Seurakunnan kipeät ihmissuhteet
Kirjoitan vaikeasta aiheesta, joka oli tuttu jo Raamatun aikoina. Paavali kirjoitti muun muassa
näin:
"...Kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten
tavoin? (1. Kor. 3:3)
"Sillä ensiksikin olen kuullut, että kun kokoonnutte seurakunnan kokoukseen, teillä on
riitaisuuksia keskenänne ja osittain sen uskonkin." (1. Kor. 11:18)
"Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä." (Gal.
5:15)
Raamatun Jumala kehoittaa Sanassaan, että tuntisimme toisemme Hengen emmekä lihan
mukaan. Tässä me kaikki käymme elämän pituista oppikoulua ja huomaamme, kuinka vaikea
alue tämä on.
Kirjoitan näitä ajatuksia pohdittavaksesi. Ota se, mikä sinua rakentaa ja vahvistaa
rakkaudessa Kristuksessa Jeesuksessa, ja olkoon sinulla loukkaamaton omatunto Jumalan ja
ihmisten edessä.
Sitä joka on esillä, kadehditaan ja ihaillaan, vihataan ja rakastetaan. On ihmisiä, jotka ovat
samalla aaltopituudella ja ovat valmiit tukemaan työtämme kaikin tavoin. On myöskin ihmisiä,
joilla on ikään kuin negatiivinen varaus, ja yleensä negatiivisen varauksen omaavat
"klikkiytyvät" keskenään omaksi kuppikunnakseen. Sitten on suuri joukko ihmisiä, jotka ovat
neutraaleja. Olosuhteiden tuulet siirtelevät ihmisiä puolesta ja vastaan. Joku saattaa niin
loukkaantua, että kostaakseen siirtyy loukkaantumisen aiheuttajaan nähden negatiivisten
joukkoon.
On vielä niin, että jos omasta mielestäni olen positiivinen, niin meihin kielteisesti suhtutuvat
ajattelevat itsestään samaa, ja olenkin heille negatiivinen.
Sielunvihollisen toiminta perustuu ihmisen mielen heikkouteen. Se osaa aina kiihottaa lihan
valtaan joutuneita toisiaan vastaan - juoruilla, valheilla ja petoksella. Jopa ruumiinkieli, se,
miten katsomme, liikumme ja kohtaamme, voi sielunvihollisen kuiskuttelun kautta kääntyä ja
vääristyä meitä vastaan.
Niilo Yli-Vainio käsittelee Saarnaaja-kirjassaan melko avoimesti myös näitä alueita. Hän sai
palvelutehtävässään risuja ja ruusuja. Kirjassa Kivi kiveä hioo hän toteaa kirjeenvaihtajansa
kauhistukseen tämän lukiessa palautetta: "Kaikille on annettava kaikki anteeksi!"
Ei ole oikeastaan muuta mahdollisuutta kuin etsiä ja ottaa avuksi ja aseeksi Kristuksen mieli.
Raamatun kuninkaat, sekä Saul että Daavid, saivat kovin tuntea vihaa ja katkeruutta, mutta
heillä molemmilla oli tahto antaa anteeksi. (1. Sam. 10:27, 2. Sam. 16: 6-13)
Totta on, ettei tehtyä saa tekemättömäksi, ja sanojen nuolista jää arvet, mutta Herrassa on
mahdollista nousta tasolle, jossa oma sydän on vapaa.
Jos ympärillämme olisi vain hymyileviä nyökyttelijöitä ja kiitoksen hyminää, emme kasvaisi
ihmisinä. Herra tietää sen ja sallii hankalien ihmisten rasittaa ja hioa meitä. Jos väistämme ja
menemme toisaalle, niin todennäköisesti siellä kiertyy sama tilanne eteemme ja koulu jatkuu.
Jos voimme voittaa ja alistaa sielumme maiseman ristin alle, olemme päässeet askeleen
eteenpäin kasvussamme Kristuksen kaltaisuuteen.
Olen joskus ajatellut, että saattaa olla meitä niin paljon vihaavia ihmisiä, että he olisivat
valmiit tulemaan silmillemme, ellei näennäinen vanhurskauden vaatimus olisi sitomassa.
Silloin eletään niin, että meille näytetään lampaan kasvoja, mutta nurkan takana ne muuttuvat
suden kasvoiksi meihin nähden.
Nämä ovat omia kokemuksiani ja pohdintoja tällä alueella. Yhteenveto on siinä, minkä Paavali
kirjoitti Timoteukselle: "Ole sinä uskovaisten esikuva..." Jos sallimme Kristuksen Hengen
varustaa meitä päivämme matkalle, niin siinä varustelussa on mahdollisuus toimia
hengellisesti. Se on sielunviholliselle myrkkyä.
Nuorena uskovaisena, kun opettelin seurakuntatyötä ja koin voimakasta Jumalan kutsua
saarnaajaksi, minut kutsuttiin vanhimmiston kokoukseen, jossa kokenut vanhimmistoveli ja
evankelista haukkui ja nuhteli minut.
Hän sanoi, ettei minusta koskaan tulisi saarnaajaa.
Pahoilla mielin menin kotiin ja jouduin syvään hengelliseen kriisiin. Vihan tunne tuota veljeä
kohtaan huusi kostoa, ja sisimmässäni tiesin, että ainoa tie edetä olisi antaa anteeksi.
Sydämen päätöksellä ja Jumalan avulla pääsin vapaaksi kielteisistä tunteista. Vajaa vuosi
tapahtuneen jälkeen minut siunattiin tämän pienen seurakunnan saarnaajaksi ja kyseinen
veli siirtyi toisaalle sananpalvelijan tehtävään. Muutama vuosi kului ja Jumalan myllyt
jauhoivat hiljaa mutta varmasti. Tämä veli soitti ja pyysi minua puhujavieraaksi seurakuntaan,
jossa hän itse oli.
Tämän kokemuksen lujittamana olen rohkaistunut jättämään asioita Jumalan myllyyn.
Kumpi sitten on ihmiselle vaikeampi kestää, sekö, että häntä kiitetään ja kehutaan, vai se,
että nuolet lentävät ja mattoa vedetään alta?
Uskon, että Herralla on tasapainotettuna tarkasti tämä alue, sillä Hän odottaa, että meillä olisi
loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä. Raittiuteen kasvamista tässä lienee se,
etteivät kehu eivätkä haukut irroita meitä siitä rauhasta, joka on Kristuksessa.
Vapaa ihminen voi olla rakkauden kautta rohkaisemassa niitä, joita on kovin jyrätty ihmisen
lihallisuuden kautta. Vapaa ihminen voi hymyillä siunaavin sydämin siihenkin suuntaan, jossa
ihmiset kulkevat kielteisin tuntein ja pahoin ajatuksin.
Ole Herraa lähellä. Hän tekee sen, mihin omat eväämme ei riitä.
Kaikkein vaikeimmat ja sisintämme raastavat ihmissuhteet ovat sellaisia, että näitä ihmisiä
pitää rakastaa välimatkan päästä, ikään kuin turvavälin takaa. Varsinkin, jos itse on heikoilla
eikä ole varma, riittääkö pinna ja rakkaus.
Meillä on sama tie ja sama voima. Jeesus sinua voimallaan vyöttäköön!
Heikki
Takaisin