Herra on uudeksi luova kaiken. Ruumiimme on
lunastettu ja vapaaksi ostettu. Siteet on katkaistu ja esteet raivattu pois.
Ajattele ystävä, mikä riemun päivä onkaan, kun kipujen alta hauras keho nousee uutena
Herraa vastaan yläilmoihin. Ei koskaan enää kipua, ei koskaan vaiva ahdista, ei koskaan enää
kuolemaa, ei pahaa, joka ahdistaa.
Ei ihme, että Jumalan suuressa ylistyskuorossa vapautetut laulavat kirkkaasti ja kauan. Silloin
sokeat silmät näkevät Jeesuksen kasvot ja kyynelsilmät pyyhitään. Mykän kieli riemuun
ratkeaa ja rampa hyppii tervein raajoin. Kuinka voimmekaan kyllin kiittää Herraamme ja
Vapahtajaamme pelastuksen lahjasta.
Tahdon siunata sinua, kanssamatkaajani, ikuisuudesta jo läpimurtautuvaan iankaikkisen
kevään riemullisiin säveliin. Tämä hetkisen kestävä kevyt ahdistus on vaihtuva iankaikkiseen
kirkkauteen.
Pidä kiinni toivosta, sillä se on sielumme ankkuri, tuonpuoleiseen kiinnitetty ja ristinverellä
vahvistettu.
Siunaten, Heikki
Linnut laulavat jo korkeassa äänilajissa ja tutkivat pihapuihin kiinnitettyjä pesäpönttöjä.
Aurinko sulattaa kattolumia ja kasvattaa jäänkirkkaita puikkoja räystäille. Pöydälle nostettuun
vaasiin asetetut koivunoksat kasvattavat pieniä lehdenalkuja. Hiirenkorvia, niin kuin niistä
sanotaan.
Taakse jäänyt talvi oli jouluun asti leuto, mutta tammikuussa alkanut pakkasjakso tuntui
pitkältä kestäessään nelisenkymmentä päivää.
Jumalan kansa on kulkemassa kevättä kohti. Kevättä, joka jatkuu ikuisesti. Siinä keväässä
Herran omat laulavat korkein sävelin Jumalan kunniaa. Ei ole säröääntä, ei ole änkyttävää, ei
vajaasti puhuvaista eikä mykkää.
Herkkä ja puhutteleva kohta Raamatussa on mainittuna Psalmien kirjassa, luvun 56 alussa.
Veisuunjohtajalle; veisataan kuin: "Mykkä kyyhkynen kaukaisessa maassa".
Runo, jonka Daavid sepitti, kun filistealaiset olivat ottaneet hänet kiinni Gatissa.
Armahda minua, Jumala! Ihmiset väijyvät minua, alati he ahdistavat ja sortavat minua.
Viholliseni väijyvät minua kaiken päivää, kaikki hyökkäävät armottomasti minua vastaan.
Kun pelko minut valtaa, minä turvaudun sinuun.
Vieraalla maalla, vihollisten ympäröimänä, ahdistus purkautuu Daavidin sisimmästä
rukouksena Jumalan puoleen.
Olen talven aikana kohdannut ystäviä, joiden kaunis laulu on sammunut. Elämän kuormat
ovat mustien aaltojen lailla peittäneet alleen Jumalan kyyhkysen herkän laulun. Vihollinen on
piirittänyt kovin syytöksin, valhein ja tuomioin. Se on ikäänkuin jyskyttänyt sydämen ovella
päästäkseen sisään tuhoamaan loputkin.
Daavid huusi Jumalan puoleen. Mykkä kyyhkynen voi ja saa itkeä ja tuoda ahdistuksensa
Herralle. Hän kuulee lintunsa äänen, vaikka se olisi vain ahdistetun huokaus.
Joidenkin ystäviemme elämään on laskeutunut surun lohduttomuus. On vaikea laulaa
kiitosta, kun sydän itkee. Lauluntekijä on kokenut tämän ja hän runoilee:
Jos en voi luokses voittajana tulla, tuon sulle tappioni kuitenkin.
Mä tiedän, onhan haavoihini sulla parannus täysi, kaikkein armoisin.
Jos en voi riemuin laulaa kiitoskielin, ja ylistellen käydä vastahas,
sinulle murheen voinhan itkumielin vuodattaa, kerjäten sun katsettas.
Niin, Jumalan kansan kevät on tuleva. Herra on uudeksi luova kaiken. Ruumiimme on
lunastettu ja vapaaksi ostettu. Siteet on katkaistu ja esteet raivattu pois.
Ajattele ystävä, mikä riemun päivä onkaan, kun kipujen alta hauras keho nousee uutena
Herraa vastaan yläilmoihin. Ei koskaan enää kipua, ei koskaan vaiva ahdista, ei koskaan enää
kuolemaa, ei pahaa, joka ahdistaa.
Ei ihme, että Jumalan suuressa ylistyskuorossa vapautetut laulavat kirkkaasti ja kauan. Silloin
sokeat silmät näkevät Jeesuksen kasvot ja kyynelsilmät pyyhitään. Mykän kieli riemuun
ratkeaa ja rampa hyppii tervein raajoin. Kuinka voimmekaan kyllin kiittää Herraamme ja
Vapahtajaamme pelastuksen lahjasta.
Tahdon siunata sinua, kanssamatkaajani, ikuisuudesta jo läpimurtautuvaan iankaikkisen
kevään riemullisiin säveliin. Tämä hetkisen kestävä kevyt ahdistus on vaihtuva iankaikkiseen
kirkkauteen.
Pidä kiinni toivosta, sillä se on sielumme ankkuri, tuonpuoleiseen kiinnitetty ja ristinverellä
vahvistettu.
Siunaten, Heikki
* * *
Yllättäen taivaalle alkoi kerääntyä tummia pilviä. Näytti yhä varmemmalta, että pian sataisi ja
me kastuisimme. Yritimme kiirehtiä ja saavuimme pellon laitaan. Kullankeltaista
heinänsänkeä edessä, takana lähestyvä sadekuuro. Katselin pellon taa ja näin siellä
kuusikkoa. Mietin, ehtisimmekö sinne sateensuojaan. Pian tein päätöksen, otin Hannen syliin
ja lähdin juoksemaan pellon yli.
Kun pääsimme puoleen väliin, niin sade alkoi. Hetken päästä raekuuro piiskasi hartioita ja olo
alkoi tuntua tukalalta. Yritin suojata Hannea ja juoksin puolikyyryssä pellon laitaa kohti. Me
pääsimme perille ja istuimme tuuhean kuusen juurelle. Satoi. Hannen vaatteet olivat
säilyneet kuivina, joten siinä oli hyvä pitää sadetta.
Edessämme muutamien metrien päässä oli vedellä täyttynyt maaston painautuma, kuin pieni
lampi. Kun suuret pisarat putoilivat veden pintaan, kuulimme sammakoiden kuoron alkaneen
kurnuttaa. Näin jälkeenpäin ajatellen tuo hetki on jäänyt kauniina muistona mieleeni. Kun
sade oli lakannut, kävelimme metsätietä kotiin, jossa meitä jo odotettiin.
Elämässä olemme usein erilaisten peltojen reunoilla. Katselemme kuin pieni lapsi
näkemäämme. Joskus näkymät ovat pelottavia. Tummat pilvet saartavat meitä. Näyttää,
ettemme selviydy.
Onko sinulla Isä taivaassa, joka hädän tullen kumartuu puoleesi, ottaa sinut syleilyynsä ja
kantaa myrskyn alta suojaan? Onko sinulla suoja Herrassa, joka on jo kantanut rangaistuksen
ja on valmis tänäänkin ottamaan päälleen sinuun kohdistuvan uhkan?
Hän voi ja tahtoo tänäänkin ottaa sinut lähelleen ja kantaa, kun omat jalat eivät kanna!
Hänessä on suoja ja Hänessä on turva.
Hän vie, ei ainoastaan metsälammelle, vaan elämän lähteille. Siellä laulavat, eivät sammakot,
vaan kiitolliset sydämet ja Jumalan enkelit. Sitä konserttia ei tarvitse vierestä seurata, vaan
saa laulaa mukana ja tuoda ylistystä Herralle, joka toi ja johdatti lähteen ääreen elämän
myrkyisiltä pelloita.
Muutama päivä sitten olin jälleen tilanteessa, jossa sain katsella sammakkoa. Ihmissilmin
rupisammakko ei ole erityisen viehättävän näköinen. Se oli eturaajastaan takertunut
hiirenloukkuun ja olisi menehtynyt, ellei Jumalan maailmasta olisi puututtu tilanteeseen.
Kesken kesäisen päivän koin voimakkaan kehotuksen tai itsepintaisen ajatuksen. Minun
pitäisi mennä perunakellariin. Olin käynyt siellä viimeksi kevään alussa. Torjuin ajatusta pois,
mutta oli kuin paine olisi vain kasvanut. Niin otin harjan mukaan, sillä siellä jotain järkevää
tehdäkseni päätin lakaista betonisen lattian.
