Jumalan ihmeitä pienen ihmisen elämässä

Ihmisen arki saattaa pysähtyä yllättävästi ja äkisti. Siksi on hyvä pitää välit kunnossa Jumalan
kanssa ja elämänvalinnoilla pyrkiä olemaan Hänen kanssaan samaa mieltä.
Sydänpysähdys ja aivoverenvuoto ovat sairauksia, jotka tulevat yllättäen. Kaikki on kuitenkin
aina Jumalan hallinnassa niin, ettei kukaan tänne tule eikä täältä lähde Hänen tietämättään tai
sallimattaan.

Raamatussa on ihmisiä, jotka ovat sairauden runtelemia, kuolemaan kulkevia, mutta jotka
ovat saaneet yllättäen Jumalalta avun ja parantuneet "jatkoajalle".

Kun Jumala koskettaa sairauden runtelemaa ihmistä, Hän tekee sen omalla viisaudellaan ja
ajallaan, täydellisyydestään käsin. Jokainen parantuminen on aina suuri ihme sille, joka
sairaudestaan parantuu.

Jumala voi parantaa ihmisen mistä vaivasta tahansa. Hitaasti tai nopeasti. Joskus oireet
poistuvat ensin ja sitten sairaus, tai päinvastoin.
Joskus Herra antaa voiman kulkea sairauden kanssa, ja joskus Herra ohjaa ihmisen
lääketieteen keinoin hoidettavaksi.

Kun ollaan kuoleman edessä ja mitkään ajalliset hoitomahdollisuudet eivät ole enää
käytettävissä, on vielä Jumalan armo Kristuksessa, mahdollisuus Jumalan ihmeeseen.
Kristushan kantoi kaikki meidän syntimme ja sairautemme ristille.
Ihminen jää sille paikalle, jolta sanotaan: "Herra, ole minulle syntiselle armollinen!"

Kerron sinulle erään mahdottoman tapauksen, jossa Jumala ilmestyi ja paransi. Minua
pyydettiin sairaalaan rukoilemaan erään sisaren puolesta. Hän oli saanut vakavan
aivoverenvuodon ja sen seurauksena vaipunut syvään tajuttomuuteen. Hänet oli viety
TYKS:iin, mutta tilanne oli niin toivoton, että hänet lähetettiin takaisin paikalliseen sairaalaan
sellaisenaan. Hän oli ollut kymmenen päivää koomassa, kun menin pyynnöstä häntä
katsomaan. Hänen puolisonsa istui vuoteen vieressä ja katseli rakkaansa kasvoja ja kuunteli
hiljaista hengitystä. Kolmekymmentäviisi vuotta yhteistä taivalta ja sitten yht´äkkiä vakava
sairaus kosketti.

Olin näitä sairaalakäyntejä tehnyt ja itsessäni tiesin, että vain Jeesus voi tehdä ihmeen
näiden ihmisten elämässä.
Lauloin laulun. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, hänt ihana enkeli kotihin vie... Rukoilin
lyhyesti, voitelin öljyllä ja luin Herran siunauksen. Viereisellä sairaalavuoteella oleva pyysi
myös rukousta puolestaan.

Mainittakoon myös, että tällä ystävällä oli rukoilevia ystäviä, jotka kantoivat häntä ja hänen
puolisoaan tämän vaikean tilanteen keskellä. Monesta sydämestä kohosi rukousta Jumalan
puoleen, että Hän armahtaisi.

Jumala teki ihmeen. Seuraavana aamuna tajunta ja ymmärrys palasivat. Verenvuodon
aiheuttama raajojen halvautuminen alkoi väistyä. Hän pääsi sairaalasta kaikkien ennusteiden
vastaisesti kotiin ja "jatkoajalle".

Tapahtumasta on kulunut vuosi ja tämä ystävä on niin täydesti kuntoutunut, että elämä
kotimökissä puolison kanssa on palannut entiselleen. Tai ei aivan. Jeesus ja taivasasiat ovat
tulleet uudella tavalla tärkeiksi ja rakkaiksi.

Olemmehan täällä vain kauttakulkumatkalla! Jumala voi antaa jatkoaikaa, jos Hän niin hyväksi
katsoo, mutta ihmisen puoleltaan tulee ottaa huomioon myös se, että joku elämämme päivistä
on viimeinen. Autuas silloin on se, jonka synnit ovat anteeksiannetut ja jonka elämäntodistus
on siinä, että Jeesus on Herra!

Sinua siunaten, Heikki





Takaisin