Ajatuksia vanhan kaivon reunalta
Tuuli huokaili hiljaa suuriksi kasvaneiden koivujen lehdistössä. Auringon kirkkaat säteet
valaisivat ryteikköistä aluskasvillisuutta. Horsma oli nostanut vartensa jo metrin korkeuteen,
kätkien varjoonsa kerran kauniisti kukoistaneet marjaisat pensaat.
Niin, vuosikymmeniä sitten tälläkin tontilla kuuluivat elämän äänet. Autioksi jäänyt tontti on
omamme vieressä, näennäisesti arvottomana, mutta kantaen itsessään kappaleen viime
vuosisadan alun historiaa, ja minulle oli uskottu tuon aution tontin hoito. Oli yli viisikymmentä
vuotta siitä, kun tila jäi autioksi. Rakennus oli poispurettu ja valetun lattialaatan raoista
kasvoivat reiden paksuiset koivut.
Perimätieto kertoo, että tontilla oli kaivo, joka oli lähteeseen tehty. Lähde oli niin voimakas,
että maan kuivumiseksi oli jouduttu kaivamaan oja. Vielä tänäänkin tuo ojan painautuma näkyy
lepikon ja horsmien seasta.
Päätimme yhdessä poikani Juhan kanssa kaivaa auki tuon vanhan, kivistä kootun kaivon.
Raivasimme reitin horsmikon lävitse ja löysimme sen keskeltä sortuneen kaivon jäänteet.
Puurakenteet olivat aikoja sitten lahonneet ja vaipuneet reunuskivien päälle.
Me kävimme työhön. Ensin siirsimme puunjäännökset ja roskat sivuun ja sen jälkeen kivi
kiveltä aloimme tyhjentää kaivoa. Jo puolentoista metrin syvyyteen päästyämme pilkisteli vesi
kivien välistä, ja me saimme intoa lisää. Välillä joimme mehua ja kuivasimme otsaa, sillä
aikamoisen suurista lohkareista oli rakentaja aikanaan kaivon tehnyt.
Ajattelin Iisakkia, joka kaivoi auki isänsä kaivamia kaivoja. Filistealaiset olivat niitä
kateuksissaan tukkineet ja täyttäneet. (1. Moos. 26:18)
Ajattelen tänään sinua, joka olet löytänyt tämän sivun ja edennyt tähän asti.
Olen vakaasti sitä mieltä, että meidän jokaisen on henkilökohtaisesti pidettävä huolta
sisimpämme elämän veden lähteestä. Vaikkakin pelastus on armosta, ja kaikki on Herra meille
valmiiksi tehnyt, niin valvomisen on Hän jättänyt osaksemme.
Jos etsimme muinaisia polkuja, niitä, joissa uskomme oli tuoretta ja elävää, niin eikö ollut
niin, että silloin todistuksemme oli Herrassa ja Hänen armossaan? Saatoimme sanoa: "Kaikki
minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa!" tai: "Tällaisena minä siis palvelen elävää Jumalaa!"
Nämä tunnustukset on huomioitu taivaassa, ja elämään on virrannut elävän veden virtoja.
Jokainen tunnustus, jossa olemme samaa mieltä Luojamme kanssa, on ikään kuin pois
nostettu kivi sydämemme sortuneesta lähteestä.
Vastaavasti epäuskon sanat, joita sanomme, huomioidaan myös näkymättömässä
todellisuudessa, ja pimeyden ruhtinas elää ja vaikuttaa meissä tunnustuksemme kautta. "Ei
minusta ole, ei minusta tule", on tunnustusta, joka on vastoin sitä, mitä pyhä Jumala meille
Raamatussa vakuuttaa. Jos emme ole yhtä mieltä Jumalan kanssa, joka on vanhurskas, niin
väärät tunnustukset ovat kuin kiviä, jotka vierivät sydämen kaivoon peittäen lähteen, joka
kumpuaa iankaikkiseen elämään.
Me kaivoimme autiotontin kaivon auki. Nostimme sieltä ämpärillä toistasataa litraa vettä, ja
iloksemme vesien lähteet avautuivat ja raikas vesi nousi sorapohjasta.
Omaa sydäntäni tutkiessani huomasin, että olen ollut sekä peittämässä että avaamassa sitä
lähdettä, joka minussa Kristuksen armon mukaan on. Kauhukseni ymmärrän myös eilistä
selvemmin sen, että olemalla väärässä tunnustuksessa ja eri mieltä Luojani kanssa, olen
myös vaikuttamassa siihen, miten minun lähimmäiseni selviytyy oman sydänkaivonsa kanssa.
Etten vain olisi auttamassa vierittämään kiviä sinne lähteeseen, minkä pohjalla jo
kimaltelevat uuden elämän vedet.
Suokoon Herra, että puheemme olisi nostavaa, rohkaisevaa ja suloista.
Seisoimme uurastuksen jälkeen vanhan kaivon reunalla. Kaivon pohjalta heijastui yllämme
kaartuva sininen taivas.
Sydämen lähteille sinua siunaten, Heikki
Takaisin