Perunakellarimme on betonivaluinen maanpinnan alapuolella oleva tila, johon päästään
ylhäältä tikkaita laskeutumalla. Siellä oli pimeää. Olin jättänyt luukkuna toimivan jääkaapin
oven auki, jotta kellari olisi kuivunut ja tuulettunut syksyksi. Kesti tovin, ennenkuin silmät
tottuivat pimeään.
Siellä rupisammakko oli. Avuttomana hiirenloukku raajassaan. Se oli jo alistunut kuolemaan
eikä pyrkinyt pakoon. Melko kookas, nyrkinkokoinen ja kömpelönoloinen otus.
Olin sen varovasti ämpäriin ja nousin tikkaat. Nurmikolla valelin sen päälle kastelukannusta
vettä, ja se näytti piristyvän. Varovasti irrottelin loukun sen jalasta ja huomasin, ettei se ollut
vahingoittanut raajaansa. Kastelin sitä lisää ja mielessäni mietin Jumalan ihmeellistä
vaikutusta ja johdatusta.Otin taas sammakon ämpäriin ja vein sen läheisen pelto-ojan
vesirajaan. Siinä tiemme erosivat.
Kuuntelin taivasta koko sen iltapäivän.
”Muistatko Heikki, kuinka sinä olit avuttomassa tilanteessa silloin, kun Minä laskeuduin alas
sinun pimeyteesi? Kun sinä olit sidottuna synnin siteisiin, joista ei itse voi vapautua? Minä
kumarruin sinun puleesi, irroitin ansarautasi, otin sinut, arvottoman, ja tein sinusta Minulle
arvollisen. Vein sinut veden ääreen ja annoin suuhusi uuden virren. Minulle sinä et ole
ruma, vaan kaunis. Minä jätin kirkkauteni laskeutuakseni sinne, missä avuton huokaa kaiken
pelkonsa ja huoliensa alla.
Minulla on sinulle tehtävä. Mene ja kerro ihmisille, ettei Minun silmissäni ole rumaa, ei
vammaista, eikä arvotonta, jota minä en tahtoisi vapahtaa ja armahtaa.”
Siellä jossain pelto-ojan reunamilla rupisammakko laulaa uutta laulua.
Minäkin tahtoisin kerran kaikkien pyhien kanssa laulaa uuden laulun vapautettujen maassa.
Toivon, että saisin laulaa sen sinun kanssasi!
Sinua siunaten, Heikki
me kastuisimme. Yritimme kiirehtiä ja saavuimme pellon laitaan. Kullankeltaista
heinänsänkeä edessä, takana lähestyvä sadekuuro. Katselin pellon taa ja näin siellä
kuusikkoa. Mietin, ehtisimmekö sinne sateensuojaan. Pian tein päätöksen, otin Hannen syliin
ja lähdin juoksemaan pellon yli.
Kun pääsimme puoleen väliin, niin sade alkoi. Hetken päästä raekuuro piiskasi hartioita ja olo
alkoi tuntua tukalalta. Yritin suojata Hannea ja juoksin puolikyyryssä pellon laitaa kohti. Me
pääsimme perille ja istuimme tuuhean kuusen juurelle. Satoi. Hannen vaatteet olivat
säilyneet kuivina, joten siinä oli hyvä pitää sadetta.
Edessämme muutamien metrien päässä oli vedellä täyttynyt maaston painautuma, kuin pieni
lampi. Kun suuret pisarat putoilivat veden pintaan, kuulimme sammakoiden kuoron alkaneen
kurnuttaa. Näin jälkeenpäin ajatellen tuo hetki on jäänyt kauniina muistona mieleeni. Kun
sade oli lakannut, kävelimme metsätietä kotiin, jossa meitä jo odotettiin.
Elämässä olemme usein erilaisten peltojen reunoilla. Katselemme kuin pieni lapsi
näkemäämme. Joskus näkymät ovat pelottavia. Tummat pilvet saartavat meitä. Näyttää,
ettemme selviydy.
Onko sinulla Isä taivaassa, joka hädän tullen kumartuu puoleesi, ottaa sinut syleilyynsä ja
kantaa myrskyn alta suojaan? Onko sinulla suoja Herrassa, joka on jo kantanut rangaistuksen
ja on valmis tänäänkin ottamaan päälleen sinuun kohdistuvan uhkan?
Hän voi ja tahtoo tänäänkin ottaa sinut lähelleen ja kantaa, kun omat jalat eivät kanna!
Hänessä on suoja ja Hänessä on turva.
Hän vie, ei ainoastaan metsälammelle, vaan elämän lähteille. Siellä laulavat, eivät sammakot,
vaan kiitolliset sydämet ja Jumalan enkelit. Sitä konserttia ei tarvitse vierestä seurata, vaan
saa laulaa mukana ja tuoda ylistystä Herralle, joka toi ja johdatti lähteen ääreen elämän
myrkyisiltä pelloita.
Muutama päivä sitten olin jälleen tilanteessa, jossa sain katsella sammakkoa. Ihmissilmin
rupisammakko ei ole erityisen viehättävän näköinen. Se oli eturaajastaan takertunut
hiirenloukkuun ja olisi menehtynyt, ellei Jumalan maailmasta olisi puututtu tilanteeseen.
Kesken kesäisen päivän koin voimakkaan kehotuksen tai itsepintaisen ajatuksen. Minun
pitäisi mennä perunakellariin. Olin käynyt siellä viimeksi kevään alussa. Torjuin ajatusta pois,
mutta oli kuin paine olisi vain kasvanut. Niin otin harjan mukaan, sillä siellä jotain järkevää
tehdäkseni päätin lakaista betonisen lattian.
Perunakellarimme on betonivaluinen maanpinnan alapuolella oleva tila, johon päästään
ylhäältä tikkaita laskeutumalla. Siellä oli pimeää. Olin jättänyt luukkuna toimivan jääkaapin
oven auki, jotta kellari olisi kuivunut ja tuulettunut syksyksi. Kesti tovin, ennenkuin silmät
tottuivat pimeään.
Siellä rupisammakko oli. Avuttomana hiirenloukku raajassaan. Se oli jo alistunut kuolemaan
eikä pyrkinyt pakoon. Melko kookas, nyrkinkokoinen ja kömpelönoloinen otus.
Olin sen varovasti ämpäriin ja nousin tikkaat. Nurmikolla valelin sen päälle kastelukannusta
vettä, ja se näytti piristyvän. Varovasti irrottelin loukun sen jalasta ja huomasin, ettei se ollut
vahingoittanut raajaansa. Kastelin sitä lisää ja mielessäni mietin Jumalan ihmeellistä
vaikutusta ja johdatusta.Otin taas sammakon ämpäriin ja vein sen läheisen pelto-ojan
vesirajaan. Siinä tiemme erosivat.
Kuuntelin taivasta koko sen iltapäivän.
”Muistatko Heikki, kuinka sinä olit avuttomassa tilanteessa silloin, kun Minä laskeuduin alas
sinun pimeyteesi? Kun sinä olit sidottuna synnin siteisiin, joista ei itse voi vapautua? Minä
kumarruin sinun puleesi, irroitin ansarautasi, otin sinut, arvottoman, ja tein sinusta Minulle
arvollisen. Vein sinut veden ääreen ja annoin suuhusi uuden virren. Minulle sinä et ole
ruma, vaan kaunis. Minä jätin kirkkauteni laskeutuakseni sinne, missä avuton huokaa kaiken
pelkonsa ja huoliensa alla.
Minulla on sinulle tehtävä. Mene ja kerro ihmisille, ettei Minun silmissäni ole rumaa, ei
vammaista, eikä arvotonta, jota minä en tahtoisi vapahtaa ja armahtaa.”
Siellä jossain pelto-ojan reunamilla rupisammakko laulaa uutta laulua.
Minäkin tahtoisin kerran kaikkien pyhien kanssa laulaa uuden laulun vapautettujen maassa.
Toivon, että saisin laulaa sen sinun kanssasi!
Sinua siunaten, Heikki
* * *
Keskeltä kesää!
Rauha sinulle ystäväni!
Taas kerran laukkuja
pakataan ja mietitään, mitä
matkalle tarvitaan ja mikä
saa jäädä. Edessä on
kokousmatka läntiseen
Suomeen. Taivas on
harmaa, mutta sateeton.
Vuosia sitten tapahtunut
nousi mieleeni ja ajattelin
siitä kirjoittaa.
Oli kesäinen iltapäivä ja
olimme viisivuotiaan
tyttäreni Hannen kanssa
lähteneet luontoretkelle.
Rauha sinulle ystäväni!
Taas kerran laukkuja
pakataan ja mietitään, mitä
matkalle tarvitaan ja mikä
saa jäädä. Edessä on
kokousmatka läntiseen
Suomeen. Taivas on
harmaa, mutta sateeton.
Vuosia sitten tapahtunut
nousi mieleeni ja ajattelin
siitä kirjoittaa.
Oli kesäinen iltapäivä ja
olimme viisivuotiaan
tyttäreni Hannen kanssa
lähteneet luontoretkelle.
* * *
Mieli oli seesteinen siitäkin huolimatta, ettei kokousmatkaan oikeasti ollut varaa. Ei ollut
mahdollista ajaa bensamittarille tankkaamaan. Olin laskenut, että kun "nätisti" ajelen, pääsen
kokouspaikalle, pitkän matkan taa, vieraaseen kaupunkiin, mutten enää takaisin.
Tietysti olisin voinut lainata sen verran, että olisin voinut turvatusti selviytyä, mutta
elämänkokemuksen myötä ymmärsin, että näin toimiessani menettäisin Jumalan minulle
tarkoittaman avun.
Niin jälleen kerran annoin "takaoven" sulkeutua ja jäin Kutsujan armon varaan. Olin
varautunut yöpymään autossa, jos Herra niin hyväksi näkisi kohdallani. Ajatukset olivat
kuitenkin kokouksessa ja ihmisissä, jotka tulisivat kuulemaan Sanaa ja etsimään Jumalan
apua elämäänsä.
Saavuin kokouspaikalle. Sali täyttyi kuulijoista ja Jumala armahti niin puhujaa kuin kuulijaakin.
Rukouspalvelu alkoi, ja se jatkui ja jatkui. Eräs sisar tuli rukouspalveluun lähes viimeisenä.
"Tässä on sinulle bensaraha", hän sanoi ja ojensi rahan käteeni.
Voi, miten sisälläni olin kiitollinen Herra ja aurinkoisena aikanalle, joka ei tälläkään kertaa
jättänyt minua pulaan. Herra yksin tietää, kuinka kiitollinen olen näistä lapsista, jotka murtavat
oman elämänsä leipää näihin ajallisiin tarpeisiin.
Puheeni yksi osa oli korottaa Herrassa sitä totuutta, ettei Hän ole koskaan myöhässä, ei edes
silloin, kun näyttää, ettei mitään ole enää tehtävissä. Herra ei ole neuvoton, vaan
viisaudessaan hän ohjaa kaiken täydelliseen voittoon.
Kun kotimatkaa ajelin ja bensa-automaattiin tuota rahaa ohjasin, niin pieni sydämeni lauloi
kiitosta. Seuraavana päivänä tämänkertainen koetus päättyi ja pääsimme taas "normaaliin"
elämään. On kuitenkin niin, että Jumalan ihmiselle jokainen päivä on ihmeessä elämistä.
Mikään ei ole itsestään selvää, vaan Isä vie lastaan haluamallaan tavalla. Hän auttaa meitä
lapsiaan nöyrtymään ja painamaan päämme alas Hänen pyhyytensä edessä. Hän auttaa meitä
pienentymään, kun emme itse osaa, niin että Hän saa suurena olla meissä.
Hän auttaa meitä murtumaan kovuudestamme. Hän auttaa meitä tyhjentymään omasta
viisaudestamme ja voimastamme, jotta Hän saisi tilaa olla voimamme ja viisautemme.
Jokainen ahdistus on suuri siunaus. Särkynyt ruokopilli ei soita enää omaa kauneuttaan,
vaan niitä säveliä, joissa särkyneitten armahtaja tulee ylistetyksi.
Kunpa me Jumalan ihmiset suostuisimme hylkäämään kaikki häpeälliset salatiet ja sulkemaan
sydämemme takaovet, joista olisi niin helppo vetäytyä suojaan ja välttää ahdistus. Jumala on
etuovella, ja Hänellä on se paras apu, joka ei myöhästy.
Kun takaovi tietoisesti suljetaan, huomioidaan se heti henkimaalilmassa. Painostus ja
vihollisen "vyörytys" voivat jopa lisääntyä. Mutta Herra on tulossa ja varmasti Hän tulee juuri
oikeaan aikaan. Vaikka kaikki näyttäisi kaatuvan ja musertuvan maahan, ei se kuitenkaan ole
se todellisuus, joka Herran vaikutuksesta edessä avautuu.
Ole Herrassa siunattu, ja kaikki syksyn kauneus avautukoon taistelujenkin keskellä
iloksemme. Herra tulee pian!
Sinua siunaten, Heikki
mahdollista ajaa bensamittarille tankkaamaan. Olin laskenut, että kun "nätisti" ajelen, pääsen
kokouspaikalle, pitkän matkan taa, vieraaseen kaupunkiin, mutten enää takaisin.
Tietysti olisin voinut lainata sen verran, että olisin voinut turvatusti selviytyä, mutta
elämänkokemuksen myötä ymmärsin, että näin toimiessani menettäisin Jumalan minulle
tarkoittaman avun.
Niin jälleen kerran annoin "takaoven" sulkeutua ja jäin Kutsujan armon varaan. Olin
varautunut yöpymään autossa, jos Herra niin hyväksi näkisi kohdallani. Ajatukset olivat
kuitenkin kokouksessa ja ihmisissä, jotka tulisivat kuulemaan Sanaa ja etsimään Jumalan
apua elämäänsä.
Saavuin kokouspaikalle. Sali täyttyi kuulijoista ja Jumala armahti niin puhujaa kuin kuulijaakin.
Rukouspalvelu alkoi, ja se jatkui ja jatkui. Eräs sisar tuli rukouspalveluun lähes viimeisenä.
"Tässä on sinulle bensaraha", hän sanoi ja ojensi rahan käteeni.
Voi, miten sisälläni olin kiitollinen Herra ja aurinkoisena aikanalle, joka ei tälläkään kertaa
jättänyt minua pulaan. Herra yksin tietää, kuinka kiitollinen olen näistä lapsista, jotka murtavat
oman elämänsä leipää näihin ajallisiin tarpeisiin.
Puheeni yksi osa oli korottaa Herrassa sitä totuutta, ettei Hän ole koskaan myöhässä, ei edes
silloin, kun näyttää, ettei mitään ole enää tehtävissä. Herra ei ole neuvoton, vaan
viisaudessaan hän ohjaa kaiken täydelliseen voittoon.
Kun kotimatkaa ajelin ja bensa-automaattiin tuota rahaa ohjasin, niin pieni sydämeni lauloi
kiitosta. Seuraavana päivänä tämänkertainen koetus päättyi ja pääsimme taas "normaaliin"
elämään. On kuitenkin niin, että Jumalan ihmiselle jokainen päivä on ihmeessä elämistä.
Mikään ei ole itsestään selvää, vaan Isä vie lastaan haluamallaan tavalla. Hän auttaa meitä
lapsiaan nöyrtymään ja painamaan päämme alas Hänen pyhyytensä edessä. Hän auttaa meitä
pienentymään, kun emme itse osaa, niin että Hän saa suurena olla meissä.
Hän auttaa meitä murtumaan kovuudestamme. Hän auttaa meitä tyhjentymään omasta
viisaudestamme ja voimastamme, jotta Hän saisi tilaa olla voimamme ja viisautemme.
Jokainen ahdistus on suuri siunaus. Särkynyt ruokopilli ei soita enää omaa kauneuttaan,
vaan niitä säveliä, joissa särkyneitten armahtaja tulee ylistetyksi.
Kunpa me Jumalan ihmiset suostuisimme hylkäämään kaikki häpeälliset salatiet ja sulkemaan
sydämemme takaovet, joista olisi niin helppo vetäytyä suojaan ja välttää ahdistus. Jumala on
etuovella, ja Hänellä on se paras apu, joka ei myöhästy.
Kun takaovi tietoisesti suljetaan, huomioidaan se heti henkimaalilmassa. Painostus ja
vihollisen "vyörytys" voivat jopa lisääntyä. Mutta Herra on tulossa ja varmasti Hän tulee juuri
oikeaan aikaan. Vaikka kaikki näyttäisi kaatuvan ja musertuvan maahan, ei se kuitenkaan ole
se todellisuus, joka Herran vaikutuksesta edessä avautuu.
Ole Herrassa siunattu, ja kaikki syksyn kauneus avautukoon taistelujenkin keskellä
iloksemme. Herra tulee pian!
Sinua siunaten, Heikki
Syksyn sylistä
| matkalla. Eväät tuntuivat pieniltä, niin kuin usein ennenkin. Silti mieli oli |
Luemme aamuisin Raamattua. Nyt olemme menossa Ilmestyskirjassa. Pysähdyin viidennen
luvun alkuun.
Ja minä näin valtaistuimella-istuvan oikeassa kädessä kirjakäärön, sisältä ja päältä täyteen
kirjoitetun, seitsemällä sinetillä suljetun.
Ja minä näin väkevän enkelin, joka suurella äänellä kuulutti: "Kuka on arvollinen avaamaan
tämän kirjan ja murtamaan sen sinetit?"
Eikä kukaan taivaassa eikä maan päällä eikä maan alla voinut avata kirjaa eikä katsoa
siihen.
Ja minä itkin kovin sitä, ettei ketään havaittu arvolliseksi avaamaan kirjaa eikä katsomaan
siihen.
Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin
juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä". (Ilm. 5:1–5)
Johannes katsoo ihmeellistä näkyä. Hänet on temmattu Jumalan todellisuuteen,
valtaistuinsalin eteen. Hän näkee valtaistuimella istuvan ja tämän kädessä kirjakäärön,
täyteen kirjoitetun ja seitsemällä sinetillä suljetun.
Väkevä enkeli kuuluttaa kysymyksen: "Kuka on arvollinen avaamaan tämän kirjan ja
murtamaan sen sinetit?"
Ei ollut ketään, joka olisi ollut arvollinen. Voidaan kuvitella Pyhyyden läsnäoloon Hänen
hurskaansa. Voidaan ymmärtää, ettei ollut niin pyhää vaeltajaa, ei saarnaajaa, ei evankelistaa,
ei apostolia eikä profeettaa, joka olisi saattanut olla arvollinen tehtävään.
Johannes purskahtaa itkuun. Ei ollut ketään! Ei yhden yhtäkään. Ei edes väkevistä enkeleistä
kukaan kelvannut avaamaan kirjakääröä.
Yksi vanhimmista kääntyy Johanneksen puoleen ja lausuu tuo lohdullisen sanan: "Älä itke,
on yksi, joka voi avata kirjan ja auki murtaa ikiaikojen sinetit!"
On yksi, joka täyttää Jumalan Pyhyyden vaatimuksen!
Johannes katsoo näkyä Jumalan suuresta salista. Hän näkee vanhinten ja taivaallisen
olentojen keskellä Karitsan. Raamattu sanoo: "Ja se tuli ja otti kirjan valtaistuimella-istuvan
oikeasta kädestä."
Johannes Kastaja huudahtaa evankeliumin tekstissä: "Katso Jumalan Karitsa, joka ottaa pois
maailman synnit!"
Mikä on tuon kirjakäärön sisältö? Itse ajattelen kyseessä olevan kirjan, joka on täytetty
niiden ihmisten nimillä, jotka täällä ajassa ovat hyväksyneet osaksensa Jumalan Karitsan
veren kautta tulleen sovituksen synneistään. Danielin kirjassa mainitaan tästä
maailmankaikkeuden merkillisimmästä kirjasta: "Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun
kanssasi kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat!" (Dan. 12:1)
Ihminen on oman itsensä puolesta täysin kykenemätön ymmärtämään Jumalan Pyhyyttä.
Täysin kykenemätön pelastumaan, tai uskomaan. Usko ja sen herääminen ja säilyminen on
aina Jumalan lahjaa ja armoa. Me olemme Jumalan Pyhyyden edessä yhtä voimattomia kuin
pieni vastasyntynyt lapsi. Voimme vain suostua hoidettavaksi, ilman tekoja ja suorituksia.
Pyhä Isä hoitaa meitä, ei itsemme vaan ristin kipuihin kulkeneen Poikansa tähden.
Jos Poika ei olisi kulkenut syntikuormamme kanssa Golgatalle, ei olisi taivaassa ketään, kuka
voisi sinetit murtaa. Ei olisi elämänkirjan avaajaa, ei olisi pelastettujen joukkoa, joka laulaisi
kerran pyhien maassa Jumalan kunniaa valkeissa vaatteissa.
Kun katsomme itseemme, näemme kelvottomuutemme ja arvottomuutemme. Kun katsomme
lähimmäiseemme, näemme virheitä ja puutteita. Kun katsomme Kristukseen, katsomme
Karitsaan, joka on antanut pyhän verensä vuotaa. Painukoon alas ylpeä luontomme,
vaipukoot tomuun omat hyvät tekomme ja saavutuksemme. Alhaalta katsoo armahdettu
armahtajan puoleen. Tomusta kuiskaa kuolemaantuomittu, mutta armahdettu "Sinun, Herra
Jeesus, yksin on kunnia!"
Kuinka voikaan kukaan armahdettu kohottaa syyttävän sormensa veljeänsä kohti? Kuinka
tomu voi sanoa tomulle: "Sinä et kelpaa!"
Sovituksen lähteiden reunamilla kukaan ei ole toinen toistansa parempi. On vain armoa
armon päälle saaneiden joukko. Siellä ei ole vihollista, ei riitaa, ei tuomiota. On vaan niin kuin
Vilho Rantanen runoilee: "Joka likelle ristin juurta velan kuormaansa vetää suurta."
Kiitos Isä Taivaassa armostasi Kristuksen tähden!
luvun alkuun.
Ja minä näin valtaistuimella-istuvan oikeassa kädessä kirjakäärön, sisältä ja päältä täyteen
kirjoitetun, seitsemällä sinetillä suljetun.
Ja minä näin väkevän enkelin, joka suurella äänellä kuulutti: "Kuka on arvollinen avaamaan
tämän kirjan ja murtamaan sen sinetit?"
Eikä kukaan taivaassa eikä maan päällä eikä maan alla voinut avata kirjaa eikä katsoa
siihen.
Ja minä itkin kovin sitä, ettei ketään havaittu arvolliseksi avaamaan kirjaa eikä katsomaan
siihen.
Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin
juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä". (Ilm. 5:1–5)
Johannes katsoo ihmeellistä näkyä. Hänet on temmattu Jumalan todellisuuteen,
valtaistuinsalin eteen. Hän näkee valtaistuimella istuvan ja tämän kädessä kirjakäärön,
täyteen kirjoitetun ja seitsemällä sinetillä suljetun.
Väkevä enkeli kuuluttaa kysymyksen: "Kuka on arvollinen avaamaan tämän kirjan ja
murtamaan sen sinetit?"
Ei ollut ketään, joka olisi ollut arvollinen. Voidaan kuvitella Pyhyyden läsnäoloon Hänen
hurskaansa. Voidaan ymmärtää, ettei ollut niin pyhää vaeltajaa, ei saarnaajaa, ei evankelistaa,
ei apostolia eikä profeettaa, joka olisi saattanut olla arvollinen tehtävään.
Johannes purskahtaa itkuun. Ei ollut ketään! Ei yhden yhtäkään. Ei edes väkevistä enkeleistä
kukaan kelvannut avaamaan kirjakääröä.
Yksi vanhimmista kääntyy Johanneksen puoleen ja lausuu tuo lohdullisen sanan: "Älä itke,
on yksi, joka voi avata kirjan ja auki murtaa ikiaikojen sinetit!"
On yksi, joka täyttää Jumalan Pyhyyden vaatimuksen!
Johannes katsoo näkyä Jumalan suuresta salista. Hän näkee vanhinten ja taivaallisen
olentojen keskellä Karitsan. Raamattu sanoo: "Ja se tuli ja otti kirjan valtaistuimella-istuvan
oikeasta kädestä."
Johannes Kastaja huudahtaa evankeliumin tekstissä: "Katso Jumalan Karitsa, joka ottaa pois
maailman synnit!"
Mikä on tuon kirjakäärön sisältö? Itse ajattelen kyseessä olevan kirjan, joka on täytetty
niiden ihmisten nimillä, jotka täällä ajassa ovat hyväksyneet osaksensa Jumalan Karitsan
veren kautta tulleen sovituksen synneistään. Danielin kirjassa mainitaan tästä
maailmankaikkeuden merkillisimmästä kirjasta: "Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun
kanssasi kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat!" (Dan. 12:1)
Ihminen on oman itsensä puolesta täysin kykenemätön ymmärtämään Jumalan Pyhyyttä.
Täysin kykenemätön pelastumaan, tai uskomaan. Usko ja sen herääminen ja säilyminen on
aina Jumalan lahjaa ja armoa. Me olemme Jumalan Pyhyyden edessä yhtä voimattomia kuin
pieni vastasyntynyt lapsi. Voimme vain suostua hoidettavaksi, ilman tekoja ja suorituksia.
Pyhä Isä hoitaa meitä, ei itsemme vaan ristin kipuihin kulkeneen Poikansa tähden.
Jos Poika ei olisi kulkenut syntikuormamme kanssa Golgatalle, ei olisi taivaassa ketään, kuka
voisi sinetit murtaa. Ei olisi elämänkirjan avaajaa, ei olisi pelastettujen joukkoa, joka laulaisi
kerran pyhien maassa Jumalan kunniaa valkeissa vaatteissa.
Kun katsomme itseemme, näemme kelvottomuutemme ja arvottomuutemme. Kun katsomme
lähimmäiseemme, näemme virheitä ja puutteita. Kun katsomme Kristukseen, katsomme
Karitsaan, joka on antanut pyhän verensä vuotaa. Painukoon alas ylpeä luontomme,
vaipukoot tomuun omat hyvät tekomme ja saavutuksemme. Alhaalta katsoo armahdettu
armahtajan puoleen. Tomusta kuiskaa kuolemaantuomittu, mutta armahdettu "Sinun, Herra
Jeesus, yksin on kunnia!"
Kuinka voikaan kukaan armahdettu kohottaa syyttävän sormensa veljeänsä kohti? Kuinka
tomu voi sanoa tomulle: "Sinä et kelpaa!"
Sovituksen lähteiden reunamilla kukaan ei ole toinen toistansa parempi. On vain armoa
armon päälle saaneiden joukko. Siellä ei ole vihollista, ei riitaa, ei tuomiota. On vaan niin kuin
Vilho Rantanen runoilee: "Joka likelle ristin juurta velan kuormaansa vetää suurta."
Kiitos Isä Taivaassa armostasi Kristuksen tähden!
* * *
Hänen Pyhyytensä edessä!
Isänpäivä avautui pilvisenä
muutaman aurinkoisen
päivän jälkeen. Aamun
uutisissa pikkulapsilta
kyseltiin: "Millainen on hyvä
isä?" Isä on turvallinen,
isän kanssa voi leikkiä ja
pelata ja isän kanssa voi
harrastaa yhdessä.
Taivaan Isä on kaikkein
paras. Hän on
oikeudenmukainen,
armollinen ja rakkautta
täynnä. Hän on myös Pyhä
Jumala. Raamattu kehottaa
meitäkin tulemaan kaikessa
vaelluksessamme pyhiksi.
Isänpäivä avautui pilvisenä
muutaman aurinkoisen
päivän jälkeen. Aamun
uutisissa pikkulapsilta
kyseltiin: "Millainen on hyvä
isä?" Isä on turvallinen,
isän kanssa voi leikkiä ja
pelata ja isän kanssa voi
harrastaa yhdessä.
Taivaan Isä on kaikkein
paras. Hän on
oikeudenmukainen,
armollinen ja rakkautta
täynnä. Hän on myös Pyhä
Jumala. Raamattu kehottaa
meitäkin tulemaan kaikessa
vaelluksessamme pyhiksi.
Siinä oli aluksi vain
nukkapintaiset lehdet, jotka poikkesivat kaikista tuntemistani. Minä säästin sitä ja varjelin.
Kesän hehkeydessä avautui seitsemän verenpunaista unikonkukkaa iloksemme. Koimme
silloin kukkasen Jumalan lahjana meille, ja niin edelleen koemme.
Kukkasen alkuperä on meille salaisuus. Kohtaa, jossa kukkanen on, emme ole lannoittaneet
emmekä muutenkaan käsitelleet.
Seuraavana vuonna saimme ihmetellä neljäntoista kukkasen avautumista, ja seuraavana
vuonna kukkia oli kaksikymmentäyksi. Tänä vuonna on avautumassa neljäkymmentäkaksi
kukkaa. Luvut ovat seitsemällä jaollisia, ja lukuarvona seitsemän kuvaa taivaallista
täydellisyyttä. Se on Jumalan luku.
Olen tietoisesti jättänyt alueita pihastamme pienemmälle hoidolle. Leikkuri ei käy joka
paikassa. Se mahdollistaa monimuotoisuuden ja pienten alkujen mahdollisuuden.
Mietin, voiko elämämme olla niin huoliteltua ja steriiliä, ettemme näe sitä pientä alkua, jolla
Jumala tahtoisi meitä siunata ja ilahduttaa? Raivaammeko tieltämme kaiken niin tasaiseksi,
että sen mukana tuhoutuu jotakin kaunista ja meille hyväksi tarkoitettua? Taitammeko oksan,
joka ei meitä miellytä, ja näin tehdessämme taitamme pois elämästä jotakin siunausta
läheltämme?
Jumala puhuu luonnon kautta. Hän sanoo: "Nyt se puhkeaa taimelle. Ettekö sitä huomaa? "
Niin, ehkä me kuljemme liian kovaa ja silmät tähyävät horisonttiin. Pienet alut murskautuvat
kiireisten askeleittemme alla. Tai ehkä on niin, että pieni ja mitätön tulee meille halvaksi ja
arvottomaksi. Malttamaton mielemme haukkaisi hedelmää, vaan ei malttaisi odottaa sen
hidasta valmistumista.
Raamatussa laupias samarialainen kulki silmät, korvat ja sydän avoinna. Hän näki haavoitetun
ja riensi auttamaan. Hänen laupeutensa muistuttaa meitä tämän ajan pappeja ja leeviläisiä,
että todelliset siunaukset avautuvat siellä, missä sydän kumartuu särkyneen hyväksi ja
avuksi.
Harrastan valokuvausta. Toissakesänä autokatoksen ikkunalla oli kaunis perhonen.
Suruvaippa.
Kun se havaitsi minut, pyrki se kaikin voimin vapauteen. Minussa heräsi sääli katsellessani
sitä, sen hakatessa siipiään lasiin. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa: ottaa upea kuva ja antaa
perhosen hakata siipensä rikki tai auttaa perhonen vapauteen. Kuva jäi ottamatta, ja varoen
otin perhosen kämmenelle ja vein sen vapauteen.
Muutaman päivän kuluttua kirkkomaalla seisoimme saattoväkenä avoimen haudan reunalla.
Kuuntelimme papin siunauspuhetta. Jumala huomioi tuon hetken. Mistä lie siihen tullut
tummin, valkoreunaisin siivin perhonen. Papin jalan sivuitse suruvaippa laskeutui hautaan.
Hetken kuluttua se lensi sieltä ja meni omille teilleen. Sattumaako? Uskossani elävään
Jumalaan käsitän, että ne pienet teot ja valinnat elämän puolesta tuovat suuren Jumalan
läsnäolon elämäämme.
Pysähdytään kiireiltämme Herramme eteen. Luonnossa näemme Hänen valtansa suuruuden,
kauneuden ja pyhyyden. Sallitaan pienten alkujen päivän avautua eteemme pyhässä
odotuksessa. Herralla on meille asiaa.
nukkapintaiset lehdet, jotka poikkesivat kaikista tuntemistani. Minä säästin sitä ja varjelin.
Kesän hehkeydessä avautui seitsemän verenpunaista unikonkukkaa iloksemme. Koimme
silloin kukkasen Jumalan lahjana meille, ja niin edelleen koemme.
Kukkasen alkuperä on meille salaisuus. Kohtaa, jossa kukkanen on, emme ole lannoittaneet
emmekä muutenkaan käsitelleet.
Seuraavana vuonna saimme ihmetellä neljäntoista kukkasen avautumista, ja seuraavana
vuonna kukkia oli kaksikymmentäyksi. Tänä vuonna on avautumassa neljäkymmentäkaksi
kukkaa. Luvut ovat seitsemällä jaollisia, ja lukuarvona seitsemän kuvaa taivaallista
täydellisyyttä. Se on Jumalan luku.
Olen tietoisesti jättänyt alueita pihastamme pienemmälle hoidolle. Leikkuri ei käy joka
paikassa. Se mahdollistaa monimuotoisuuden ja pienten alkujen mahdollisuuden.
Mietin, voiko elämämme olla niin huoliteltua ja steriiliä, ettemme näe sitä pientä alkua, jolla
Jumala tahtoisi meitä siunata ja ilahduttaa? Raivaammeko tieltämme kaiken niin tasaiseksi,
että sen mukana tuhoutuu jotakin kaunista ja meille hyväksi tarkoitettua? Taitammeko oksan,
joka ei meitä miellytä, ja näin tehdessämme taitamme pois elämästä jotakin siunausta
läheltämme?
Jumala puhuu luonnon kautta. Hän sanoo: "Nyt se puhkeaa taimelle. Ettekö sitä huomaa? "
Niin, ehkä me kuljemme liian kovaa ja silmät tähyävät horisonttiin. Pienet alut murskautuvat
kiireisten askeleittemme alla. Tai ehkä on niin, että pieni ja mitätön tulee meille halvaksi ja
arvottomaksi. Malttamaton mielemme haukkaisi hedelmää, vaan ei malttaisi odottaa sen
hidasta valmistumista.
Raamatussa laupias samarialainen kulki silmät, korvat ja sydän avoinna. Hän näki haavoitetun
ja riensi auttamaan. Hänen laupeutensa muistuttaa meitä tämän ajan pappeja ja leeviläisiä,
että todelliset siunaukset avautuvat siellä, missä sydän kumartuu särkyneen hyväksi ja
avuksi.
Harrastan valokuvausta. Toissakesänä autokatoksen ikkunalla oli kaunis perhonen.
Suruvaippa.
Kun se havaitsi minut, pyrki se kaikin voimin vapauteen. Minussa heräsi sääli katsellessani
sitä, sen hakatessa siipiään lasiin. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa: ottaa upea kuva ja antaa
perhosen hakata siipensä rikki tai auttaa perhonen vapauteen. Kuva jäi ottamatta, ja varoen
otin perhosen kämmenelle ja vein sen vapauteen.
Muutaman päivän kuluttua kirkkomaalla seisoimme saattoväkenä avoimen haudan reunalla.
Kuuntelimme papin siunauspuhetta. Jumala huomioi tuon hetken. Mistä lie siihen tullut
tummin, valkoreunaisin siivin perhonen. Papin jalan sivuitse suruvaippa laskeutui hautaan.
Hetken kuluttua se lensi sieltä ja meni omille teilleen. Sattumaako? Uskossani elävään
Jumalaan käsitän, että ne pienet teot ja valinnat elämän puolesta tuovat suuren Jumalan
läsnäolon elämäämme.
Pysähdytään kiireiltämme Herramme eteen. Luonnossa näemme Hänen valtansa suuruuden,
kauneuden ja pyhyyden. Sallitaan pienten alkujen päivän avautua eteemme pyhässä
odotuksessa. Herralla on meille asiaa.
* * *
Pienten alkujen päivä
Sakarja 4:10 "Sillä kuka pitää
halpana pienten alkujen
päivän, kun nuo seitsemän
Herran silmää, jotka
tarkastavat koko maata,
iloitsevat nähdessään
luotilangan Serubbaabelin
kädessä?"
Pienten alkujen päivää
sinulle, ystäväni!
Muutamia vuosia sitten
ihmettelin pihasaunamme
viereen, kannon taakse,
ilmestynyttä unikonkukkaa.
Sakarja 4:10 "Sillä kuka pitää
halpana pienten alkujen
päivän, kun nuo seitsemän
Herran silmää, jotka
tarkastavat koko maata,
iloitsevat nähdessään
luotilangan Serubbaabelin
kädessä?"
Pienten alkujen päivää
sinulle, ystäväni!
Muutamia vuosia sitten
ihmettelin pihasaunamme
viereen, kannon taakse,
ilmestynyttä unikonkukkaa.
Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala ja sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret!
* * *
Muutamia viikkoja taaksepäin olin
arkisessa aherruksessa polttopuiden
kanssa. Tarkoitus oli siirtää kesätuulten
kuivattamat halot katokseen suojaan talvea
varten. Pino ei ollut katoksen lähellä, joten
jouduin ottamaan peräkärryn avukseni.
Peruuttelin kärryn pinon viereen ja aloin
siirtämään kalikoita kyytiin. Melko pian
huomasin nuo pienet veijarit, sisiliskot.
Niillä oli pieni yhdyskunta pinon suojissa.
Se oli niiden pesä- ja turvapaikka. Minun
heräsi sääli noita vikkeliä otuksia kohtaan,
kun ajattelin niiden menettävän suojaisan
pesänsä. Talvi ja kylmyys tulossa, ja ne
jäävät ilman suojaa!
arkisessa aherruksessa polttopuiden
kanssa. Tarkoitus oli siirtää kesätuulten
kuivattamat halot katokseen suojaan talvea
varten. Pino ei ollut katoksen lähellä, joten
jouduin ottamaan peräkärryn avukseni.
Peruuttelin kärryn pinon viereen ja aloin
siirtämään kalikoita kyytiin. Melko pian
huomasin nuo pienet veijarit, sisiliskot.
Niillä oli pieni yhdyskunta pinon suojissa.
Se oli niiden pesä- ja turvapaikka. Minun
heräsi sääli noita vikkeliä otuksia kohtaan,
kun ajattelin niiden menettävän suojaisan
pesänsä. Talvi ja kylmyys tulossa, ja ne
jäävät ilman suojaa!
Onnistuisinkohan siirtämään niitä yhdessä halkojen kanssa? Ajatus tuli mieleeni ja aloin
hiljaisella äänellä puhumaan noille pienille liskoille. Ne vilahtelivat halkojen raoissa ja
hakeutuivat aina vaan syvemmälle pinoon. Kerroin niille siirtäväni pinon liiteriin, ja jos ne
haluaisivat, ne voisivat siirtyä samalla. Ehdotin niille yhteistyötä ja muuttoa peräkärryn
kyydissä uuteen suojaisaan paikkaan.
En tiedä, mikä herätti liskojen luottamuksen, mutta aavistelen Jumalan käden olleen yllämme.
Nuo pienet sisiliskot siirtyivät kukin vuorollaan peräkärryyn. Osa matkusti nostamani halon
päällä. Eräs sisilisko oli edessäni puupinon päällä. Se ei vaikuttanut pelokkaalta, mutta varoin
silti äkkinäisiä liikkeitä ja jatkoin juttelua niille. "Luomakuntakin huokaa raskautettuna ja
odottaa vapautumista", sanoin ja jatkoin: "Tulee päivä, jolloin teidänkään ei tarvitse pelätä, ja
luomakunta tulee vapautetuksi ." Asetin työhanskani halon päätyyn, sisiliskon eteen. Kämmen
avattuna sen edessä sanoin: " Tule tähän kämmenelleni, minä siirrän sinut lajitovereittesi
kanssa samaan kuormaan, ja siellä toisessa paikassa uuteen suojaan!"
Sisilisko katsoi edessään olevaa hanskaa, katsoi taakseen ja sivulleen. Sitten, epäröimättä,
se tuli ja minun hämmästyksekseni asettui kämmenelleni. Koin siinä pienessä hetkessä
jotakin pyhää ja tavattoman kaunista. Hetken kuluttua sisilisko siirtyi peräkärryssä oleville
haloille.
Näin koko yhteisö, toinen toisensa jälkeen, vapaaehtoisesti suostui muuttoon. Kaikki paitsi
yksi. Kerron siitä kohta.
Ajoin halkokuorman katokseen ja se, mikä aiemmin tapahtui ulkona, toistui. Sisilisko toisensa
jälkeen suostui siirtymään seinustalla olevan vanhan kaapin päälle. Taas asetin avoimen
käteni sisiliskon eteen, ja taas se luotti ja suostui siirtoon. Puhelin niille edelleen ja aina
nostaessani uuden liskon kaapin päälle neuvoin sitä seuraamaan hajujälkiä, jotta se löytäisi
edellä kulkeneet lajitoverinsa.
Jumala puhui näiden pienten otusten kautta syvälle sydämeeni. Hän on avannut
kämmenensä meidän eteemme ja Hän odottaa, että luotamme Häneen. Voimme liskon lailla
katsella taaksemme ja ympärillemme, mutta meidät pelastaa vain se, että suostumme niihin
käsiin, joka voivat muuttaa meidät ikuiseen suojaan, Isän kotiin. Jumala käsi on siinä
mielessä työmiehen käsi , että Hän Jeesuksessa Kristuksessa teki siirtomme mahdolliseksi.
Siinä kädessä, joka ojentuu eteemme, on naulojen jättämät arvet. Täysi työ on suoritettu,
synnin velka on sovitettu ja matkalippu maksettu sille, joka suostuu näille ikuisille
käsivarsille!
Muutaman päivän kuluttua astelin polkua, jonka vierellä puupino oli ollut. Polulla oli
syystuulen pudottamia kuolleita lehtiä. Ilma oli harmaa ja kolea. Polulla oli se yksi, joka ei ollut
mukana ensimmäisessä muutossa. Sisilisko oli maassa kellertävä vatsa ylöspäin, jalat sivuille
avautuneena ja vailla elämän merkkejä. Voi poloista, se on kuollut ikävään tai kylmään,
ajattelin. Otin sen kämmenelleni ja tunsin sisälläni sääliä tuota pientä kohtaan. Kuulostaa
ehhä hullulta, mutta laskin toisen käteni liskon päälle ja pyysin elämää palaamaan takaisin.
Tiesin, että Herra voi sen halutessaan tehdä.
Jumala, joka on läsnä arjessamme, näki, kuuli ja vastasi. Pieni elämä palasi ja sisilisko alkoi
liikehtiä ja katsella ympärilleen. Vein sen kämmenelläni katokseen ja neuvoin seuraamaan
hajujälkiä lajitovereittensa luo. Niin se teki, ja minun sisälläni pulppusivat taivaalliset ilon
virrat.
Kuinka paljon enemmän Hän tahtoo armahtaa niitä, jotka Hän on luonut kuvakseen ja
kaltaisekseen.
Älä pelkää tulla Hyvän Jumalan kämmenelle. Hän on Tie, Totuus ja Elämä!
Kuvassa tuo viimeinen, jatkoajalle herännyt lisko!
Jumalan kämmenelle siunaten, Heikki
hiljaisella äänellä puhumaan noille pienille liskoille. Ne vilahtelivat halkojen raoissa ja
hakeutuivat aina vaan syvemmälle pinoon. Kerroin niille siirtäväni pinon liiteriin, ja jos ne
haluaisivat, ne voisivat siirtyä samalla. Ehdotin niille yhteistyötä ja muuttoa peräkärryn
kyydissä uuteen suojaisaan paikkaan.
En tiedä, mikä herätti liskojen luottamuksen, mutta aavistelen Jumalan käden olleen yllämme.
Nuo pienet sisiliskot siirtyivät kukin vuorollaan peräkärryyn. Osa matkusti nostamani halon
päällä. Eräs sisilisko oli edessäni puupinon päällä. Se ei vaikuttanut pelokkaalta, mutta varoin
silti äkkinäisiä liikkeitä ja jatkoin juttelua niille. "Luomakuntakin huokaa raskautettuna ja
odottaa vapautumista", sanoin ja jatkoin: "Tulee päivä, jolloin teidänkään ei tarvitse pelätä, ja
luomakunta tulee vapautetuksi ." Asetin työhanskani halon päätyyn, sisiliskon eteen. Kämmen
avattuna sen edessä sanoin: " Tule tähän kämmenelleni, minä siirrän sinut lajitovereittesi
kanssa samaan kuormaan, ja siellä toisessa paikassa uuteen suojaan!"
Sisilisko katsoi edessään olevaa hanskaa, katsoi taakseen ja sivulleen. Sitten, epäröimättä,
se tuli ja minun hämmästyksekseni asettui kämmenelleni. Koin siinä pienessä hetkessä
jotakin pyhää ja tavattoman kaunista. Hetken kuluttua sisilisko siirtyi peräkärryssä oleville
haloille.
Näin koko yhteisö, toinen toisensa jälkeen, vapaaehtoisesti suostui muuttoon. Kaikki paitsi
yksi. Kerron siitä kohta.
Ajoin halkokuorman katokseen ja se, mikä aiemmin tapahtui ulkona, toistui. Sisilisko toisensa
jälkeen suostui siirtymään seinustalla olevan vanhan kaapin päälle. Taas asetin avoimen
käteni sisiliskon eteen, ja taas se luotti ja suostui siirtoon. Puhelin niille edelleen ja aina
nostaessani uuden liskon kaapin päälle neuvoin sitä seuraamaan hajujälkiä, jotta se löytäisi
edellä kulkeneet lajitoverinsa.
Jumala puhui näiden pienten otusten kautta syvälle sydämeeni. Hän on avannut
kämmenensä meidän eteemme ja Hän odottaa, että luotamme Häneen. Voimme liskon lailla
katsella taaksemme ja ympärillemme, mutta meidät pelastaa vain se, että suostumme niihin
käsiin, joka voivat muuttaa meidät ikuiseen suojaan, Isän kotiin. Jumala käsi on siinä
mielessä työmiehen käsi , että Hän Jeesuksessa Kristuksessa teki siirtomme mahdolliseksi.
Siinä kädessä, joka ojentuu eteemme, on naulojen jättämät arvet. Täysi työ on suoritettu,
synnin velka on sovitettu ja matkalippu maksettu sille, joka suostuu näille ikuisille
käsivarsille!
Muutaman päivän kuluttua astelin polkua, jonka vierellä puupino oli ollut. Polulla oli
syystuulen pudottamia kuolleita lehtiä. Ilma oli harmaa ja kolea. Polulla oli se yksi, joka ei ollut
mukana ensimmäisessä muutossa. Sisilisko oli maassa kellertävä vatsa ylöspäin, jalat sivuille
avautuneena ja vailla elämän merkkejä. Voi poloista, se on kuollut ikävään tai kylmään,
ajattelin. Otin sen kämmenelleni ja tunsin sisälläni sääliä tuota pientä kohtaan. Kuulostaa
ehhä hullulta, mutta laskin toisen käteni liskon päälle ja pyysin elämää palaamaan takaisin.
Tiesin, että Herra voi sen halutessaan tehdä.
Jumala, joka on läsnä arjessamme, näki, kuuli ja vastasi. Pieni elämä palasi ja sisilisko alkoi
liikehtiä ja katsella ympärilleen. Vein sen kämmenelläni katokseen ja neuvoin seuraamaan
hajujälkiä lajitovereittensa luo. Niin se teki, ja minun sisälläni pulppusivat taivaalliset ilon
virrat.
Kuinka paljon enemmän Hän tahtoo armahtaa niitä, jotka Hän on luonut kuvakseen ja
kaltaisekseen.
Älä pelkää tulla Hyvän Jumalan kämmenelle. Hän on Tie, Totuus ja Elämä!
Kuvassa tuo viimeinen, jatkoajalle herännyt lisko!
Jumalan kämmenelle siunaten, Heikki
| Ilman kuulaus ja luonnon värit kietoivat luonnon syksyisen maiseman. Tuuli kuljetti tummia pilviä, ja ajoittain ne pisaroivat tuulilasiin. Olin pyhällä |
seesteinen ja levollinen, olihan Herra aina avannut armonsa Sanaa.
* * *
Oletko rukoillut Herralta kärsivällisyyttä?
Me ihmiset olemme erilaisin luonteenpiirtein varustettuja. Siinä missä toinen on kuin
viilipytty, saattaa toiselta maltti mennä ja "hihat palaa". Tuskinpa kukaan toivoo, että olisipa
oikein kireät hermot ja lyhyt kärsivällisyys. Pikemminkin toivoisimme luonteemme kasvavan
kärsivällisyyttä.
Kun Herralta pyydämme ja anomme kärsivällisyyttä, niin Hän vastaa. Ei kuitenkaan niin, että
yksi yö muuttaa kaiken, vaan pikkuhiljaa, rasittavienkin kokemuksien äärellä meidän
tunnevietereitämme venytellään ja notkistellaan.
Kun tulin uskoon, oli minulla lyhyt pinna. Maltti saattoi mennä vähäpätöisestäkin asiasta.
Minun oli vaikea kestää odottamista ja jonottamista. Herra otti minua kouluunsa, jossa
Hengen hedelmäksi nimetty kärsivällisyys kasvaisi. Kerron sinulle yhden luokan, jonka
kahlasin vaivoin päätökseen.
Minulla oli auto, Skoda. Käytetty ja elinkaarensa loppupäässä. Eräänä päivänä auto ei enää
käynnistynyt. Starttimoottori vain naksahti virta-avainta kierrettäessä. Olin ollut jonkin
verran tekemisissä vanhojen autojen ongelmien kanssa, joten osasin paikallistaa vian
starttimoottoriin. Skodassa siihen pääsi käsiksi auton alta, joten nostin autoa tunkilla
ylöspäin ja sopivilla avaimilla sain startin irti.
Puhdistin navat ja avasin starttia sen verran, että näin kulumat sähkömoottorin rullassa.
Siispä otin polkupyörän ja lähdin matkaan. Kouvolaan oli kotoamme kymmenisen kilometriä
matkaa. Kouvolassa ei kuitenkaan varaosaa ollut. Jatkoin matkaa toiset kymmenen kilometriä
Valkealan autopurkaamolle. Siellä oli kyllä merkiltään samoja autoja, muttei juuri sen mallista
kuin omani.
Poljin pyörällä takaisin Kouvolaan ja ajattelin, että ostan sitten merkkiliikkeestä uuden startin.
Nyt olivat kuitenkin kaikki maahantuodut startit loppuneet ja uusi erä tulisi joskus...
Pyöräilin takaisin kotiin. Puhelimitse kävin lähialueen purkaamoita läpi, ja viimein tärppäsi.
Keltakankaalla purkaamolla oli samanlainen Skoda purettavana. Sain lainaksi auton, jolla
ajelin purkaamolle kolmenkymmenen kilometrin päähän. Ostin purkuosan ja ajoin takaisin.
Pian oli taas auto nostettuna pölkyille ja minä auton alla. Irrotin entisen startin ja kiinnitin
toisen. Huomasin, että ostamassani startissa olikin kolme liitettävää sähköjohtoa, vanhassa
oli vain kaksi. Niinpä sain pian todeta, ettei vieläkään onnistunut. Puhelinsoiton jälkeen
selvisi, että autoni vuosimalliin oli tullut muutoksia ja yksi niistä koski juuri uusiutunutta
starttia.
Laina-autolla palautin startin takaisin ja palasin puhelimen ääreen. Lahdessa olevalla
purkaamolla oli samanlainen Skoda. Taas laina-auto alle ja Lahteen. Sieltä viimein löytyi
sopiva varaosa, ja auto hurahti käyntiin.
Hyväkö se oli vai huono?
Skodan rakenteellinen ongelma oli takamoottori, joka sai talvella etujäähdyttimestä
sykäyksittäin jääkylmää jäähdytysnestettä. Neste kulki keskikonsolin alla kaasuvaijerin
vieressä, ja joskus kondensiovesi jäädytti kaasuvaijerin niin, että kun kaasua painoi,
se ei enää päässytkään palautumaan. Se oli reipasta menoa halki kaupungin, ja jos painoi
kytkimen alas, moottori ulisi ylikierroksilla.
Kun keskikonsolissa oleva kondensiovesi suli, kaasu palautui jälleen normaaliksi.
Kuitenkin tällainen kylmän auton huudattaminen johti moottorin kannen vääntymiseen ja
kannentiivisteen rikkoutumiseen. Jäähdytysvedet pihisivät höyrynä taivaan tuuliin. Kun
takapellin avasi, oli kuin kattilan kantta olisi nostanut. Auto siis "keitti" usein, ja usein
jouduin lisäämään nestettä, että päästiin jatkamaan matkaa. Kannentiivisteen vaihdoin
monesti, mutta vaikka kuinka yritin olla huolellinen sen paikalleenlaitossa, niin muutaman
viikon jälkeen savu taas nousi ja moottorin lämpö nousi punaiselle.
Jumala oli kuitenkin mukana tämän rasittavan auton kanssa hermoillessa. Joskus päätimme
rukouksessa, että mikäli auto alkaa "keittämään", käännymme takaisin suunnittelemaltamme
matkalta. Useimmiten kyseessä oli kokousmatka, kuulemaan Jumalan Sanaa, ja näille
matkoille Herra usein salli meidän mennä. Auton lämmöt pysyivät normaalina ja matka kulki.
Kun tuli taas "tavallinen" matka, ei ehditty kauaskaan, kun piti jo ajaa tien sivuun lisäämään
nestettä, jotta päästäisiin muutama kilometri eteenpäin.
Monesti oli vaikea hillitä tunteitaan, kun kuormaa oikein annettiin. Joskus paiskasin
takaluukun kiinni niin, että pamaus kuului pitkään matkaan.
Näin jälkeenpäin mietin kiitollisena kärsivällisyyskoulua, johon Herra armossaan otti.
Vieläkin on paljon kesken, mutta venymisvaraa on tullut hämmästyttävän paljon.
Jumalan koulussa oppii hienoja asioita. Helppohan Herraa on silloin kiitellä, kun ehjällä
ja toimivalla autolla ajelee, mutta oppia kiittämään vastuksista ja epävarmuudesta
perillepääsyn suhteen, se onkin koulun takana.
Samat Hengen lait toimivat myös ihmissuhteissa. On helppo rakastaa sitä, joka on aina
samaa mieltä, hymyilee ja katsoo samaan suuntaan. Oppiakseen rakastamaan hankalampaa
lähimmäistä, täytyy pysyttäytyä Jumalan rakkauskoulussa, jossa kuormituksen kautta
Jumalan rakkaus lisääntyy.
Paljon on vielä kasvunvaraa, mutta toivon Herran jatkavan työtään.
Kärsivällisyyskoulun penkiltä, Heikki
Me ihmiset olemme erilaisin luonteenpiirtein varustettuja. Siinä missä toinen on kuin
viilipytty, saattaa toiselta maltti mennä ja "hihat palaa". Tuskinpa kukaan toivoo, että olisipa
oikein kireät hermot ja lyhyt kärsivällisyys. Pikemminkin toivoisimme luonteemme kasvavan
kärsivällisyyttä.
Kun Herralta pyydämme ja anomme kärsivällisyyttä, niin Hän vastaa. Ei kuitenkaan niin, että
yksi yö muuttaa kaiken, vaan pikkuhiljaa, rasittavienkin kokemuksien äärellä meidän
tunnevietereitämme venytellään ja notkistellaan.
Kun tulin uskoon, oli minulla lyhyt pinna. Maltti saattoi mennä vähäpätöisestäkin asiasta.
Minun oli vaikea kestää odottamista ja jonottamista. Herra otti minua kouluunsa, jossa
Hengen hedelmäksi nimetty kärsivällisyys kasvaisi. Kerron sinulle yhden luokan, jonka
kahlasin vaivoin päätökseen.
Minulla oli auto, Skoda. Käytetty ja elinkaarensa loppupäässä. Eräänä päivänä auto ei enää
käynnistynyt. Starttimoottori vain naksahti virta-avainta kierrettäessä. Olin ollut jonkin
verran tekemisissä vanhojen autojen ongelmien kanssa, joten osasin paikallistaa vian
starttimoottoriin. Skodassa siihen pääsi käsiksi auton alta, joten nostin autoa tunkilla
ylöspäin ja sopivilla avaimilla sain startin irti.
Puhdistin navat ja avasin starttia sen verran, että näin kulumat sähkömoottorin rullassa.
Siispä otin polkupyörän ja lähdin matkaan. Kouvolaan oli kotoamme kymmenisen kilometriä
matkaa. Kouvolassa ei kuitenkaan varaosaa ollut. Jatkoin matkaa toiset kymmenen kilometriä
Valkealan autopurkaamolle. Siellä oli kyllä merkiltään samoja autoja, muttei juuri sen mallista
kuin omani.
Poljin pyörällä takaisin Kouvolaan ja ajattelin, että ostan sitten merkkiliikkeestä uuden startin.
Nyt olivat kuitenkin kaikki maahantuodut startit loppuneet ja uusi erä tulisi joskus...
Pyöräilin takaisin kotiin. Puhelimitse kävin lähialueen purkaamoita läpi, ja viimein tärppäsi.
Keltakankaalla purkaamolla oli samanlainen Skoda purettavana. Sain lainaksi auton, jolla
ajelin purkaamolle kolmenkymmenen kilometrin päähän. Ostin purkuosan ja ajoin takaisin.
Pian oli taas auto nostettuna pölkyille ja minä auton alla. Irrotin entisen startin ja kiinnitin
toisen. Huomasin, että ostamassani startissa olikin kolme liitettävää sähköjohtoa, vanhassa
oli vain kaksi. Niinpä sain pian todeta, ettei vieläkään onnistunut. Puhelinsoiton jälkeen
selvisi, että autoni vuosimalliin oli tullut muutoksia ja yksi niistä koski juuri uusiutunutta
starttia.
Laina-autolla palautin startin takaisin ja palasin puhelimen ääreen. Lahdessa olevalla
purkaamolla oli samanlainen Skoda. Taas laina-auto alle ja Lahteen. Sieltä viimein löytyi
sopiva varaosa, ja auto hurahti käyntiin.
Hyväkö se oli vai huono?
Skodan rakenteellinen ongelma oli takamoottori, joka sai talvella etujäähdyttimestä
sykäyksittäin jääkylmää jäähdytysnestettä. Neste kulki keskikonsolin alla kaasuvaijerin
vieressä, ja joskus kondensiovesi jäädytti kaasuvaijerin niin, että kun kaasua painoi,
se ei enää päässytkään palautumaan. Se oli reipasta menoa halki kaupungin, ja jos painoi
kytkimen alas, moottori ulisi ylikierroksilla.
Kun keskikonsolissa oleva kondensiovesi suli, kaasu palautui jälleen normaaliksi.
Kuitenkin tällainen kylmän auton huudattaminen johti moottorin kannen vääntymiseen ja
kannentiivisteen rikkoutumiseen. Jäähdytysvedet pihisivät höyrynä taivaan tuuliin. Kun
takapellin avasi, oli kuin kattilan kantta olisi nostanut. Auto siis "keitti" usein, ja usein
jouduin lisäämään nestettä, että päästiin jatkamaan matkaa. Kannentiivisteen vaihdoin
monesti, mutta vaikka kuinka yritin olla huolellinen sen paikalleenlaitossa, niin muutaman
viikon jälkeen savu taas nousi ja moottorin lämpö nousi punaiselle.
Jumala oli kuitenkin mukana tämän rasittavan auton kanssa hermoillessa. Joskus päätimme
rukouksessa, että mikäli auto alkaa "keittämään", käännymme takaisin suunnittelemaltamme
matkalta. Useimmiten kyseessä oli kokousmatka, kuulemaan Jumalan Sanaa, ja näille
matkoille Herra usein salli meidän mennä. Auton lämmöt pysyivät normaalina ja matka kulki.
Kun tuli taas "tavallinen" matka, ei ehditty kauaskaan, kun piti jo ajaa tien sivuun lisäämään
nestettä, jotta päästäisiin muutama kilometri eteenpäin.
Monesti oli vaikea hillitä tunteitaan, kun kuormaa oikein annettiin. Joskus paiskasin
takaluukun kiinni niin, että pamaus kuului pitkään matkaan.
Näin jälkeenpäin mietin kiitollisena kärsivällisyyskoulua, johon Herra armossaan otti.
Vieläkin on paljon kesken, mutta venymisvaraa on tullut hämmästyttävän paljon.
Jumalan koulussa oppii hienoja asioita. Helppohan Herraa on silloin kiitellä, kun ehjällä
ja toimivalla autolla ajelee, mutta oppia kiittämään vastuksista ja epävarmuudesta
perillepääsyn suhteen, se onkin koulun takana.
Samat Hengen lait toimivat myös ihmissuhteissa. On helppo rakastaa sitä, joka on aina
samaa mieltä, hymyilee ja katsoo samaan suuntaan. Oppiakseen rakastamaan hankalampaa
lähimmäistä, täytyy pysyttäytyä Jumalan rakkauskoulussa, jossa kuormituksen kautta
Jumalan rakkaus lisääntyy.
Paljon on vielä kasvunvaraa, mutta toivon Herran jatkavan työtään.
Kärsivällisyyskoulun penkiltä, Heikki